Tua Forsström: Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja

Kuva: Camilla Pentti / Teos.

Tua Forsströmin runokokoelma Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja on saanut odottaa lukuvuoroaan yli vuoden. Mitä sitä on tullutkaan sanottua kirjapinoista... Voitin nimittäin vuosi sitten Booksyn arvonnassa lahjakortin ja käytin sen runoihin. Toisen hankkimani runokokoelman, Kuuna päivänä, luinkin tuoreeltaan, mutta tämä ohut, alle 60-sivuinen Forsströmin kokoelma pääsi luettavaksi vasta nyt. Kokoelman on kauniisti suomentanut Caj Westerberg.

Vaan onneksi hyvät kirjat eivät vanhene. Kokoelma on alun perin ilmestynyt suomeksi vuonna 2008, ja taitaakin olla Forsströmin tuorein teos suomeksi. Bibliografiasta näkee, että laajalti palkittu Forsström on julkaissut runoja 1970-luvulta asti. Ruotsiksi kirjoittavan Forsströmin koko tuotantoa ei ole suomennettu ja palkintosadekin keskittyy pohjoismaisiin palkintoihin. Tämän vuoksi tägitän bloggaukseni Pohjoismaat-kategoriaan, vaikka tämä aiheutti hieman pohdintaa. Pitäisikö käydä läpi muutkin suomenruotsalaiset kirjailijat, joiden tuotantoa olen lukenut, ja tägittää heidätkin Pohjoismaihin? Onhan ruotsiksi kirjoittavilla kirjailijoilla paljon suoremmat yhteydet skandinaaviseen kulttuuriin kuin suomeksi kirjoittavilla. Vai pitäisikö luoda uusi kategoria, suomenruotsalaiset? Vai onko tällainen luokittelu sittenkin liian lokeroivaa?

Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja oli minulle ensitutustuminen Forsströmin runouteen. Meinaamista on kyllä ollut ilmassa jo pitkään, sillä eräs Forsströmin kokoelmista on jo nimeltäänkin kuin runo: Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen. Tätä vuonna 1998 suomennettua kokoelmaa ei enää Booky.fin valikoimissa ollut, mutta kirjastosta tai divareista sen varmaan löytäisi. Kokoelma on luettu Hyönteisdokumentti-blogissa, mutta kauhean positiivista palautetta se ei saanut.

Minun odotukseni olivat silti aika korkealla ja kokoelma vastasi niihin kyllä. Forsström kirjoittaa tunnelmallista runoutta, josta löytyy symboliikkaa, luontotunnelmaa ja kytköksiä arkikieleen.

"Yön aikana puutarhat olivat puhjenneet kukkaan
kotona kortteleissa joissa
eläkkeellä olevat merikapteenit asuivat"

Vaikka kokoelmaa ei ole sivumäärällä pilattu, oli lukeminen melko hidasta. Runot vaativat paneutumista, keskittymistä. Tämä ei tarkoita että runot olisivat olleet erityisen vaikeita. Jotenkin runojen tunnelma vain avasi jonkun portin omaan mieleen, ja runot nostattivat kuvia ja tunnelmia sisältäni. Tämä kai runouden viehätys laajemminkin on - runo menee alitajuntaan jotenkin eri lailla kuin proosa. Omalla laillaan.

"Kirkkaassa unessa me tiedämme uneksivamme
Sataa, hevoset juoksevat sateessa"

Hevosia, kissoja ja monia muitakin eläinhahmoja vilahtaa runoissa. Mutta välillä runoilija mainitsee Valtion Rautatiet, Lariam-lääkkeen tai hajautetut laitokset. Kokoelman kansi on paitsi kaunis myös osuva: jossain valveen ja yön rajamailla nämä runot häälyvät.

Tämän perusteella pitää muistaa bongailla tuo Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen joskus luettavaksi.

Lue myös nämä:
Kalevala
Marianna Kurtto: Auringon koko voimalla
Helvi Juvonen: Aukea ei koskaan metsään ovi