 |
| Kansi: Miika Immonen /Teos. |
Linnunaivot tarttui mukaan kirjastosta, mutta muistin lukeneeni siitä monia blogiarvioita. Ainakin Booksy, Tessa, Amma ja Ilse ovat tämän lukeneet ja haulla löytää paljon muitakin juttuja.
Oletin lukemani perusteella, että kirja olisi jonkinlainen kauhutarina, jossa linnut alkavat ahdistella vaeltajapariskuntaa. Ihan harhaanjohtava tämä mielikuva ei ollut, mutta varsinainen kauhutarina Linnunaivot ei kuitenkaan ole. Ympäristötietoisuus ja ekokatastrofin käsittely saavat enemmän tilaa.
Kirjassa vähän aikaa heilastelleet Jyrki ja Heidi lähtevät vaellukselle toiselle puolen maailmaa. He kiertävät Uudessa-Seelannissa ja Australiassa ja suuntaavat sitten Tasmanian etelärannikolle, kovien jätkien vaellusreitille. Jyrki on vaeltajana kokenut konkari, mutta Heidi on ensikertalainen. Sisunsa ja omien henkilökohtaisten syidensä vuoksi Heidi jaksaa kuitenkin rämpiä Jyrkin matkassa mukana.
Rinnakkaisena tarinana mukana kulkevat nimettömän kertojan puheenvuorot - tulkitsin puhujan Heidin veljeksi Jesseksi. Jesse on yksiselitteisen vastenmielinen hahmo, mutta kirjan lopussa aloin miettiä, että kenties tarkoitus on rinnastaa Jesse vaeltajien kohtaamiin älykkäisiin lintuihin. Kun ruoan saanti on liian helppoa, alkavat sosiaaliset pelit ja suoranainen kiusanteko kiinnostaa enemmän. Kenties sekä linnut että Jesse haluavat vain vauhdittaa luovaa tuhoa, polttaa kaiken vanhan maan tasalle, jotta kuona-aineet lähtisivät samalla?
Sinisalo on melkoisen kantaaottava kirjailija ja mikäs siinä. Hiukan saarnaavaksi Linnunaivojen teksti välillä menee, mikä vähän lässäyttää tunnelmaa, kun pääosin ollaan tiiviisti Jyrkin ja Heidin tunnelmien seuraajina. Hienosti Sinisalo kuitenkin peilailee vaeltajiensa pyrkimyksiä: jos ihminen haluaa löytää koskematonta erämaata, tuoko hän itse mukanaan tuhon siemenet? Jopa vaeltamiseen puhdasoppisesti ja aika tiukkapipoisestikin suhtautuva Jyrki joutuu tämän huomaamaan.
Onneksi Sinisalolla on laaja tuotanto, aion kyllä taas jossain vaiheessa napata jotain hänen kirjoittamaansa luettavaksi.
Tekstit
Olipa kiva muistella tätä kirjaa postauksesi kautta pitkästä aikaa! Minulle näin pitkän ajan jälkeen päällimmäiseksi on jäänyt mieleen kirjan ihmissuhdedraama, tai siis päähenkilöiden välinen suhde ja ristiriidat. Varsinkin lopussa se oli mielestäni kuvattu hyvin.
VastaaPoistaMinulle Linnunaivot oli vähän pettymys. Kiinnostava aihe, lopputulos ei aivan noussut sen tasolle, vaikka se ihan hyvä kirja olikin. Ei voi edes verrata sellaiseen mestariteokseen kuin Enkelten verta.
VastaaPoistaEi parasta Sinisaloa, kiinnostava kuitenkin. Kuten olen monessa yhteydessä todennut, on todella vaikea laji yhdistää faktaa ja fiktiota eli tietopuolta kunnon tarinaan, tuntuu että jompikumpi aina kärsii. Sinisalo taitaa tämän minusta aika lailla hienosti noin yleensä ottaen.
VastaaPoistaTätäpä en ole Sinisalolta lukenut, vaikka teos onkin kotihyllyssä (norjaksi tosin!). Kiinnostaa joka tapauksessa, pidän Sinisalon tyylistä ja Arja tuossa sen olennaisen jo sanoikin. Kiitos tästä sysäyksestä, ehkä päädyn kirjan syliin pian.
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Minusta tämä ei ollut mitenkään huonompi kuin aiemmat lukemani Sinisalot. Ehkä painotuksiltaan vähän erilainen, kun tässä keskityttiin aika paljon kahden ihmisen välisiin jännitteisiin. Hyvä kirja tämä oli!
VastaaPoistaMinulle tämä oli Sinisalon parhaita, ehkä siksi että koin tämän kanssa oivaltamisen iloa. Kiva että sinäkin pidit!
VastaaPoista