Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani

Kävin päivänä muutamana viemässä ylijäämäkirjoja Kampintorin divariin ja löysin vaihtareiksi varsin laadukasta kamaa: Kaari Utriota, Jude Deveraux'ta ja legendaarisen klassikon: Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun klaanin hyväkuntoisena vuoden 1986 painoksena. Untinen-Auelin kirjasarjan merkityksen puberteetti-ikäisille tyttölukijoille tiivisti erittäin osuvasti Grezen tässä sarjakuvastripissään, jonka olen tainnut aiemminkin blogiini linkata. Tässä sarjan avausosassa ei vielä niitä päälleliimattuja, kiihkeitä seksikohtauksia ole. Ehkä sarjan alkuperäinen kustantaja totesi, että bestsellerit myyvät vielä enemmän, jos väliin ympätään hekuman hurmaa, ja vaati kirjailijaa lisäämään kirjoihinsa enemmän seksiä? Koska Luolakarhun klaanin jatko-osissa, joissa sankaritar Ayla kohtaa sankarinsa Jondalarin, hekumaa kyllä riittää.

Siitä onkin todella pitkä aika, kun olen Luolakarhun klaanin edellisen kerran lukenut. Yläaste- ja lukioikäisenä kirjaa ja sen silloin ilmestyneitä jatko-osia - Hevosten laakso, Mammutin metsästäjät, Tasangon vaeltajat - luin monet kerrat. Sarjaan ilmestyi pari vuotta sitten vielä viides osa, Luolien suojatit, mutta sitä en ole lukenut. Sen verran hyvän fiiliksen Luolakarhun klaanin lukeminen jätti, että ehkä tulee Hevosten laakso haettua kirjastosta tässä taas joskus.

Jos joku ei tiedä mistä kirjassa on kysymys, tässä pieni tiivistelmä. Kirja sijoittuu esihistoriallisen ajan Eurooppaan, aikaan jolloin neandertalinihmiset ja cro magnon -ihmiset elivät vielä rinnakkain. Ryhmä neandertalilaisia löytää pienen, ulkomuodoltaan oudon tytön ja ottaa hänet kasvatikseen. Tyttö saa nimen Ayla ja hän kasvaa klaanin jäseneksi. Aylan kasvatusäiti Iza on klaanin parantaja, ja niinpä Aylakin oppii parantajan taidot. Samalla tulisijalla elää myös mahtava Mog-ur eli tietäjä Creb, joka myös kiintyy Aylaan kovasti. Päällikkö Brunin poika Broud taas ei voi sietää Aylaa, ja tekee kaikkensa hankaloittaakseen tämän elämää. Kasvaessaan pikku Ayla rikkoo monia totuttuja tapoja, kuten opettelee salaa metsästämään lingolla, vaikka metsästys oli klaanin naisilta kielletty jyrkästi.

Juoni on sinänsä tyypillinen kasvutarina, jossa päähenkilö on poikkeuksellisen lahjakas, kyvykäs ja sisukas ja voittaa jatkuvasti vastoinkäymiset, joilla häntä koetellaan. Kirjasta tekee kiehtovan siinä kuvatut tavat. Yritin etsiä netistä kriittistä arviota kirjan historiallisuudesta, mutta en löytänyt - linkatkaa tänne, jos jotain kiinnostaa aiheesta löytyy. Täytyy siis lukiessa pitää mielessä että kyseessä on fiktiivinen teos, mutta esimerkiksi ruoan ja metsästyksen kuvaukset ovat varsin kiinnostavia. Korkealentoisempi aihe on vaikkapa klaanin jäsenten kollektiivinen muisti - Aylalta tämä kyky puuttuu, mutta vaikkapa Creb mahtivoimillaan pystyy palauttamaan mieleensä kaikki esi-isiensä kokemukset, tiedot ja taidot, jotka ovat periytyneet hänelle asti.

Sen sijaan oli järkytys huomata, kuinka kehnosti varsinkin kirjan alkupää on suomennettu. Pitkiä, puuroutuvia, epätarkkoja virkkeitä riittää. Sitten tarina tempaa mukaansa eikä epätarkasta kielenkäytöstä enää niin välitä.

Kirja lienee tyypillinen bestseller - vetävä tarina ja kiehtova ympäristönkuvaus pitävät lukijan tyytyväisenä. Sen sijaan henkilöiden kuvaus tai suurempien teemojen rakentelu jää vaatimattomaksi. Mikään suuri tyylitaituri ja ihmissielun syväluotaaja Untinen-Auel ei ole. Melko tyypillisesti hän on päähenkilöönsä niin ihastunut, että rakentaa tästä melkein ylivoimaisen osaavan ja nokkelan. Muut henkilöt jäävät hieman varjoon, niin ikään yhden ominaisuuden vangeiksi. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan ole niin suuria, että ne estäisivät hyvästä kirjasta nauttimisen.

Lue myös nämä:
Kaari Utrio: Isabella
Jude Deveraux: Tunteiden talo
Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso