Sari Peltoniemen kirjan Hämärän renki sain kesällä Finnconin lehdistötilaisuudessa. Sähköpostiosoitteeni oli jotenkin päätynyt Finnconin medialistalle, ja mikäs siinä, kiva että kutsuivat. Tilaisuus järjestettiin heinäkuussa Lasipalatsin kahvilan yhteydessä olevassa tilassa, ja menin paikalle myös sen toivossa, että siellä tarjoiltaisiin ruhtinaallinen brunssi. No ei siellä saanut kuin kahvin, sämpylän ja appelsiinimehun. Mutta pääsipä tapaamaan mielenkiintoisia scifi- ja fantasiakirjailijoita ja sai vielä kirjoja mukaan. Tein tilaisuudesta pienen jutun Etelä-Saimaaseen ja olen lueskellut kirjoja vähitellen ja tehnyt niistä lehtiarvioita.Hämärän renki osoittautui todella positiiviseksi tuttavuudeksi. Kirja on sarjan toinen osa, edeltäjä on nimeltään Suomu, jota siis en ole lukenut. Se ei estänyt pääsemästä kärryille. Kirja lienee luokiteltu nuortenromaaniksi, mutta kuten aiemminkin on todettu, rajanveto nuortenromaanien ja aikuisten romaanien välillä on usein häilyvä. Tätä kirjaa aikuinenkin lukee mielellään. Olisiko siinä sitten yksi kriteeri hyvälle nuortenromaanille. Toinen määre nuortenromaanille voisi olla se, että nuortenromaanissa ei yleensä viljellä itsetarkoituksellista monimutkaisuutta ja vaikeaselkoisuutta. Selkeä juonen kuljetus ja kerronta ovat etuja. Laadukkaista uusista nuortenkirjoista muistutti myös Sukututkijan loppuvuosi -blogin Kaisa Kyläkoski kommentoidessaan Mariella- kirjoitustani.
Takakannessa mainitaan vaihtoehtohistoria, ja se onkin ihan osuva määritelmä. Kirjassa kuvataan kolmea toisistaan eroavaa miljöötä. Kirjan alussa seurataan Kaarinaa ja Valeria, jotka ovat pakomatkalla. Lukijalle selviää, että Kaarina on köyhä, kenkätehtaassa työskentelevä tyttö, ja Valeri on rikkaan tehtaanomistajan poika. Nuoret pakenevat Valerin autolla itää kohti, mutta Kaarina joutuu välillä epäilemään, että Valerissa on jotain hämärää.
Takakannen perusteella sain mielikuvan kirjan aineksista: hieman Suomen historiaa, hieman Venäjää, annos kalevalaisuutta, kansanlauluja ja fantasiaa, jossa on häivähdys lohikäärme- ja vampyyrimytologioista. Epäilin että keitos voisi olla vaivaannuttava, mutta vielä mitä. Peltoniemi hyödyntää rikkaan kotimaisen kulttuuriperinteen todella hyvin ja onnistuu luomaan uskottavan, monipuolisen miljöön. Kaarinan ja Valerin tuntema maa on köyhä, agraarinen Suomi, joka on ollut sodassa Ruotsia vastaan. Idässä rajan takana on Neuvostoliitto - jossa neuvostot tarkoittavat aatelisklaaneja, jotka hallitsevat alueitaan kuin keskiajan feodaaliherrat. Rajantakainen Karjala on Kaarinalle eksoottinen kokemus.
Vielä enemmän eksotiikkaa kokee Jesse. Hänen maailmansa on tuttu lukijalle: siellä on kännykät ja tietokoneet. Jesse kavereineen harrastaa larppaamista, mutta erään larpin jälkeen hän päätyy toiseen aikaan ja paikkaan. Karjalaisessa mökissä Valerin, Kaarinan ja Jessen tiet kohtaavat. Mukana on myös Kaarinan ja Valerin matkallaan kohtaama Frans Ritari.
Kirjan juoni ei sinänsä ole ennenkuulumaton: nuoret pyrkivät Valerin suvun kotimaille, ja Kaarina kokee tämän tärkeäksi tehtäväksi. Valerin merkilliset ominaisuudet askarruttavat Kaarinaa, mutta yhtä lailla hän joutuu harrastamaan itsetutkiskelua. Eristäytyneessä kylässä elänyt ujo tyttö joutuu avautumaan ja rohkaistumaan uusien kokemuksien myötä.
Mielenkiintoinen ja tasokas kirjatuttavuus siis. Voisinpa lukea Sari Peltoniemeltä jotain muutakin tämän perusteella.
Pannaanpa loppuun vielä "bloggaajan tunnustuksia". Sain blogitunnustuspalkinnon Inalta ja Le Masque Rougelta, kiitoksia molemmille! Kiertopalkinnon tiimoilta on ollut tapana kertoa itsestään seitsemän asiaa. Tässä hieman kirja-aiheisia tunnustuksia:1. Opin lukemaan viisivuotiaana. Mulla on vahva muistikuva siitä, miten huomasin osaavani lukea Pekka Töpöhäntä ja kummitus -kirjan parissa. Muistihan on oikullinen, joten eipä tästäkään lapsuusmuistosta ihan satavarma voi olla. Äiti on kumminkin muistellut, että pienenä olin vaatinut ääneenlukua paljon, ja riippumatta siitä kuinka väsyneenä kotiin oli tultu, oli äidin tai isän pitänyt lukea minulle vaikka Rasmus Nallea tai Pupu Tupunaa. Innokas kirjaston käyttäjä olen ollut lapsesta asti, terveisiä vaan Paltamon kirjaston väelle.
2. Lukuharrastuksesta oli älyttömästi hyötyä kouluikäisenä, koska lukeminen tukee kouluoppimista valtavan paljon. Kirjoista oppii huomaamattaan asioita mm. historiaan, maantietoon, uskontoon ja muihin reaaliaineisiin liittyen. Samoin äidinkielen ja vieraiden kielten oppiminen on helpompaa, kun on hyvä kielellinen pohja. Ja aineiden, koevastausten yms. kirjoittaminen sujuu luonnollisesti paremmin, jos on kirjoista omaksunut tekstin rakennetta, johdonmukaisuutta, yms. Näin aikuisena on tosin tullut mieleen, että olisikohan siellä peruskouluissa syytä hyödyntää muitakin oppimistapoja kuin lukemista ja kirjoittamista, koska eivät kaikki lapset lue ja monilla ihmisillä oppimistavat ovat aivan toisenlaisia, esim. tekemisen tai kuulemisen kautta hahmottavia.
3. Siirtyminen aikuisten osalle kirjastossa tapahtui joskus 12-13-vuotiaana, eli aika luontevasti murrosiän alkamisiän kanssa tuo osuu yksiin. Minusta tuli historiallisten romaanien suurkuluttaja. Aloin tuon ikäisenä lukemaan mm. Kaari Utrion kirjoja, ja edelleen luen Utriota mielelläni.
4. Kun lähdin opiskelemaan yliopistoon, en ensimmäisen opiskeluvuoden aikana juuri lukenut romaaneja, koska minulla oli tunne, että lukuaika pitäisi käyttää opiskeluun liittyvän materiaalin lukemiseen. Luin tuolloinkin jotain, kuten runoja ja sarjakuvia. Ekan vuoden jälkeen totesin, että ei romaanien lukematta jättäminen ole saanut minua pänttäämään tenttikirjoja tai luentomuistiinpanoja yhtään sen innokkaammin, joten palasin romaanien pariin. Sen jälkeen minulla on ollut aina aikaa lukea, olipa elämäntilanne kuinka kiireinen tahansa.
5. Haaveilin lukiolaisena kirjallisuustieteen opiskelusta, mutta oikeasti olen suorittanut vain pari irrallista kirjallisuustieteen kurssia. Kävin kirjallisuustieteen pääsykokeissa kerran, ja sain niistä tuloksena improbaturin. Päästyäni yliopistoon suoritin kirjallisuustieteen peruskurssin (kolme opintoviikkoa) ja sain tentistä ykkösen, eli alimman mahdollisen arvosanan. Opiskelin historiaa ja tietotekniikkaa, olen kertonut opintovalinnoistani tässä abeille suunnatussa jutussa, joka on vuodelta 2002, mutta edelleen aika ajankohtainen. Olen ollut töissä it-alalla myyntitehtävissä ja nyt olen pankkialalla myyntipäällikkönä.
6. Minulla on aina matkoilla mukana kirja ja junassa matkustaminen tuntuu usein suorastaan hyötyajalta, kun voi hyvällä omallatunnolla vain istua ja lukea. Mutta olen viime vuosina reissannut junalla aika paljon, joten VR:n myöhästelyt ja muut töppäilyt kyllästyttävät kovasti.
7. Aina kun menen jonkun luokse kylään ensimmäistä kertaa, vilkuilen salaa ympärilleni ja etsin kirjahyllyä. Jos löydän hyllyn jossa on kaunokirjoja, ilahdun. Olen salasnobi: mielestäni yleissivistykseen kuuluu kaunokirjallisuuden lukeminen.
Laitan palkinnon kiertoon ihailemilleni sarjakuvablogeille: Grezenille, Jupulle ja Soljalle. Piristätte päiviäni!
Tekstit
Hämärän renki vaikutti kiinnostavalta.
VastaaPoistaTuosta lukion ammatinvalintaohjauksesta voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Ensinnäkin, pelkästään tuo "parasta mennä opiskelemaan sitä, mikä kiinnostaa eniten" kuulostaa kivalta ajatukselta, mutta EI, EI, EI. Joskus se toiseksi paras vaihtoehto voi olla pidemmällä tähtäimellä paljon parempi, ja jotkut ihmiset tarvitsisivat todella apua siihen muiden vaihtoehtojen näkemiseen.
Esimerkiksi yksi todella hyvä ystäväni kävi taidelukion ja oli kaksi vuotta lukion jälkeen ihan varma, että hän haluaa taidemaalariksi ja haki sitten vain taiteilijakouluihin. Tyttö oli lahjakas, mutta ei päässyt sisään, ja pettymys oli tietysti kova. Lopulta hän keksi, että on kiinnostunut esteettisyydestä eikä vain maalaamisesta, ja työskentelee nyt onnellisena ja hyvällä menestyksellä kosmetiikka- ja maskeerausalalla ja näihin liittyvät opinnot ovat loppusuoralla.
Toiseksi, mielestäni jotkut opot ja psykologit tarvitsisivat asennekasvatusta. Itse olin abivuonnakin vielä vähän epävarma alavalinnasta, ja menin opintopsykologin pakeille. Kerroi varovasti, että olen harkinnut teknillistä yliopistoa. Opintopsykologi pamautti, että eeiiiii, siellähän on niin paljon miehiäkin, sinä sopisit hyvin luokanopettajaksi kun olet noin reipaskin! Minä tietysti reippaana pamautin takaisin, että ei kyllä taida onnistua, minä vihaan, tai siis öö en oikein pidä lapsista, ja se opintopsykologi kyllä hiljeni siihen. Sittemmin lapsiasenne on onneksi muuttunut paljon positiivisemmaksi mutta luokanopettajaksi en osaisi itseäni vieläkään kuvitella :D.
Peltoniemi on hyvä ja kiinnostava. Voisin suositella häneltä vaikka mitä, mutta jos nyt pidetään kiinni enempi nuoriso-osastosta, niin saturomaani Hirvi, Kummat ja novellikokoelma Ainakin tuhat laivaa kannattaa kirjastokassiin käydä poimimassa. ja toisaalta kerppu ja tyttö sekä Kukka Kaaliset - ei niidenkään ohi kannata kulkea.
VastaaPoistaTessa: kuulostaa erittäin tutulta...
VastaaPoistaTuima: Peltoniemi on tainnut olla aika tuottelias! Ehkä hän on niitä puolitunnettuja kirjailijoita: tunnistan kuulleeni ainakin Kukka Kaalisesta.