perjantai 27. helmikuuta 2026

K.N. Rauhala: Bolshevismi ja olot Venäjällä

Venäjällä oletetaan, että kevyessä työssä tarvitsee työläinen, riippuen ruumiin koosta, 2,102 - 2,631, raskaassa taas 2,472 - 3,094 kaloriaa vastaavan määrän erilaisia ravintoaineita. Todellisuudessa sai Pietarissa työläinen 1,839:ää ja Moskovassa 1,970:ta kaloriaa vastaavan määrän elintarpeita, s.t.s. ei edes niin suurta määrää, minkä joutilas ihminen tarvitsee terveytensä säilyttämiseksi.

Seurauksena on luonnollisesti ennenaikainen voimien väheneminen, työkyvyn heikkeneminen, mikä on suorassa suhteessa ravinnon saantiin, ja tautien leveneminen, jota tuskin voidaan estää katsoen yleiseen verenvähyyteen.

Luin pari vuotta sitten Leonardo Paduran upean romaanin Mies joka rakasti koiria ja olin silloin merkinnyt muistiin K.N. Rauhalan kirjan Bolshevismi ja olot Venäjällä. Kirja on saatavilla Project Gutenbergista. Kirjan julkaisi vuonna 1920 Edistysseurojen Kustannus Oy ja se perustuu Rauhalan Keskustaklubissa pitämään esitelmään.

Kirja on erittäin mielenkiintoinen, tosin suosittelen tätä varsin rajatulle kohderyhmälle: niille, jotka ovat kiinnostuneita sekä Neuvostoliiton varhaisvaiheista että kansantalouden tilastoista. Rauhala pyrkii analysoimaan, miten bolshevistien suuret puheet Neuvosto-Venäjällä ovat toteutuneet. Apunaan hän käyttää saatavilla olleita media- ja tilastotietoja, joiden hän myöntää olleen varsin rajallisia ja yksipuolisia. 

 2020-luvulta käsin sana "Neuvostoliitto" tuo useimmille mieleen kansantaloudellisen epäonnistumisen. Kun Neuvostoliitto luhistui 1990-luvun alussa, tuli länsimaiden asukkaille lopullisesti selväksi, miten kehnosti tavallisen ihmisen asiat olivat Neuvostoliitossa olleet. Tosin monen mielestä Neuvostoliiton jälkeiset vuodet toivat tavalliselle venäläiselle vielä huonompia aikoja.  

Mutta vuonna 1920 koko Neuvostoliiton käsite oli vakiintumaton. Tämä näkyy siinä, että Rauhala käyttää nimityksiä Venäjä ja Neuvosto-Venäjä. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjällä elettiin levottomia aikoja ja Suomen itsenäisyyskin oli tuore asia. Rauhala pyrki muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan entisen isäntämaan uudesta tilanteesta.

Analyyttisella otteella Rauhala kuvailee saatavilla olevia tilastotietoja ja pohtii niiden loogisuutta. Aineisto osoittaa, että rahan arvo oli romahtanut, tehtaiden tuotantomäärät pienentyneet ja elintarvikkeista oli huutava pula. Maatalouden kollektivisointi oli alkutekijöissään eivätkä viljelijät olleet ajatuksesta mitenkään innoissaan. Puna-armeijaa rakennettiin ja teloitukset ja murhat olivat yleisiä. 

Lopuksi Rauhala huomauttaa: Pysyn niissä rajoissa, jotka olen tehtävälleni asettanut ja jätän yleiset arvostelut ja johtopäätökset. Jätän ne lukijan itsensä tehtäväksi. Tämä kehotus toimii edelleen, sillä historiasta kiinnostuneille Bolshevismi ja olot Venäjällä tarjoaa monenlaista mietittävää.

Jämsän seudun historiaa koonnut Museo24-sivusto esittelee K.N. Rauhalan elämäntarinan. Se onkin melkoinen: orpopojasta päätoimittajaksi ja kirjailijaksi. Hänen runsaaseen tuotantoonsa kuuluu jopa scifikirja. Maailman loppu: romaani ankarasta elämästä avaruudessa on myös saatavilla Project Gutenbergissa.

maanantai 9. helmikuuta 2026

Julie K. Brown: Perversion of Justice – the Jeffrey Epstein Story

Kansi: Dey Street Books.
“This is going to be a tough one,” I recall telling her. “I thought I should warn you.” 

She listened quietly. She asked a few questions. I told her why I believed the story was important, about how these girls had never found justice. 

Then she said, “Go for it.”

Joskus kirja ja tilanne, jossa kirjaa lukee, kytkeytyvät lukumuistoissa pysyvästi yhteen. Arvelen, että minulle saattaa käydä niin Julie K. Brownin teoksen Perversion of Justice kanssa.

Sairastuin, enkä jaksanut tehdä juuri mitään. Kun selailin kännykästä uutisia, ihmettelin taas kerran Epstein-uutisten vyöryä. Mietin, että kai Epsteinin tapauksesta on jo kirjoitettu kirjoja, ja etsin netistä muutamia vaihtoehtoja. Arvelin, että hyvin tehty kirja auttaisi minua ymmärtämään kokonaisuutta paremmin kuin peräkkäisten ja sekalaisten nettiuutisten klikkailu.

Päädyin Julie K. Brownin vuonna 2021 julkaistuun kirjaan ja ahmaisin yli 400-sivuisen kirjan parissa päivässä sairaspedillä. Brown on tutkiva toimittaja floridalaisessa Miami Herald -sanomalehdessä. Vuonna 2016 hän ryhtyi pohtimaan ihmiskauppaa Floridassa ja Epsteinia ja päätti selvittää, saisiko hänestä uuden jutun. Tuossa vaiheessa moni muu oli sitä mieltä, että Epstein oli jo kaluttu luu, hän oli ollut otsikoissa milloin minkäkin syyn vuoksi. 

Selvitys johti juttusarjaan, jonka Miami Herald julkaisi marraskuussa 2018. Jutut voi lukea ja videohaastattelut katsoa täällä. Artikkelisarja käynnisti melkoisen lumivyöryn – jos tätä vertauskuvaa voi Floridan auringon alla syntyneestä jutusta käyttää – ja Epsteinin tapaus nousi median kiinnostuksen kohteeksi uudelleen. FBI käynnisti tutkinnan ja pidätti Epsteinin kesällä 2019. Mutta jo muutaman viikon päästä Epstein kuoli vankilassa, väitetysti itsemurhan vuoksi. Itsemurha on kyseenalaistettu ja arveltu, että Epstein surmattiin.

Perversion of Justice -kirjassa Brown kuvaa toimittajan työtä ja artikkelisarjan vaatimaa taustatiedon hankkimista. Vaikka hän eräässä yhteydessä mainitsee, että toimittaja lähtökohtaisesti ei halua muuttua osaksi lehtijuttuaan, on hän kirjaansa valinnut henkilökohtaisen näkökulman. Yhdistelmä toimii, sillä Brown tulee samalla kertoneeksi paljon naisen roolista työelämässä. Hän on keski-ikäinen toimittajanainen niukkenevien resurssien sanomalehdessä, mutta arvelen, että todella moni työikäinen nainen tunnistaa Brownin kuvaamia työelämän ilmiöitä. Välillä tavallinen arki voi tuntua siltä, kuin yrittäisi kiivetä pystysuoraa jäävuorta ylös.

Luin viime vuonna toimittaja Craig Ungerin kirjan American Kompromat, joka käsittelee sitä, miten venäläiset pyrkivät vaikuttamaan Donald Trumpiin. (Tiivistelmä: järjestelemällä Trumpille rahallisesti hyviä diilejä ja imartelemalla häntä.) Kirja käsitteli jonkin verran myös Jeffrey Epsteiniä, hänen naisystävänään ja alaikäisten tyttöjen värvääjänä toiminutta Ghislaine Maxwellia ja tämän isää, hämärissä oloissa kuollutta liikemies Robert Maxwellia. Myös Brown käsittelee Maxwellin kytköksiä, mutta lähtökohtaisesti kirja rajautuu Miamin seudun tapahtumiin. 

Epsteinilla oli Palm Beachilla talo, jonne hän ja hänen assistenttinsa houkuttelivat alaikäisiä tyttöjä seksuaalista hyväksikäyttöä varten. Brown selvitti, miten hän voisi löytää hyväksikäytön uhreja ja saada heiltä haastatteluja. Tämän lisäksi Brown analysoi vuoden 2008 oikeusjutun, jossa syyttäjä tarjoili Epsteinille erittäin lempeän ja sovittelevan sopuratkaisun seksuaalirikoksista. Brown halusi syyttäjänlaitokselta selvityksen, miksi Epsteinin rikoksia katsottiin sormien lomasta.

Kirjassa on valtava määrä henkilöitä ja sen aikajana paikoin poukkoilee tapahtumien runsauden vuoksi. Oikeudenkäyntikiemuroiden selvittelyissä ei ole aina helppo pysyä kärryillä. Mutta amerikkalaiskustantamoissa tietokirjojen toimittaminen sujuvalukuiseen muotoon osataan, ja Brownin letkautukset keventävät hetkittäin tekstiä. Vyyhtimäinen kokonaisuus on kirjoitettu napakan tarinalliseen tyyliin, jota lukee ahmien, vaikka itse teema onkin synkkä. Epstein ja hänen kaltaisensa vaanivat ja valikoivat erityisesti huono-osaisia tyttöjä, joilla oli jo valmiiksi riskejä elämässään.

Kirjasta sai paljon ajateltavaa. Koska on selvää, että Epstein-uutiset jatkuvat mediassa vielä pitkään, auttoi teos taustoittamaan sitä, mistä kaikki alkoi. Lisäksi teos pani pohtimaan, miten voisin omassa arjessani auttaa ja turvata lasten ja nuorten elämää. Ja vaikka kirjaa lukiessa tuli välillä voimaton olo ultrarikkaiden mahtimiesten tolkuttoman sikailun vuoksi, oli toimittaja-kirjailija Brownin kertojaääni varsin virkistävä vastapaino näille synkille ajatuksille. Kaikki ihmiset eivät lankea kritiikittömästi myötäilemään rikkaita, vaan ovat valmiita haastamaan heitä.

Kirjasta välittyy myös lehdistönvapauden merkitys ja tavallisten ihmisten joukkovoiman mahdollisuudet. Maailman mahtavimmat miehet liihottelevat omissa sfääreissään, mutta joskus, kun tarpeeksi monta rohkeaa tavallista ihmistä puhaltaa yhteen hiileen, saattaa paha saada palkkansa. 

Kirjalle luontevaa jatkolukemista olisi Virginia Giuffren muistelmateos Nobody's Girl, jossa Giuffre kertoo siitä, millaista oli joutua Epsteinin hyväksikäytön uhriksi. Lisäksi kannattaa seurata Julie K. Brownin Substack-tiliä, jonne hän päivittää tuoreita havaintoja uusista Epstein-tiedostoista. 

Perversion of Justice sai jo kesällä 2025 uuden myyntipiikin, kun yleisön kiinnostus Epsteinia kohtaan nousi. Kustantaja otti tuolloin paperikirjasta uuden painoksen, kertoo CNN:n juttu.  Itse hankin kirjani e-kirjana Kindleen Amazonista. Tosin tässä yhteydessä joudun mainitsemaan, että Amazonin omistaja Jeff Bezos esiintyy kyseenalaisessa valossa niin uusimmissa Epstein-julkaisuissa kuin perinteikkään Washington Post -sanomalehden tuoreissa irtisanomisissa.  

Lukeminen herätti samankaltaisia tunteita kuin Johanna Aatsalon Paljastus, vaikka kirjat kertovat näennäisesti ihan erilaisista aiheista. Yhteistä on, että molemmissa toimittajanainen haastaa vaikutusvaltaisia miehiä. Molemmissa tapauksissa mahtimiehet haluavat peitellä totuutta. Kummastakin keissistä sanomalehdet ovat uutisoineet vuosien, jopa vuosikymmenien ajan - Helsingin Sanomien arkisto kertoo, että ensimmäinen Epsteinin nimen mainitseva uutinen, "Prinssin parittajaystävä kuohuttaa brittejä", julkaistiin vuonna 2011. Nämä uutiset ovat olleet jonkinlaista oman arkisen elämäni taustakohinaa, mutta teot, joista ne kertovat, ovat järisyttäneet monien ihmisten elämää.

tiistai 3. helmikuuta 2026

Aino Kallas: Sudenmorsian

Kuva: Wikipedia.
Tekijänoikeus rauennut.
Vaan ei vielä ikänä ihmisen hahmossa ollut hänen verissänsä kuplinut niin kultainen riemu ja vapauden autuus kuin nyt, koska hän ihmissutena suolla juoksi.

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja järjesti kirjasomen 22. klassikkohaasteen ja ehdin ilmoittautua mukaan Aino Kallaksen Sudenmorsiamella. Valitettavasti arjen aikatauluni menivät lukemisen edelle enkä saanutkaan kirjaa loppuun ja postausta valmiiksi määräaikaan mennessä. Kiitos kuitenkin haasteesta – ilman sitä en olisi vieläkään tullut tarttuneeksi Sudenmorsiameen.

Sudenmorsian taitaa olla pakollista luettavaa kaikille kirjallisuuden opiskelijoille. Koska en itse ole suorittanut kuin muutamia yksittäisiä kirjallisuuskursseja opiskeluaikana, on minulle jäänyt tällaisia aukkoja sivistykseen. Nyt kyllä melkein kaduttaa, miksi en ole aiemmin tätä kirjaa lukenut – sehän on aivan mahtava!

Vuonna 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on pituudeltaan lyhyt ja tiivis kirja. Luin kirjan Project Gutenbergin maksuttomana e-kirjana, mutta tarkistin kirjaston tietokannasta ensipainoksen sivumäärän: 141 sivua. Mutta eipä kannata tuhlata sanoja turhuuteen, Sudenmorsiamessa tarina kerrotaan erittäin intensiivisesti ja jokainen lause on ladattu merkityksiä täyteen.

Juoni lienee yleistiedon valossa tuttu kaikille: hiidenmaalaisen metsänvartijan vaimo Aalo muuttuu ihmissudeksi. Tarina sijoittuu 1600-luvulle ja sen lukeminen on aivan kuin olisi pudonnut kuuntelemaan jotain entisajan tarinankertojaa. Kallaksen kieltä tässä teoksessa on luonnehdittu arkaaiseksi: paljon vanhahtavia sanoja ja hieman vanhoja raamatunsuomennoksia muistuttava tyyli. Mahtavaa luettavaa!

Klassikoille tyypillistä on, että tekstiä voi tulkita eri aikakausien ihanteiden kautta. Sudenmorsiamen pintatasona on kristillisen kansanyhteisön korostaminen ja sielunvihollista vastaan taistelu – tämä taso lienee tuntunut kärjistetyltä jo 1920-luvun urbaanin lukeneiston silmissä. Helppo tulkinta olisi, että Aalon hurja sudenluonne on selvästi kapinaa kovin ahdasta naisihannetta vastaan. Ihmis-Aalo on siveä ja säyseä, susi-Aalo hurja ja himokas. Tulkinnanvaraisuutta löytyy niin paljon, että eiköhän jokainen voi pohtia, mitä ihmissusi symboloi.

Kirjan eroottisissa kohtauksissa on mahtava lataus todella taitavasti kuvattuna: Kallas luo intohimoisen tunnelman eeppisellä kielenkäytöllään. Metsänvartija Priidikin tunnontuskat ja tempoileva rakkaus tulevat myös iholle.

Eli kyllä, minä hurahdin kertaheitolla Aino Kallakseen – parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Laitoin jo kirjastosta varaukseen Kallaksen elämäkerran.