Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

Kuva: Siltala.

Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet on kiinnostanut jo pitkään, mutta vauhtia lukemiseen tuli paristakin syystä. Kiinnostuksen herättivät jo vajaa vuosi sitten Inan ja Hannan bloggaukset. Vauhtia taas tuli kahdestakin syystä: olen lukenut Globalia-äänestykseen kelpaavia kirjoja niin vähän, että pitää hieman kasvattaa ehdokkaiden määrää, ja lisäksi Siltalan kevätjulkaisuissa on tulossa jo seuraava suomennos Ulitskajalta, joten hoidetaanpa tämä ensimmäinen alta pois! Ulitskajan lukeminen oli näköjään siinäkin mielessä paikallaan, että tähänastiset Venäjä-tägin alle kertyneet venäläiskirjailijat ovat kaikki olleet miehiä.

Kestovalitukseni käännöskirjoja lukiessani on suomen kielen taso. Olenkin ilahtunut voidessani kehua täysin rinnoin suomentaja Arja Pikkupeuran käännöstä Naisten valheissa. Huomasin muutaman sivun lukemisen jälkeen aivan kuin hengähtäväni helpotuksesta: tämän käännöksen parissa ei tarvitse kompastella kömpelyyksiin eikä ärsyyntyä kielivirheistä. Tällaisia käännöksiä soisi lukevansa enemmänkin: kielenkäyttö on värikästä ja sujuvaa, melkein kuin lukisi suoraan suomeksi kirjoitettua kirjaa. Helmet-kirjastosta löytyy tämä kirja alkukielellä, Skvoznaja linija -nimisenä. Tekisi hirveästi mieli kokeilla lukea tätä venäjäksi, ja kokeillahan toki aina voi, mutta järki sanoo että tämä on varmasti vaativampaa luettavaa kuin Djadja Fjodor, joten luultavasti haukkaisin liian ison palan. 

Alun perin vuonna 2003 ilmestynyt kirja on muodoltaan novellikokoelman ja romaanin välimaastossa. Kehyshenkilönä on Ženja ja ajallisesti kirja kattaa parikin vuosikymmentä. Alkupuolella Ženja on lähes sivuhenkilö, mutta mitä pitemmälle edetään, sitä enemmän Ženja itse pääsee esiin. 

Nimensä mukaisesti Naisten valheissa ovat pääosassa naisten kertomat värikkäät tarinat. Kenties kertojille itselleen sana "valhe" olisi liian leimaava - useimmat kertovat omia elämäntarinoitaan, yleensä melko värittyneellä tavalla, mutta lähes aina itse omiin tarinoihinsa uskoen. Ženja kuuntelee, nuorena kannustaen ja eläytyen, vanhemmiten jo aika kyynisenä ja epäuskoisena. 

"Ljalja käy Ženjan luona lähes joka viikko, kertoilee taiteilijasta, ja kaikki hänen kertomansa saa Ženjan vakuuttumaan siitä, että tämä kammottava suhde on melko vahvaa laatua - jos perheellinen mies on valmis ottamaan riskin ja tapailemaan viikoittain kotonaan alaikäistä rakastajatarta, hän on todellakin järjiltään. Ehkäisypillerit, sivumennen sanottuna melko kalliit, Ženja ostaa luonnollisesti ilman Milan apua, antaa ne Ljaljalle ja käskee ottaa joka päivä, yhtään väliin jättämättä... Ostamistaan pillereista huolimatta Ženja kokee hirvittävää levottomuutta vastuustaan. Hän ymmärtää, että jotain on tehtävä ennen kuin skandaali puhkeaa, mutta ei tiedä, miltä suunnalta puuttuisi asiaan." 

Rakenteensa ansiosta kirja sopi loistavasti pätkittäin luettavaksi, tyypillisesti luin yhden luvun eli yhden tarinan kerrallaan. Tarvitseeko sanoakaan, että tykkäsin kirjan tyylistä. Ulitskaja sekoittaa huumoria, neuvostoarkea, 90-luvun venäläisarkea, yhteiskuntakritiikkiä ja peri-inhimillistä ihmisten välistä kanssakäymistä kaikkine kiemuroineen. Kenties eniten pidin tarinasta Onnekas sattuma, jossa eletään jo Neuvostoliiton hajoamisen jälkeistä aikaa. Ženja saa kutsun Sveitsiin, tehtävänä osallistua elokuvadokumentin tekoon. Aiheena ovat Sveitsissä työskentelevät venäläiset prostituoidut. Herra ohjaaja on vähintäänkin sekopää, Ženjan kohtaamat prostituoidut valehtelevat silmät päästään eikä mikään muukaan tunnu olevan ihan sellaista kuin piti. Kylmäpäinen ja rauhallinen Ženja onneksi sumplii omat asiansa kuntoon.

Seuraava, huhtikuussa ilmestyvä Ulitskaja-suomennos on nimeltään Medeia ja hänen lapsensa. Sitä kuvaillaan näin: "Viisaan Medeian muistot, perheen kohtalot ja 1900-luvun Venäjän historia peilautuvat komeasti Ulitskajan nyansoidussa, psykologisesti tarkkanäköisessä proosassa." Kunhan ei vaan pitäisi lukea sitäkin!

Lue myös nämä:
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Fjodor Dostojevski: Idiootti
Eduard Uspenski: Djadja Fjodor, pjos i kot