maanantai 23. syyskuuta 2013

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Kansi: WSOY.
Annukka Salaman Käärmeenlumooja tempaisi minut mukaansa vuosi sitten ja olin yksi monista, jotka äänestivät kirjan Blogistanian Kuopuksen voittajaksi. Minulla oli ilo tavata Salama palkitsemiskukituksen yhteydessä. Käärmeenlumoojan jatko-osa Piraijakuiskaaja oli siis houkuttelevaa luettavaa. Kirjaa on luettu blogeissa niin paljon, että linkitän tähän vain Kirsin, Marjiksen ja Kristan arviot.

Piraijakuiskaajassa Unna, Rufus ja muu faunoidijengi suuntaa Kaliforniaan sekä selvittämään Unnan taustoja että kannustamaan Joonen rokkiunelmia. Jokaisella faunoidilla on yliluonnollisia kykyjä antava voimaeläin - ketterän Unnan voimaeläin on orava. Faunoidien täytyy kuitenkin kätkeä kykynsä julmilta metsästäjiltä...

Piraijakuiskaaja oli lähes yhtä mukaansatempaava kuin ykkösosa. Nyt maltoin kuitenkin keskittyä kirjaan rauhallisemmassa tahdissa, vaikka hyvällä tavalla nopealukuinen kirja silti oli. Mutta kenties huolellisemmasta paneutumisesta johtuen kiinnitin huomiota pieniin ärsyttäviin yksityiskohtiin. Joten jos haluat lukea kirjasta vain positiivisia mielipiteitä, hyppää muutaman kappaleen verran eteenpäin - "kielinatsi ja nillittäjä" pääsee nyt vauhtiin!

Kirjassa toistuu maneeriksi asti se-pronominin käyttö tavalla, joka muistuttaa englannin kielen the-artikkelin käyttöä. Toki se ja the kuulostavat hieman samalta, mutta ei niitä nyt ihan samalla tavalla voi käyttää, suomi ja englanti ovat kuitenkin keskenään erilaisia kieliä. Jatkuvasti silmille hyppivä se alkoi riepoa:

Vai aikoiko se lohikäärme kämpätä laumansa kanssa hamaan tulevaisuuteen asti? (s. 72)

Miten sillä hevosella saattoi olla taas nälkä? (s. 161)

Hitsit, että siihen oli vaikea tottua, miltä se mies näytti. (s. 186)

Hitto että se meri on voimakas, Unna sanoi istuessaan pyyhkeelle. (s. 239)

Mitä helkkaria se naaras oikein horisi. (s. 262)

Sillä happimäärällä oli pärjättävä loppuelämä, koska hän ei ikinä, ikinä, ikinä voisi hengittää ilmaa, jossa olisi sen faunoidin veren makua. Hän söisi sen ihmisen siihen paikkaan. (s. 288)

Miten sen valtavan faunoidin pystyisi pysäyttämään, jos ---lle tulisi kylmät jalat kesken kaiken? (s. 290, henkilön nimi yliviivattu etten spoilaisi)

Viimeisessä esimerkissä myös "kylmät jalat" ihmetyttävät. Ai niin kuin cold feet vai? Kirjaa olisi sietänyt käyttää oikolukijalla vielä yhden kerran ennen painatusta - pienellä hienosäädöllä kielestä olisi saatu oikein hyvää ja toimivaa, nyt se on sitä vain paikoin. Lähetänkin tässä terveisiä sen kirjailijan sille kustantamolle, että kun se seuraava käsikirjoitus tulee, se kustannustoimittaja voisi näyttää sille tekstille sitä punakynää.

Alkupuolella ärsytti myös päähenkilö Unnan äkillinen muutos. Ykkösosassa Unna viehätti vauhdikkuudellaan ja skeittausintohimollaan. Piraijakuiskaajan alkupuoliskon ajan Unna enimmäkseen joko pelkää ja vikisee tai sitten käpertyy Rufuksen kainaloon. Toinen keskiössä oleva tyttöhahmo, intohimoinen surffaaja Eden, on paljon vetävämpi ja mielenkiintoisempi hahmo.

Myös tarinan logiikassa on jonkun verran aukkoja - mutta ne minun on jotenkin helpompi sivuuttaa, olen juonenkäänteiden suhteen usein herkkäuskoinen lukija. Kiitosta annan sen sijaan Salaman taidoista kirjoittaa toimintaa. Mielessäni on tuoreena vertailukohteena Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarja - kuuntelen erästä osaa parhaillaan äänikirjana. Toistaiseksi on ihmetyttänyt, miten kirjassa lähinnä kuvaillaan vastaantulijoiden ulkonäköä. Salama osaa kiihdyttää tapahtumat lentoon ja kirjassa on hyvä rytmi, kun vauhdikkaat ja rauhallisemmat kohdat vuorottelevat. Lopussa on melkoinen kierre - kolmas osa Harakanloukku on pakko saada luettavaksi, kunhan se ilmestyy.

Sitä odotellessa voi katsoa Piraijakuiskaajan kirjatrailerin - tykkään kirjatrailereista kovasti ja hienoa että monet kirjailijat niitä toteuttavat. Annukka Salama päivittää aktiivisesti kirjailijasivuaan Facebookissa ja sivulta löytyy paljon nuorien fanien hyviä kommentteja sarjasta. Lukijoita sarja on löytänyt hienosti!


6 kommenttia:

  1. Luulen, että tuolla "se":n viljelyllä tavoitellaan nuorten käyttämää puhekieltä. Siellä se näkyy ja kuuluu :) Huomaan toisinaan itsekin viljeleväni (puheessa) sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joo, mutta kaipa uskottavan puhekielen viljely onnistuu myös hyvää kieltä käyttäen...

      Poista
  2. Oli kiva lukea mielipiteesi Piraijakuiskaajasta, Salla. Minuakin ärsytti lukiessa tuo se-tauti. Joissain kohdissa se (!) oli ihan ok, mutta ainakin kolme neljäsosaa olisi voinut karsia huoleti pois. Kiinnitin myös huomiota tuohon kylmiin jalkoihin, joka oli ehkä kököistä kököin... Mutta se, mikä ei ollut kökköä, oli Piraijakuiskaajan seksikohtaukset - ne olivat mielestäni yllättävän sujuvia, eivätkä aiheuttaneet myötähäpeää, mistä kyllä pisteet Salamalle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja kokonaisuus kyllä toimi mainiosti!

      Poista
  3. Osa "se":n käytöstä meni minustakin luontevasti puhekielen piikkiin, mutta osa taas kuulosti vain teennäiseltä. Minua häiritsi enemmän runsas englanninkielisten tehosanojen käyttö, varsinkin kun osa oli kirjoitettu lausuma-asussa ja osa kirjoitusasussa (tsiisus/fuck, geesh...). Miksi sitten cold feet oli suomennettu, en voi ymmärtää, se särähti korvaan ja pahasti.

    Kielikummallisuuksista ja pienestä epäuskottavuudesta huolimatta kirja imaisi mukaansa täysin ja odotan jo innolla seuraavaa osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kielellistä viimeistelyä kirja tosiaan olisi kaivannut. Vetävä tämä silti oli, minäkin luen taatusti kolmososan kun se tulee. :)

      Poista