Roman Schatz: Rakasta minut

Roman Schatzin kirjaan tuli tartuttua puhtaasta juoruilunnälästä. Kaverini VesaK suositteli kirjaa, kertoi sen sisältävän messeviä Muumilaakso-juoruja. Suomalaistunut saksalaistoimittaja Schatz kun kuulemma on seurustellut Muumi-imperiumia pyörittävän Sophia Janssonin kanssa. Kirjassa Janssoniin viitataan peitenimellä, mutta sain mitä halusin: hauskoja, hupaisia ja paikoin varsin räävittömiä anekdootteja.

Ei Jansson toki pääosassa ole, kirja kuvaa nuoren Romanin kasvuvuosia jaetussa Saksassa ja äkillistä Suomeen lähtöä suomalaisnaiseen rakastumisen myötä. Jutustelevaan sävyyn etenevä kirja lienee melko lailla väritettyä totuutta, mikä ei tietysti vähennä sen hauskuutta yhtään. Kuvaukset länsiberliiniläisestä opiskelijaelämästä 1980-luvulla, suomalaisarjesta ulkomaalaisen silmin 20 vuotta sitten ja vapaamielinen suhtautuminen ihmissuhteisiin tarjoavat mukavaa viihdykettä. Höröttelin kirjalle ääneen julkisilla paikoilla (junassa ja rautatieasemalla), yksin nauraminenhan on aina varma tapa tehdä hyvä vaikutus kanssaihmisiin.

V. 1986 Suomeen muuttanut Roman osaa tiivistää suomalaisuuden erityispiirteitä melko nasakasti. "Jos Suomi oli silloin outo paikka, oli YLE sen vielä oudompi pienoismalli. Hämmästyin jatkuvasti. Naiivina saksalaispoikana en ollut ennen nähnyt vannoutuneita kommunisteja, jotka järkiään tienasivat tuhansia länsimaisia markkoja kuukaudessa, lomailivat ympäri Länsi-Eurooppaa ja omistivat kesämökkinsä lisäksi omakotitalon Helsingin Käpylässä." Henkilökohtaisemmalla tasolla riemastuttavia ovat Romanin kuvaukset perheestään (toivottavasti kaikki jutut eivät ole tosia) ja mielipiteet ihmissuhteista. Sovinistin mainetta kantava Roman suhtautuu parisuhteeseen tavalla, jota joku voisi pitää sietämättömän kyynisenä ja inhottavana, joku toinen taas varsin järkevänä, käytännönläheisenä ja realistisena. Toisin sanoen hän näkee ihmisten läpi, ei pidä uskollisuutta ja uskottomuutta hirveän hösäämisen arvoisina asioina ja pystyy hyväksymään tunteiden ohimenevyyden.

Kirjassa hieman häiritsi toistuva peruskielivirhe, eli keskellä lausetta saattoi lukea "Suomalainen" ja "Suomen kieli" isolla kirjoitettuna, eikä "suomalainen" ja "suomen kieli" pienellä kirjoitettuna. Onko kustantaja Johnny Kniga jättänyt nämä tarkoituksella korjaamatta, näyttääkseen että vaikka Roman Schatz hyvää suomea kirjoittaakin, ei kuitenkaan täydellistä? Vai onko kustannustoimittajana ollut joku pösilö, joka ei ole näin ilmiselvää toistuvaa virhettä huomannut? Mene tiedä.

Ei tämä kirja niin merkittävä kaunokirjallinen mestariteos ole, että sitä jäisi pohtimaan viikkokausiksi, mutta hupaisana välipalana oikein sopiva ja suositeltava teos.

Lue myös nämä:
Tove Jansson: Taikurin hattu
Juha Vuorinen: No, velli