Veikko Huovinen: Konsta Pylkkänen etsii kortteeria

Kansi: Seppo Polameri &
Martti Ruokonen / WSOY.

Veikko Huovisen Konsta Pylkkänen etsii kortteeria on täydellinen syksykirja. Olen lukenut tämän vuonna 2004 ilmestyneen kirjan aikanaan tuoreeltaan ja viime keväänä kävin Kansallisteatterissa katsomassa kirjan monologinäytelmäsovituksen. Uusintalukuun kirja pääsi vihdoinkin noustuaan Helsingin Sanomien listalla sijalle 72, kun lukijat äänestivät parhaista 2000-luvulla julkaistuista kotimaisista romaaneista. Jo kevään teatteriesityksen jälkeen teki mieli palata kirjan pariin, mutta koska kirjassa on niin syksyinen tunnelma, kannatti kirja säästää syyssäihin.

Kirjaa voisi nimittää jatko-osaksi, mutta se tuntuisi vähättelevältä. Omalla tavallaan kirja on kuitenkin jännittävä ilmiö. Päähenkilö, sinisistä ajatuksista nauttiva kainuulainen sekatyömies  Konsta Pylkkänen esiintyi ensimmäisen kerran romaanissa Havukka-ahon ajattelija vuonna 1952. Ennen vuotta 2004 Konsta pääsi kirjan sivuille vuonna 1975 novellikokoelmassa Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita. Ja sitten, liki 30 vuotta myöhemmin, Huovinen kirjoittikin Konstalle eläkepäivät.

Konsta Pylkkänen etsii kortteeria sijoittuu vanhan ja uuden maailman väliseen murrosaikaan. Huovinen ei mainitse vuosilukija, mutta pienistä vihjeistä voi päätellä tapahtumavuoden. Yhtäällä mainitaan, että ihminen on jo käynyt avaruudessa ja pian käytäisiin kuussa. Toisessa kohtauksessa Konsta törmää kyläkauppaan, jossa miesjoukko katsoo televisiosta Euroopan mestaruuskisoja. Kisoissa mainitaan oleva kaksi suomalaista keihäänheittäjää. Eiköhän vain vuosi ole ollut 1966, jolloin kisat järjestettiin Budapestissa ja suomalaisina keihäsmiehinä mukana olivat Pauli Nevala ja Jorma Kinnunen.

Kirjan alussa eletään helteistä elokuuta ja kansaneläkkeen ensimmäisen erän nostanut Konsta tupsahtaa kotikonnuilleen Kainuuseen. Hän haeskelee kortteeria, jossa viettää eläkepäiviä. Mielessä on sopivan huoneen tai piharakennuksen vuokraaminen riittävän vanhanaikaisesta pihapiiristä. Uuden ajan kotkotuksista, kuten metsätyökoneista tai autoista, Konsta ei juuri perusta.

Konstan vaellus halki Sotkamon on oikeastaan quest - mikähän olisikaan sopiva termi suomeksi. Konstalla on tavoite ja hän joutuu kulkemaan ennalta-arvaamattomia polkuja tavoitteeseen päästäkseen. Matkalla hän kohtaa erikoisia vastaantulijoita. Klassisen tarinankerronnan rakenteen mukaan Konsta kokeilee erilaisia vaihtoehtoja, mutta kaksi ensimmäistä taloa osoittautuvat tavalla tai toisella epäsopiviksi. Vastoinkäymisiäkin tulee ja Konsta joutuu lyhyeksi aikaa jopa sairaalaan.

Huovisen upea kieli on nautittavaa luettavaa. Luonnon ilmiöt ja Konstan mietteet maailman menosta kerrotaan yhtä aikaa nasakasti ja runollisesti. Rakkaudella kuvatut Kainuun vaara- ja järvimaisemat tekivät olon suorastaan haikeaksi. Mutta kyllä Huovinen pientä pirullisuuttakin väläyttää siellä täällä.

Kirjan syystunnelma on myös vahvasti symbolinen, eläähän Konsta elämänsä syksyä. Vanhuuden vaivat ja kuoleman enteily ovat kirjassa mukana. Mutta uteliaankilhakka Konsta ei katkeroidu tai murehdi, vaan tarkkailee maailmaa entiseen malliin.

Loppupuolella kesän viime lämpö vaihtuu paljaan syksyn kolakkuuteen ja talven tuloon. Mutta ihan sydäntä lämmittää, kun lopussa Konsta pääsee kuin pääseekin viettämään mukavia eläkepäiviä hyvässä kortteerissa.

Lue myös nämä:
Veikko Huovinen: Veitikka
Veikko Huovinen: Luonnonkierto
Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja