Yle Areenan tv-sarja Raid toimii kuin tauti vielä 22 vuotta ensiesityksensä jälkeen. Harri Nykäsen ja Tapio Piiraisen luoma Raid on usein arvotettu Suomen tv-historian parhaaksi sarjaksi ja tuoreen uusintakatselun jälkeen pitää olla samaa mieltä. Raidissa on panostettu käsikirjoitukseen, siinä nähdään loistavia näyttelijäsuorituksia, kuvauspaikat on mietitty huolella - ja juoni kulkee eteenpäin kuin juna. Onpa mukana suorastaan profeetallisia merkkejä, sillä monet Raidissa dystopiana kuvatuista asioista ovat muuttuneet arkipäiväksi. Ja aikamatkan saa jo siitä, kun käy Wayback Machinessa katsomassa, miltä lopputeksteissä mainostettu www.yle.fi/raid näytti julkaisuhetkenään.
 |
| Kai Lehtinen Raidina ja Juha Muje Sundmanina. Kuva: Seppo Sarkkinen / Yle. |
Muistan Raidin ensiesityksestä sen, että seurasin sarjaa vanhasta kuvaputkitelevisiostani opiskelijayksiössä. Kun kyläilin lapsuudenkodissani, pääsin Raidin pariin vielä monta kertaa uudestaan, sillä jaksoja katsottiin VHS-kaseteilta. On kuitenkin vierähtänyt useampi vuosi siitä, että olen katsonut Raidin alusta loppuun.
Muistelen, että suhtauduin Raidiin ensiesityksen aikana optimistisen ilahtuneesti: no nyt suomalaisten TV-sarjojen taso on noussut. Ehkä olin liiankin optimistinen, sillä muutos ei ole jäänyt pysyväksi. Hyviä kotimaisia sarjoja on tullut Raidin jälkeenkin - vaikkapa Johanna Vuoksenmaan Tahdon asia, Leea Klemolan ja Kaarina Hazardin Myrskyn jälkeen tai Tiina Lymin Sisäilmaa. Mutta turhan usein kotimaista tuotantoa vaivaa edelleen katsojien aliarviointi. Toistuvia ongelmia ovat ainakin liian epäuskottavat juonenkäänteet, typerä tai ennalta-arvattava dialogi, laahaavuus, tyhjäkäynti tai yksinkertaisesti halpuus, jolloin ulkoiset puitteet jäävät turhan simppeleiksi.
Mikään näistä ongelmista ei vaivaa Raidia. Joka ikinen kohtaus kuljettaa juonta eteenpäin ja dialogi on pistämätöntä. Juonessa riittää myös pureskeltavaa - ensikatsomisen aikana en muistaakseni edes pysynyt juonenkäänteissä kärryillä, mutta sittemmin olen tv-katsojana kehittynyt ja nyt osasin seurata juonenkulun kehittymistä paljon paremmin. Juoni on myös edelleen täysin uskottava, vaikka maailma on muuttunut.
 |
| Kuva: Pentti Tillder / Yle. |
Karismaattiset ja läsnäoloa uhkuvat näyttelijät tekevät miltei joka kohtauksesta nautinnollista katsottavaa. Suosikin valitseminen on vaikeaa, mutta puntaroinnin jälkeen julistan pornokauppias Sundmania esittävän Juha Mujeen kaikkein parhaimmaksi. Mujeen kirurgintarkka näyttelijäntyö puhkeaa kukkaan erityisesti lähikuvissa: suu sanoo yhtä, kasvojen mikroilmeet viestivät toista. Erityisen nautinnollisesti Muje irrottelee aurinkolasikostajana toimintakohtauksissa.
Vaan onpa Raidia esittävä Kai Lehtinenkin melkoinen velho. Raidin ulkoinen habitus on jotain leppoisan ja rähjäisen väliltä - silti Lehtinen onnistuu huokumaan uhkaa. Ehkä Lehtisen näyttelijäntyön akrobaattinen fyysisyys on osasyynä? Notkeat hypyt ja ketterä liikehdintä ovat kuin tanssijan työtä.
Ainoa hieman vanhentunut osa-alue henkilökaartissa on "kyselijä-ämmien" runsaanpuoleinen osuus. Näyttelijä Elina Knihtilän haastattelusta lukemani termi tarkoittaa naishahmoa, jonka tärkein tehtävä on kysellä mieheltä, että missä olet, minne menet, mitä teit, mitä oikein mietit. Tällaisia yöpaita päällä ovenkarmiin nojailevia kyselijöitä on pikkuisen liikaa. Onneksi aktiivisia ja omaehtoisia naishahmoja löytyy myös, suosikkini tällä kierroksella on Tuula Nymanin esittämä apulaispoliisimestari Hakala.
Ensimmäisellä katselukerralla otin sarjan kuvaaman kaupunkimiljöön annettuna - nyt sarja näyttäytyi myös tekijöidensä rakkaudenosoituksena Helsingille, sen kaikessa rosoisuudessa. Sarjan kronologinen aika kestää talvesta kesään ja tällä kertaa minua huvittivat erityisesti tekemättömät lumityöt katujen varsilla. Itse ehdin useamman talven rämpiä Stadin auraamattomilla jalkakäytävillä ja olin kai olettanut, että hoitamattomat lumityöt olivat uusi ilmiö, mutta eipä näköjään sarjan kuvausaikanakaan, eli vuonna 1999, oltu yhtään sen paremmin jaksettu aurata ja hiekoittaa katuja.
Ensiesityksen aikana sarjassa esiintyvät katujen kahjot sivuhenkilöt tuntuivat draaman tehokeinolta, nyt taas uskottavalta arkikuvaukselta. Sekä Raid, komisario Jansson että muut sarjan päähenkilöt kohtaavat kaduilla liikkuessaan kaiken maailman sekopäitä. Nyt tämäkin tuntui suorastaan realistiselta, sillä omilla vakioreiteilläni Helsingissä opin tunnistamaan samojen tienoiden vakiohörhöt ja satunnaisilla reiteillä törmäsin satunnaisiin hörhöihin.
Sarjan loppupuolella ihailin erityisesti Malmin lentokentän dramaattista kuvausta. Nythän kaupunki on ajanut lentokentän toiminnan alas ja tilalle aiotaan rakentaa asuntoja. Kuulun siihen porukkaan, joka pitää päätöstä kulttuurihistoriallisena virheenä.
 |
| Mari Rantasila Tarjana ja Kai Lehtinen. Kuva: Jyrki Valkama / Yle. |
Sarjan yhteiskuntakriittinen viesti on, että julkisten palvelujen yksityistäminen lisää eriarvoisuutta ja suurituloisten halu vältellä veronmaksua rapauttaa hyvinvointivaltion. Sarjan tekijätiedoissa mainitaan asiantuntijana professori Juha Siltala, joka sittemmin on kirjoittanut paljon aiheesta. Raidin juonen huipentavat skandaalit tuntuvat surullisen uskottavalta, kun muistelee mitä kaikkea 2000-luvun Suomesta on paljastunut. Vuonna 2013 Microsoft osti Nokian liiketoiminnan ja pian sen jälkeen Nokian tie puhelinfirmana käytännössä päättyi. Vuonna 2016 Yle uutisoi Panaman papereista, joista paljastui useita julkisuuden henkilöitä, jotka välttelevät veronmaksua kierrättämällä rahojaan veroparatiisien kautta. Julkisten palvelujen yksityistäminen on edennyt niin pitkälle, että arkielämässä on aivan tavanomaista, että hoivapalvelua tai varhaiskasvatusta tuotetaan yksityisten yritysten kautta.
Yksityistämisvimman herkullisimpia kohtauksia sarjassa on vaikka työterveyslääkäri, joka pahoittelee ettei voi määrätä tehokasta lääkettä budjettipaineiden vuoksi ja poliisitalon parkkihallissa istuva ajoneuvopisteiden tarkastaja, joka seuraa kuinka poliisijaokset käyttävät kulkuneuvoja.
Nykänen ja Piirainen tekivät niin upeaa työtä, että hieman ihmettelen miksi kaksikko ei jatkanut yhteistä tv-uraansa pitemmälle, vaikka Raid nähtiin vielä valkokankaalla vuonna 2003. Tarkka ja viimeistelty käsikirjoittaminen olisi juuri sitä, mitä suomalaisessa tv-tuotannossa kaivattaisiin laadun pysyväksi parantamiseksi. Nykänen on jatkanut aktiivista kirjailijanuraansa ja Piiraisen filmografiasta löytyy sarjoja ja tv-tuotantoja.
Kehutaan loppuun vielä upeita musiikkivalintoja, leikkauksia ja Mari Rantasilan intensiivistä katsetta nakkikioskin Tarjana. Veikkaan, että tämä ei suinkaan ollut viimeinen kertani Raidin äärellä.
"Miehen on kuljettava valitsemaansa tietä. Sinun Ladalla, minun Jaguarilla."
Tekstit
Olen juuri sen verran nuori, ettei Raidia tullut (saanut) katsottua, olin 1999 5-vuotias. Kuitenkin luin yläkoulussa jonkin Nykäsen Raid-kirjoista ja se oli ihan hyvä.
VastaaPoistaOlen huono katsomaan sarjoja joten en varmaan tätä tule katsomaan, mutta kirjoituksesi oli siitä huolimatta kiinnostava. :)
Suosittelen!
PoistaHarvoin tulee kotimaisia sarjoja seurattua. Nykyään asiaa helpottaa Areena, josta sarjoja voi katsella vaikka pötköön. Vaimon kanssa olen katsellut viime aikoina kotimaiset sarjat Mieheni vaimo ja Pysäyttäkää Nyqvist. Ihan vetäviä molemmat. Jälkimmäisen käsikirjoituksessa voi nähdä aika paljon sittemmin nähtyä ennakoivaa, kävi se amerikkalainen tukialuskin Helsingin edustalla.
VastaaPoistaRaid oli aikoinaan ihan tapaus, itse taisin tykätä Esko Salmisen esittämästä Uki Kukkamaasta. Olihan siinä toki monia muitakin meheviä suorityksia, kuten Oiva Lohtanderin esittämä rikostutkija, joka taisi todeta, ettei miehessä ole enää muuta jäykkää kuin käytös.
Piirainen on ohjannut pari muutakin minua miellyttänyttä elokuvaa, varsinkin tykkäsin hupailusta Siivoton juttu, se on meillä dvd:nä, toistellaan niitä vuorosanoja silloin tällöin. Myös ruotsinkielinen tarina Glenn hiljaisesta menneisyytensä etsijästä on tehnyt minuun vaikutuksen.
Pitääpä tutkia Piiraisen muutkin työt sillä silmällä!
Poista