Dostojevskin jälkeen taisi tulla tarve saada jotain kevyttä välipalaluettavaa. Kirjaston lastenkirjahyllyille päädyin, kun jäljitin kirjoja vanhojen blogijuttujen kuvia varten. Sieltähän lähtikin mukaan vaikka mitä. En ole ollut ainoa, joka kesähelteellä on uppoutunut mielellään lastenkirjojen nostalgiaan. K-blogissa on parhaillaan mielenkiintoista keskustelua lastenkirjoista ja Kirjamieli-blogin marjis kirjoittaa John Masefieldin Keskiyön kansasta.Mariella ja Vanhan Rouvan aarre on kirja, jonka muistan lapsena lukeneeni, mutta ei tämä varsinainen lempikirja ikinä ollut. Lainasin kirjaston lastenosastolta paljon luettavaa, kirjailija Marita Lindqvistilta muistan lukeneeni myös Maleena-sarjaa. Tämä kirja on ilmestynyt ruotsiksi vuonna 1983 ja suomeksi vuonna 1984 ja siinä on Margareta Nordqvistin hieno, tunnelmallinen piirroskuvitus.
Mariella on 11-vuotias koululainen, joka asuu perheineen Neitsytpolulla Etelä-Helsingissä. Kirja alkaa, kun Mariella kokee suurta vääryyttä siitä, ettei ole päässyt koulunäytelmän pääosaan. Erityisen väärältä tuntuu, että osa annettiin Kirsille, joka ääntää ruotsia hassusti. Muistelen, että minulla meni lapsena täysin ohi tämä kielikysymys. Koska Kainuussa voi elää kaikessa rauhassa vaikka koko ikänsä kuulematta ikinä ruotsia, niin minä en ainakaan lapsena mitenkään hahmottanut, että Suomessa oikeasti asuu ruotsiakin puhuvia ihmisiä. Siksi nämä ruotsinkielisyysmaininnat lastenkirjoissa tuntuivat jotenkin hämmentäviltä.
Lindqvist kirjoittaa sujuvasti, mutta aikuisen makuun kirja on aavistuksen verran liian tylsä, välillä jopa hieman saarnaava. Mariella tapaa näytelmäkiukkunsa jälkeen ihan oikean Vanhan Rouvan, joka kutsuu hänet kotiinsa teelle. Selviää, että rouva on Pietarin emigrantteja ja hän kertoo Mariellalle lapsuusmuistoja. Kirjan lopussa myös näytelmäasiat selviävät ja kaikille jää hyvä mieli.
Sen sijaan aikuisena kirjasta bongaa hauskoja pieniä valistuspätkiä, joiden tarkoitus lienee kasvattaa lapsia. Esimerkiksi näin Mariella keskustelee telakalla töissä olevan isänsä kanssa:
"Mariella istui takaistuimella. Hän kumartui isään päin.
- Mitä jäänmurtajille kuuluu? hän kysyi. - Saatteko rakentaa uusia?
- Hyvä lapsi, isä sanoi, - enkö juuri eilen vai toissapäivänä sanonut ettei asia ole selvinnyt. Emme tiedä vielä mitään.
- Voi kun saisitte tietää ennen joulua. Jos joku pelkää että jää ilman töitä pitäisi saada ennen joulua tietää lehdestä ettei ole mitään hätää.
Isä jarrutti punaisissa valoissa.
- Jos tilaus tulee, kenenkään telakkalaisen ei tarvitse lukea sitä lehdestä. Se kerrotaan televisiossa. Ja sitä ennen jokaikinen tietää sen jo.
- Minä pidän peukkuja, Mariella sanoi.
Isä vastasi: - Luuletko etten minä ole pitänyt koko syksyn!"
Vieläkin minua välillä vähän nolottaa lainata isoa pinoa lastenkirjoja aikuisena. Onneksi kirjablogien ja kommenttien kautta on selvinnyt, etten suinkaan ole ainoa aikuinen, joka näin tekee. Lasten- ja nuortenkirjojen lukeminen kannattaa monesta syystä: kirjat ovat nopealukuisia, kirjojen kautta voi palata mieleen omia lapsuusmuistoja ja kirjoista voi löytää uusia, yllättäviä puolia verrattuna lapsuuden lukukokemuksiin.
Ps. Kiiltomadossa on erinomainen pääkirjoitus kustannusalan nykytilasta.
Lue myös nämä:
Mary Marck: Eevan luokka
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
L.M. Montgomery: Emily of New Moon (Pieni runotyttö)
Mary Marck: Eevan luokka
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
L.M. Montgomery: Emily of New Moon (Pieni runotyttö)
Tekstit
Vanhojen nuortenkirjojen lisäksi suosittelen kokeilemaan uusia. Poikkesin kesällä WSOY:n kirjakauppaan Bulevardilla ja huomasin lukuisia mielenkiintoisia kirjoja. Laitoin kirjojen nimet muistiin ja varasin kirjastosta. Ilkka Remeksen nuortenkirjat osoittautuivat lähes paremmiksi kuin aikuisten versiot (olivat myös puolet lyhyempiä). Ja Salla Simukka oli positiivinen lukukokemus kirjoittamisen laadun puolesta.
VastaaPoistaEn kylläkään täyttänyt kirjan välissä tullutta palautelappua, johon olisin voinut merkitä ikäni ja joka sitten olisi (?) laitettu esille Rikhardinkadun kirjaston lastenosastolle!
Minäkin olen oppinut täältä blogimaailmasta, että vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja (ja miksei niitä uusiakin) voi lukea myös näin vanhemmalla iällä. Olen tosin lukenut vasta yhden, mutta alku sekin.
VastaaPoistaTästä Mariella-kirjasta muistan vain käsittämättömän ihanan "Mariella"-nimen, joka ei kuitenkaan päätynyt lapsemme nimeksi syystä että miehen mielestä se muistutti liikaa ruotsinlaivaa.
Hei, Mariella! En ole niitä tainnutkaan lukea uudestaan nyt vanhemmalla iällä. Kaikkia lapsuuden suosikkeja en ole uskaltanut lukea uudestaan.
VastaaPoistaMä olen ihan friikki vanhojen lastenkirjojen suhteen (40-70-luvut on suosikkejani tällä hetkellä), vaikka olen kyllä uusistakin tehnyt hyviä löytöjä. Mä lainailen edelleen säännöllisesti kirjastosta lastenkirjoja (sekä uusia että vanhoja), kun aikuisten kirjoja on vaikeampi löytää lukukelpoisia.
Mahtavaa, kiitos kommenteista kaikille! Kyllä mä uusia nuortenkirjoja ainakin katselen. Blogissakin pari sellaista on esitelty, SF Saidin Varjak Käpälä ja Laura Lähteenmäen Marenkikeiju ainakin. Mutta useimmin taidan tarttua noihin, mitä itse olen lapsena lukenut.
VastaaPoistaHeh, hieno kekkosslovakialainen virkamieskommentti Mariellan isältä. Itse suorastaan ahmin ala-asteella 3 Etsivää-sarjaa joka oli hieno poikain seikkalusarja. Huomasin taannoin että sitä julkaistaan taas uudestaan. Oi niitä aikoja kun vielä oli ne pahviset kirjastokortit mihin joka vuosi leimattiin vuosiluku ja kirjastotäti vielä leimaili palautuspäivän lainattavan kirjan takakannessa olevaan palautuslätkään.
VastaaPoista-Artsi
Artsi: Hm, mitähän kekkoslovakiaa tai virkamiesmäisyyttä on siinä, että ihminen pelkää työpakkansa puolesta? Sama tilannehan on tänäkin päivänä esim. Turun telakalla, kun uusia tilauksia ei kuulu.
VastaaPoistaMariellan luin minäkin joskus lapsena, mutta kauheasti ei ole mieleen jäänyt. Jostain syystä muistelin, että kirja olisi sijoittunut Ahvenanmaalle? Ehkä tuo ruotsinkielisyys sitten hämäsi.
Toinen vastaava kohta liittyi Bo Carpelaniin: Mariellan isä lukee ääneen Bo Carpelanin kirjaa ja kertoo, että se on juuri saanut Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Mariella miettii, että hän on luullut että sellainen palkinto annetaan vain tylsille kirjoille, mutta tämä Bo Carpelanin kirjahan onkin tosi mielenkiintoinen.
VastaaPoista