Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Kansi: Mika Tuominen / WSOY

Ville Virtasen väkevän Hevosen tajun jälkeen kaipasin luettavaksi jotain samanhenkistä ja päädyin Mooses Mentulan romaaniin Isän kanssa kahden. Luin Mentulan esikoisteoksen, Mustan timantin, toissa kesänä. Isän kanssa kahden oli esillä WSOY:n kirjallisessa illassa helmikuussa ja kirjan hulvaton traileri jäi mieleen. Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Hanna ja Mari A.

Kirjassa nuori opettaja Jyri muuttaa Sodankylään ja ihastuu oppilaansa Lennen äitiin Marianneen. "Etelän varis" Marianne haikailee pois Sodankylästä, mutta hänen miehensä Jouni ei voi kuvitella lähtöä. Jouni opettaa Lennelle poromiehen ja eränkävijän taitoja.

Tykkäsin siitä, miten Mentula välttää tiskirättirealismin, vaikka kirja kuvaa tavallista pohjoissuomalaista arkea. Lyhyet luvut rytmittävät lukemista ja mukaan mahtuu paljon värikkäitä anekdootteja. Esimerkiksi Mariannen webbikamerasessio oli hervoton. Kirja oli nopealukuinen ja usein piti kurkkia sivuja eteenpäin, että saisi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ihmiskuvaus on osuvaa. Vanhempien riidoista kärsivä Lenne oirehtii, vaikka onkin perusluonteeltaan reipas ja osaava kymmenvuotias. Jouni yrittää pitää Mariannesta kiinni, vaikka lämpö on jäähtynyt jo aikaa sitten. Jyrikään ei ole paha ihminen, vaikka sekaantuukin varattuun perheenäitiin.

Oikeastaan Marianne itse alkoi ärsyttää minua kaikkein eniten sitä mukaa, kun kirja eteni. Tavallaan Mariannea pitäisi ymmärtää, hän kokee olevansa loukussa ja kaipaa elämäänsä uusia asioita. Ymmärtäjiä hänellä riittääkin, sillä Jouni haluaa pitää hänestä kiinni avioliiton pelastamisen vuoksi, Lenne siksi että rakastaa äitiään ja Jyri on ihastumisen tunteen vietävissä. Ainoastaan anoppi panee Mariannelle kampoihin. Silti Marianne tuntuu ihmiseltä, joka ei kykene ratkomaan ongelmiaan aikuismaisesti, vaan ainoastaan sössii asioitaan entistä enemmän solmuun. No, toimiihan tämäkin taktiikka, sillä kun ongelmat viimein räjähtävät silmille, on muutoksia pakko tapahtua.

Mentula kirjoittaa hyvää ja viimeisteltyä kieltä, murredialogi ja murteelliset sanavalinnat mehevöittävät ilmaisua. Kokonaisuutena kirja oli siis varsin toimiva, mutta jokin vihoviimeinen silaus tuntui silti uupuvan, mikä olisi tehnyt kirjasta aivan napakympin. Hyvä ja lukemisen arvoinen kirja Isän kanssa kahden kumminkin on.

Kirjan nimeä jäin pohtimaan. Romaanin tapahtumien aikana Lenne elää ydinperheessä, vaikka moni tuttu poika asuukin isän kanssa kahden, kun äidit ovat palanneet takaisin etelään. Kenties nimi viittaakin Jyrin isäsuhteeseen ja siihen, mitä Jyri siitä oppii?

Lue myös nämä:
Mooses Mentula: Musta timantti
Sari Kaarniranta: Miesmarras
Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta