Olen blogissa kertonut, että ostan kirjoja kirjakaupasta vain harvakseltaan. Hankin lukemani kirjat kirjastosta, lisäksi teen paljon täsmäostoksia Antikka.netistä, Huuto.netistä ja haen kirjoja divareista, usein vaihtokauppana viemällä sinne omia ylimääräkirjojani. Joskus ostan uusia kirjoja nettikirjakaupoista, usein siitä syystä että ostos pitää muistaa tehdä nopeasti, jolloin tilauksen voi tehdä vaikka aamulla tai myöhään illalla, ilman harhailureissua kirjakauppaan. Olen tehnyt linjapäätöksen, että minun kotini ei tule pursuamaan kirjoja niin, ettei sekaan mahdu mitään muuta. Arvostan silti pientä kirjakokoelmaani ja vaalin sitä innokkaasti. Mutta omaan hyllyyn haluan vain minulle tärkeimmät kirjat - osittain noista tilakysymyksistä johtuen, osittain siitä että tärkeimpiin kirjoihin on vahva tunneside, ja siksi haluan omistaa ne. Tässä pieni näyte sarjakuvahyllystäni - kuvassa näkyy monia blogista tuttuja teoksia:
Harvahko ostotahtini johtuu osittain kirjakauppa-alan luonteesta: tuntuu, kuin joidenkin kirjakauppojen esillepano on rakennettu sillä oletuksella, että ihmiset ovat tyhmiä ja heille pitää tuputtaa jotain todella helppoa luettavaa, tai ehkä katselukirja riittää. Alalla on kaikenlaisia ilmiöitä, eräs parahdus löytyy Bundologista. Mutta yksi kirjakauppa on, johon menen mielelläni piipahtamaan, katselemaan, plarailemaan ja huomaanpa usein päätyväni kassan kautta kotiin. Kyseessä on Helsingin keskustan Akateeminen kirjakauppa (jolla on muuten helketin rumat nettisivut). Siellä on runsas ja kirjojen ystävää ilahduttava valikoima, hyvä sisustus, mm. tuoleja, joihin voi istuskella tutkimaan kirja-aarteita, ja kaikenlaista yllättävää. Erinomainen valikoima englanninkielisiä hömppäpokkareita, kuten suosikkiani Marian Keyesiä. Sarjakuvavalikoima on erinomainen. Viime aikoina olen ilahduttanut itseäni hankkimalla joitakin kovakantisia, ranskankielisiä Asterixeja omaan hyllyyn. Kai näitä saisi Amazonistakin, mutta Akateemisessa paikan päällä ostaminen toimii: valikoiman näkee, sitä voi hipelöidä, ja kas kummaa, sitten onkin jo kassalla.Asterixit ovat minun ja ties kuinka monen muun suomalaisen kirjallista sielunmaisemaa. Kun olin lapsi, isä luki näitä meille ääneen, ja kun opin lukemaan, luin kaikki albumit miljoonaan kertaan. Aikuisena olen nautiskellut Asterixin parhaista: sarjan keskivaiheilla on jakso, jolloin Uderzon piirrosjälki oli kypsynyt hienostuneen nautittavaksi ja Goscinnyn käsikirjoitukset olivat aivan ykköslaatua. Arvostettu käsikirjoittaja Goscinny kuoli vuonna 1977, ja sen jälkeen ilmestyneet Asterixit ovat olleet Uderzon yksin tekemiä, mikä valitettavasti varsinkin viime vuosina on näkynyt laadussa. Uusimpia Asterixia en ole lukenutkaan, enkä aiokaan. Luen ilolla näitä vanhoja sen sijaan.
Olen lukenut lukiossa lyhyen ranskan, ja kielen osaaminen on rapistunut sitä mukaa, mitä enemmän aikaa lukiosta on kulunut, sillä vaikka englannin kieltä tulee käytettyä jatkuvasti, ranskan kieltä tarvitsee harvemmin. Sen vuoksi tällaisten tuttujen, ranskankielisten sarjakuvien lukeminen on täydellistä kieliharjoitusta. Koska Asterixien juonet muistaa ulkoa, on helppo arvata ja päätellä oudompienkin sanojen merkitys. Lisäksi sarjakuvissa repliikit ovat lyhyehköjä. Niinpä lukiessa onkin helppo oppia, että un menhir tarkoittaa hiidenkiveä ja un sanglier villisikaa. Lisäksi ranskankielisessä lukemisessa oli se ilo, että nyt tarina piti lukea hitaasti ja keskittyneesti. Suomenkielisen Asterixin ahmaisee hetkessä, mutta ranskankielistä seikkailua luin pätkissä ja kauan. Ihanaa!
Obélix et compagnie, suomennettuna nimeltään Obelix ja kumpp. on mainio tarina, johon sisältyy pikakertaus kapitalismin lainalaisuuksista ja inflaatiosta. Erittäin ajankohtainen teos tänäkin päivänä! Asterixin perusjuoneenhan kuuluu, että Rooman valtakunta haluaisi liittää pienen gallialaiskylän osaksi valtakuntaansa. Mutta koska kyläläisillä on yli-inhimilliset voimat antavaa taikajuomaa, he voittavat roomalaiset kerta toisensa jälkeen.Tässä tarinassa Julius Caesar päättää nitistää gallialaiset rahan mahdilla. Hän lähettää kylän liepeille lipevän nuoren roomalaisen, joka imartelee Obelixia tämän valmistamista hiidenkivistä. Obelix alkaa myydä hiidenkiviä roomalaisille ja kylään alkaa virrata rahaa. Mutta ei gallialaisten yhteishenki tähän sorru. Kylä pistää pystyyn niin massiivisen hiidenkivituotannon, että Rooman valtion kassa hupenee hiidenkiviostoksiin kokonaan, valtakunta ajautuu talouskriisiin ja sestertius pitää devalvoida. Perinteistä villisikajuhlaa vietetään viimeisessä ruudussa taas innokkaasti.
Vielä kirjojen ostosta. Tähän asti olen ollut iloinen ja ylpeä lukuharrastaja ja kirjojen ystävä. Mutta eräässä ensi kevään esikoiskirjailijan blogissa käyty keskustelu pisti minut todella hämilleni. HeHeHe käynnisti keskustelun lainauskorvauksista, ja keskustelu ajautui sellaisille raiteille, että siellä mietittiin jo sitä, pitäisikö kirjailijoiden estää kirjojensa myynti kirjastoille, että ihmiset eivät pääsisi kirjoja ilmaiseksi lukemaan. Olen luullut olevani aktiivinen kirjaharrastaja, mutta nyt olenkin näköjään riistäjä, joka vie leivän kirjailijoiden suusta, koska käytän kirjastoa. Tämä on ehkä pahan mielen aiheuttamaa ylitulkintaa, mutta tällainen olo tuosta keskustelun sävystä tuli. Vertasin keskustelussa ehkä hieman aiheettomasti bloggaajaa Johanna Tukiaiseen, jonka blogia lueskelen myös aika ajoin. Viihdyn sielläkin hyvin, tosin epäilemättä eri syistä, mitä kirjoittaja on aikonut.Aiheeseen on otettu kantaa muissakin blogeissa. Minun ajatuksiani kaikkein lähimmäksi osui Pasi Ilmari Jääskeläinen erinomaisessa kirjoituksessaan.
Tekstit
Kiitos linkistä tuohon mainioon kirjastojen lainauskorvaus -keskusteluun. Luin vasta itse bloggauksen, ei kommentteja. Täytyy kyllä sanoa, että aika kova usko kirjailijalla on itseensä, jos uskoo, että omat kirjat kannattaisi vetää pois kirjastosta :). Ja kyllä olisi lukukäyttäytyminen itselläkin aika erilaista jos tuota julkista kirjastolaitosta ei olisi: Varmaan perustettaisiin muutaman kaverin kanssa joku salamyhkäinen kellarikirjasto vaikka asuintalon häkkivarastoon tai työhuoneen ylimääräiseen vaatekaappiin. Tämmöisissä hämyisissä tunnelmissa voitaisiin sitten ostaa antikvariaateista trokattuja ja lahjaksi saatuja kirjoja keskenämme :).
VastaaPoistaMä käytän tosi paljon kirjastoa, mutta ostan myös tosi paljon kirjoja. Ostaessa suosin eniten esim. Pelastusarmeijan kirppiksen alelaaria ja vastaavia käytettyjä kirjoja kauppaavia paikkoja, mutta toisaalta ihan liian usein tulee ostettua uusiakin kirjoja (netistä ostaminen on niin helppoa).
VastaaPoistaMä olen muuten kanssa aloittanut nyt lukemaan uudestaan ranskaksi Asterixeja. Itse luin pitkän ranskan, mutta se on aika lahjakkaasti ruostunut.
Akateemisesta saa myös Keskiäkäisiä hajatelmia, löytyy sieltä perältä sarjakuvien joukosta.
VastaaPoista(ja tämä oli sitten silkkaa mainontaa...)
Olen enemmän kuin tyytyväinen kirjastoista, sillä ne o s t a v a t kirjojani, joita ihmiset sitten voivat lukea. Helppo tapa tavoittaa lukija, joka on minulle kirjoittajana kaikkein tärkeintä.
Hei Salla ja kiitos taas hyvästä jutusta! Asterixeja minäkin luin lapsuudessani, mutta oma suosikkisarjakuvani oli kuitenkin Hergén Tintti! Olen niitä lukenut tietenkin uudelleen ja kerännyt. Nyt sain sinulta hyvän idean kokeilla lukea Tinttejä ranskaksi, että voisi tosiaan verryttää lukio-ranskaa, joka on siellä jossain alitajunnassani. Akateeminen kirjakauppa on minunkin suosikkejani ja sieltä voisin niitä saadakin.
VastaaPoistaOlipa provosoiva juttu tuo linkki, minkä laitoit blogiisi! Toisaalta ymmärrän hänen näkökulmansa siinä, miten pieniä kirjailijoiden korvaukset ovat lainatusta aineistosta. Mutta, mutta kävihän siitä ilmi, ettei hän kovinkaan aktiivisesti itse käytä suomalaista hienoa, ILMAISTA kirjastojärjestelmää. Tavallaan kirjastonkäyttö lähtee lapsuudesta ja lapsuuden mallista. Jos omassa perheessä käydään aktiivisesti kirjastossa ja käytetään palveluja, niin se siirtyy seuraaville sukupolvillekin. Ei netistä löydetä kaikkea aineistoa esim. taustatutkimukseen tai opiskelussa tiedonhankintaan ja siihen netti-tietoon tulee suhtautua todella, todella kriittisesti. INFORMAATIOLUKUTAITO on avainsana ja haaste nykyisin ihmisten tiedonhankintataidoissa. Kirjstot tarjoavat myös elektronisia aineistoja ja tämä on suunta mihin mennään koko ajan, mutta en jaksa uskoa kuitenkaan painetun kirjan häviämiseen. Okei, mä lopetan nyt tämän esitelmöimisen, ehkä näen hieman punaista tästä blogijutusta ja ymmärtänet varmaan miksi. Mutta hienosti Salla puolustit siellä suomalaista kirjastoa!
Mulla on jotenkin ideaalikuva kirjailijan työstä, ettei ne ajattelisi rahaa/materiaa niin paljon vaan sitä, miten mahdollisimman moni lukisi sen oman teoksen (nimenomaan kirjastojen ansiosta) ja ehkä se tekisi jonkun henkisen vaikutuksen siihen lukijaan ja sillä olisi se MERKITYS. Siellä kirjastossa ne kirjat säilyvät sukupolvesta toiseen, kun taas kirjakaupassa ne elävät vain hetken...
Ja lopuksi Salla, miksi seuraat Johanna Tukiaisen blogia? Mikä on perimmäinen syysi vai onko se salaisuus??
Kiitos kommenteista! Sara, kirjoitit paljon sellaisia ajatuksia, jotka voin itsekin allekirjoittaa täysin! Tää keskustelu pisti minulta niin pyörälle, että kaikenlaista ajatushässäkkää liikkuu mielessä, eivätkä ne ole vielä tulleet ulos...
VastaaPoistaJohanna Tukiaisesta: minun makunihan vaihtelee korkeakulttuurista jonnekin todella matalaan, katson esimerkiksi Kauniita ja rohkeita aika ajoin. :) Tukiaisen blogissa kiinnostaa erityisesti tekstistä välittyvä ristiriita. Tuntuu siltä, että kirjoittajan kokemus omasta todellisuudestaan on voimakkaassa ristiriidassa sen suhteen, millaista tietoa välittyy rivien välistä tai esim. kuvamateriaalista. Mutta kyllä Tukiaisen blogi vähän "roskaruokaa" on: jonkin ajan jälkeen tulee sellainen vähän äklöttävä olo. Lisäksi välillä huono omatunto soimaa, tuntuu että on henkistä hyväksikäyttöä lukea tällaisia juttuja, vaikka ihminen niihin omasta vapaasta tahdostaan hakeutuisikin.
Tinteistä vielä... Akateemisessa on tosiaan hyvä valikoima myös ranskankielisiä Tinttejä! Niitäkin luin lapsena Asterixin lisäksi, ja Lucky Lukea tietysti myös.
VastaaPoistaTinttiä käsiteltiin Ylen kesäsarjassa, hyvä jakso oli ja sen voi kuunnella netistä podcastina:
http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2010/05/aarresaarelta_hompstadiin_1717528.html
No minäkin otin osaa keskusteluun, ja ylitin itseni olemalla niinkin sosiaalinen ja runsassanainen. Mutta kun kiehahti kupissa oikein kunnolla.
VastaaPoistaEhkä se tulee liian liki, tullaan jo sellaiselle alueelle kirjan markkinoinnissa, joka ylittää minun rajani. Käsityskykyni. Sietokykyni.
En tiedä, mutta näyttää jo siltä, että kirjan myyminen saa entistäkin päällekäyvempiä muotoja, ja se ärsyttää minua. Voin sulkea silmäni ja korvani, voin olla lukematta, mutta silloin kun esitetään jo melkolailla älyttömiä, ärsyynnyn tosissani.
Silloin kun astutaan sille alueelle, joka on niinkin tärkeä ja rakas, kuin kirjasto on. Se on neutraali tila ja alue, jossa saan valita ja olla rauhassa. Etenkin häritsevältä markkinoinnilta.
Kirjastosta ja kirjojen/kirjallisuuden merkityksestä kertoo Murakamin romaani "Kafka rannalla" aivan loistavasti. Suosittelen, ellet ole jo sitä lukenut, ja muillekin täällä vieraileville.
Moi Sara!
VastaaPoistaKirjoitit:
"Mutta, mutta kävihän siitä ilmi, ettei hän kovinkaan aktiivisesti itse käytä suomalaista hienoa, ILMAISTA kirjastojärjestelmää. Tavallaan kirjastonkäyttö lähtee lapsuudesta ja lapsuuden mallista. Jos omassa perheessä käydään aktiivisesti kirjastossa ja käytetään palveluja, niin se siirtyy seuraaville sukupolvillekin. "
Nyt on pakko oikaista, ettei äiti harmistu jos tällainen harhaluulo jää elämään ;) Perheemme kävi kirjastossa todella paljon, kun olin lapsi. Sain ensimmäisen kirjastokorttini muistaakseni alle 1-vuotiaana ja käytin kirjastoa oma-aloitteisestikin erittäin paljon siihen asti, kunnes muutin kotoa. Sen jälkeen oon ostanut kirjoja paljon enemmän kuin lainannut. Lasten tulon myötä olemme alkaneet taas käydä kirjastossa pari kertaa vuodessa.
Kirjastolla on ilman muuta paikkansa suomalaisessa kulttuurissa, mutta ilmeisesti sitä ja siihen liittyviä uskomuksia (kuten ylläolevaa) ei ole tarkasteltu kovinkaan kriittisellä silmällä. Pitäisi. Kaikkea, etenkin yhteiskunnan rahoittamaa toimintaa, pitäisi voida tarkastella kriittisesti.
Mä itse olen muuten keskustelun velloessa ollut kauhean hämmästynyt siitä, etteivät aktiivilukijat ole lähteneet puolustamaan kirjailijan oikeutta isompiin lainauskorvauksiin. Luulisi, että heillä (teillä?) jos jollain, olisi siihen syytä!
Hei Henna,
VastaaPoistahienoa, että sinulla on kirjastokortti ja on todella harvinaista, että olet saanut ensimmäisen korttisi jo vauvana! Sekin on hienoa, että käyt perheesi kanssa kirjastossa. Olet varmaan opiskellessasi psykologiksi käyttänyt myös tieteellisten kirjastojen lainauspalveluja, jotka ovat tosiaan MAKSUTTOMIA KAIKILLE KANSALAISILLE riippumatta siitä opiskeleeko yliopistossa tai kuuluuko henkilökuntaan.
Ymmärrän kyllä tämän näkökulman kirjaston liian pienistä lainauskorvauksista, mutta tekemäsi ehdotukset ja kommentit suomalaisesta kirjastosta ovat olleet aika provosoivia, mielestäni. Olet kuitenkin herättänyt keskustelua ja saanut ihmisiä tarkastelemaan asioita myös uusista näkökulmista.
Toivotan kaikkea hyvää alkavalle kirjailijan urallesi!:)
Aktiivilukijana olen totta kai aika ajoin miettinyt kirjailijoiden (ja muidenkin taiteilijoiden) toimeentuloa. Kysymys ei suinkaan rajoitu vain kirjailijoihin. Olen minäkin joutunut aikanaan miettimään, tekisinkö jotain kivaa ja varautuisin elämään vähillä rahoilla, vai hakeutuisinko alalle, jossa voi olettaa saavansa järkevän toimeentulon. Valitsin jälkimmäisen, ja nykyään olen tyytyväinen palkansaaja, olen saanut tehdä monenlaisia mielenkiintoisia hommia ja rohkenen olettaa, että myös tulevaisuudessa työnäkymäni ovat mielekkäät. Nautin blogin kirjoittamisesta harrastuksena, vaikka siitä ei kukaan mitään maksakaan. Voisinhan minä kutsua itseäni vaikka blogikirjailijaksi, ja vaatia, että valtio elättää minua, koska tämä nyt sattuu olemaan kutsumukseni. Ks. http://www.corded.org/~brunou/humanisti.pdf
VastaaPoistaSuomalaisessa taiteilijuudessa minua on välillä ärsyttänyt se, että ensin ihmiset ihan vapaaehtoisesti rupeavat tekemään jotain savipajatanssivideoinstallaatioita, ja sitten itkevät että kyllä Suomessa on kauhean vaikeaa olla taiteilija, kun ei siitä kukaan mitään maksakaan. Siksi Hennan blogi tuntui aluksi kiinnostavalta. Ihanaa, että joku ihan oikeasti haluaa myydä omaa kirjaansa paljon ja haluaa siitä rahaa. Oikein!
Mutta tuo kommentti kirjaston maksullisuudesta sai niskakarvat pystyyn. En tässä enää jankkaa perusteita kirjaston hyvistä puolista ja kirjaston ilmaisuuden välttämättömyydestä. Niitä on tässä keskustelussa ollut riittämiin.
Mutta kirjaston lainauskorvauksen kasvattaminen kirjailijoiden hyväksi on sinäsä hyvä idea. Mutta mistä rahat? Kaikillahan on paljon hyviä ideoita asioista, joita valtion tai kunnan rahoilla pitäisi ihmisille kustantaa. Koska minun mielestäni kirjaston käyttömaksu ei ole vaihtoehto, ehdottaisin esim. jonkun säätiön puoleen kääntymistä. Tai vaikka Kopioston, se vastaa monenlaisista tekijänoikeusasioista ja sieltä voisi löytyä hyviä ideoita. Tai sitten voisi perustaa jonkun säätiön itse tätä tarkoitusta varten ja hankkia siihen rahaa vaikka yrityksiltä lahjoituksina. Tai jotain.
En usko että kunnalla ja valtiolla on mahdollista ruveta korottamaan lainauskorvausta 0,01 eurosta 1,0 euroon. Olen lähipiirin kautta saanut seurata, millaista kunnallinen rahankäyttö ja päätöksenteko on. Esimerkiksi kotiseudullani Kainuussa on ihan tosissaan rahapulassa jouduttu miettimään, että jos kunnallisen terveyskeskuksen palvelut halutaan säilyttää, niin teatteri pitäisi lakkauttaa. Ja vaikka kulttuurin harrastaja olenkin, niin selvää on, että sellaista päätöstä ei voisi tehdä, että säilytettäisiin teatteri ja lakkautettaisiin terveyskeskus.
VastaaPoistaMutta ehkä me aktiivilukijat ollaan sitten ahneita raadonsyöjiä, jotka haluavat kaikkea vaan ilmaiseksi ja halvalla eivätkä yhtään ajattele suomalaista kirjailijaparkaa. Johan nämä viimeaikaiset lukemisenikin sen todistavat. Asterix-albumissakin rahat menivät ulkomaalaiselle sarjakuvapiirtäjälle. Rikas vanha ukkeli, nekin rahat ovat nyt pois joltakin vähälevikkiseltä suomalaiselta kirjailijalta. Ja Dostojevskin lukeminen oli vielä hölmömpää, kuollut ukkeli, mitä sitäkään enää hyödyttää että joku sen kirjoja lukee.
Kirjailijuutta voi ajatella työnä, joka on työtä siinä missä kaupan kassalla oleminenkin, ja jolloin kaikkien pitäisi saada yhtä paljon palkkaa kuin tekee työtäkin. Valitettavasti taide ei ole demokraattista. Toiset menestyvät, toiset eivät. Jotkut saavat kasaan sellaiset rahamäärät, että tavallinen palkansaaja (kuten minä) ei ikinä tule sellaisia näkemään. Toiset jäävät sellaiseen köyhyysloukkuun, että tavallinen palkansaaja (kuten minä) voi tuntea itsensä hyvinkin varakkaaksi. Sama pätee myös yritystoiminnassa ja esimerkiksi myyntityössä. Toiset menestyvät paremmin kuin toiset, eikä tekemisen määrä ja ahkeruus välttämättä vaikuta siihen, kuka parhaiten pärjää.
Sanonpa vielä, että jos minun lukijana pitäisi lukea vain elossa olevia suomalaisia kirjoja, jotta lukemiseni hyödyttäisi kirjailijoita taloudellisesti, niin kylläpä harrastus hiipuisi. Haluan monipuolisia kirjallisia elämyksiä. Onneksi niitä saa sieltä kirjastosta, ja ilman erillismaksua - muistutan vielä, että veroja maksamalla me kaikki kansalaiset otamme rahallisesti osaa kirjastojen kustannuksiin ja siihen, että valtiovallan piikkiin voidaan ostaa niitä suomalaisia kirjoja.
Sinulla, Henna, on se loistava etu puolellasi, että sinulla on valtion tarjoama maksuton psykologin koulutus plakkarissa ja psykologien työtilanne on käsittääkseni erinomainen. Monella taiteilijaksi hinkuvalla ei ole.
Keskustelun sävyn aiheuttama järkytys minulle liittyy eniten siihen, että joku kirjailijaksi haluava ihminen ei tunnu tietävän ja ymmärtävän, mikä valtavan tärkeä merkitys kirjastolla monelle ihmiselle on. Elämyksellinen, henkinen, kasvattava, lohduttava, piristävä, parantava, vaikka mitä. Kirjastot ovat erittäin, erittäin tärkeitä paikkoja ja on erittäin, erittäin tärkeää, että niiden palvelut ovat ilman erillismaksua kaikkien suomalaisten saatavilla.
Kiitos Salla, erinomaisesta puheenvuorostasi, lisään pari ajatustani.
VastaaPoistaKirjastolaitos ei voi ratkaista kirjailijoiden toimeentuloon liittyviä kysymyksiä. Niin epäreilulta kun se kirjailijoista saattaa tuntuakin, että heidän kirjojaan lainaillaan ja luetaan ilmaiseksikin. Tuon senttikorvauksen ehdottajista kukaan ei ole kertonut, mistä yhteiskunnan heille antamista tuista he olisivat omassa elämässään valmiita luopumaan, jotta se voitaisiin toteuttaa, koska ylimääräistä rahaa ei ole vaan se on otettava jostakin muusta pois.
Minua järkyttää kutakuinkin samat asiat jotka sinä puit sanoiksi hienosti.
Ja melkoisesti järkyttää myös ne yleistyneet asenteet julkisessa keskustelussa, joiden perusteella julkisia palveluja ajetaan kaiken aikaa alas. Äimistyttää, että aikuinen ihminen ei ymmärrä miten paljon veroeuroja hänen elämäänsä on jo ”sijoitettu” vaippaikäisestä lähtien ja kuinka paljon yhteiskunnallista tukea itsekukin saa eri elämänsä vaiheissa. Kun sitten tulee vaihe ettei itse tarvitse tai muusta syystä käytä julkisia palveluja, niin ryhtyy vaatimaan niiden maksullisuutta tai vaatimaan muita korvauksia joita käyttäjiltä kerättäisiin. Siinä kohtaa ajattelijalta unohtuu jokin tärkeä asia.
Kaikkia kunnallisia palveluja ajetaan hurjaa kyytiä alas, se on suunta, ja siksi oma asenteeni on, etenkin kirjastojen suhteen järkkymätön. Niiden täytyy olla maksuttomia käyttäjilleen.
Asterix ranskaksi oli hyvä vinkki! Mie oon ajatellut virkistää yläasteranskaani lukemalla Tinttejä, jotka puolestaan ovat kuuluneet meillä olennaiseen lukemistoon. Asterixeja tunnen huonommin, muttei se estä tarttumasta niihin :)
VastaaPoistaKirjastokorvauksista ja niistä nousseesta möykästä oma pieni panokseni: 1) en edes tiennyt, että kirjailijat saavat kirjastokorvausta, tai oikeammin en koskaan ollut miettinyt asiaa; 2) 1 sentti on kyllä mitättömän pieni korvaus per laina, mutta 3) kirjastonkäyttäjä ei minusta todellakaan ole kirjailijan riistäjä, vaan ratkaisu ongelmaan olisi 4) isommat määrärahat loistavalle kirjastojärjestelmällemme, jotta se pystyisi tulevaisuudessakin palvelemaan yhtä hyvin lukijoita ja kenties hieman paremmin niitä kirjailijoitakin :) Näköjään kyse on jälleen kerran arvottamisesta, eli siitä, onko taiteellinen työ palkan arvoista. Raha vain tuntuu olevan niin tiukassa, että nyt säästetään jo vieläkin tärkeämmistä asioista, kuten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveyspalveluista jne. Tämä on siis toivottavasti tulevan kirjailijan (ja aivan varmasti tulevan opettajan) mielipide.
Sitten asiasta ihan muuhun. Mie tungin nokkani Michelle Morganin Private and Undisclosed -kirjan keskusteluun, joten voinen tässä tiedottaa, että lokakuussa julkaistaan erittäin mielenkiintoinen Marilyn-kirja nimeltä Fragments - joka myös suomennetaan ilmeisesti nimellä Sirpaleita. Kyseessä on teos, jossa on Marilynin omia muistiinpanoja, runonpätkiä ja muita merkintöjä, ja sitä mainostetaan kirjana, joka näyttää Marilynistä herkän ja älykkään puolen. WSOY ei vielä ole kirjasta pahemmin hiiskunut, mutta Fragmentsilla Google löytää vaikka mitä mielenkiintoista :)
Sara: "Olet kuitenkin herättänyt keskustelua ja saanut ihmisiä tarkastelemaan asioita myös uusista näkökulmista." Se on hienoa! Ja kiitos :)
VastaaPoistaSalla: "Sinulla, Henna, on se loistava etu puolellasi, että sinulla on valtion tarjoama maksuton psykologin koulutus plakkarissa ja psykologien työtilanne on käsittääkseni erinomainen. Monella taiteilijaksi hinkuvalla ei ole."
Hei, onneksi kaikilla taiteilijaksi hinkuvilla on yhtäläinen mahdollisuus hankkia koulutus pahan päivän varalle!
By the way, kannatan myös peruskoulun jälkeisiä lukukausimaksuja samasta syystä kuin kirjastomaksuja: ilmaiseksi saatua ei arvosteta. Vastikään tutkittiin jälleen kerran, että koulutuksen arvostus on Suomessa vähäisempää kuin missään muussa Euroopan maassa. Ja vasta tänään Newsweek uutisoi, että Suomessa kuitenkin on maailman paras koulutustaso. Mut se nyt on jo ihan toinen tarina ;)
Sirkku: Tintti saikin ääniä jo aiemmissa kommenteissa, Akateemiseen vaan! Sulla on muuten kiintoisa blogi. Katotaan millainen tuo Marilyn-suomennos tulee olemaan.
VastaaPoistaHenna: pitääpä tsekata tuo Newsweekin juttu, mitä se pitää sisällään...
Tässä Newsweekin vertailun oheen tuo toinen viittaamani, eli Lapin Kansan juttu koululaisten asenteista koulua kohtaan. Luin itse artikkelin alunperin Pohjalaisesta, mutta sepäs oli nettikäytössä maksullinen. Sisältö lienee sama Lapin Kansalla, kun on STT:n juttu kyseessä.
VastaaPoistaLisäksi löytyi Pohjalaisen pääkirjoitus 8.7.2010 aiheesta, eli siitä miksi suomalainen nuori ei viihdy koulussa, tämän linkin takana.
Itse asiassa tuon STT:n jutun otsikko on yhtä lailla kiinnostava, eli että suomalaiset nuoret eivät ole kiinnostuneita kaunokirjallisuudesta... Mutta taidan palata siihen omassa blogissa enemmän.
Anyways, enjoy :)
Keskustelu jatkuu vielä toisenkin kirjoituksen perässä.
VastaaPoistaTuntuu typerältä lisätä kommenttini monen kuukauden jälkeen tähän postauksen perään, koska keskustelu on ollut vilkasta ja mielenkiintoista. Lisäksi typeryyttä lisää se, että kommenttini ei liity keskusteluun mitenkään, mutta sanonpa sen silti. Ihailin sarjakuvahyllyäsi. Olen täältä sarjakuva-bloggauksistasi käynyt hakemassa nyt useamman sarjakuvavinkin ja laittanut kirjastoon varaukseen. Olen viime aikoina kiinnostunut sarjakuvista toden teolla ja olen kiitollisena lukenut näitä arvioitasi. Hyvät bloggaukset eivät vanhene.
VastaaPoistaKivaa! Ja ei tosiaankaan ole mitään typerää kommentoida vanhoja ketjuja. Olen rakentanut blogini oikean laidan luokat sitä silmälläpitäen, että vanhat jutut löytyisivät helposti. Kirjajutut eivät minun mielestäni vanhene ja toivon, että blogissa kävijät löytävät ja lukevat myös vanhoja kirjoituksiani.
VastaaPoistaTosi kiva kuulla että sarjakuvavinkkejä on löytynyt, nyt onkin mukava odottaa blogisi tulevia sarjiskirjoituksia. :) Sarjiksiin pätee porttiteoria kuten moneen muuhunkin lukemiseen - kun on alkuun päässyt niin lisää on helppo löytää, yksinomaan kirjastojen aikuisten osaston sarjakuvahyllyt ovat usein erinomaisesti rakennettuja ja sieltä on helppo poimia uutta kokeiltavaa. :)
hei salla!
VastaaPoistaoletko se tosiaan sinä vuosien takaa :D nauru meillä raikasi koulunkäytäviä pitkin, ja vuosi oli 1996 tai 97 Kajaanissa :D muistatkohan vielä minua?? :)
Kyllä minä varmasti olen minä, mutta kukahan sinä olet. :) Laitahan meiliä, löytyy blogiprofiilista, tai fb-viestiä. Vuonna 96 olin kyllä Kajaanissa talouskoulussa. :)
VastaaPoista