torstai 25. syyskuuta 2008

Mary Marck: Eevan luokka

Kuten blogistani helposti huomaa, tykkään lukea "nuortenkirjoiksi" luokiteltuja kirjoja aika ajoin. Harry Potterit tai L.M. Montgomeryn ja Rauha S. Virtasen kirjat ovat tällaisiksi luokiteltu. No mitäpä luokitteluista, itse tykkään lukea niitä aikuisenakin, ja tiedän että moni muukin tykkää.

Niinpä päätin virkistää muistiani Montgomeryn ja Louisa M. Alcottin suomalaisella aikalaisella. Mary Marckin Eeva-kirjoja olen lukenut viimeksi joskus koululaisena. Minulle valkeni vasta nyt, kiitos googletuksen, että Mary Marck onkin salanimi, jonka taakse kätkeytyi kirjailija Kersti Bergroth. Tämä tuottelias kirjailija on näköjään kunnostautunut myös elokuvakäsikirjoittajana.

Kirjan ihana kansi on tietenkin Martta Wendelinin käsialaa. Lapsena en kiinnittänyt sen kummempaa huomiota kirjan ikään, nyt tajusin että kirjahan on ilmestynyt alunperin jo vuonna 1917. Yritin bongata kirjasta jonkinlaista historiallista ajankuvaa kuohuvasta politiikasta, mutta sellaisia viitteitä ei juuri löytynyt. Joitakin kulttuurihistoriallisia yksityiskohtia sentään bongasin, eli kirjassa kuvatut lapset ja nuoret mitä ilmeisimmin kävivät ainakin joskus elokuvissa, sillä erilaisiin filmisankareihin tai elokuvista tuttuihin tilanteisiin viitattiin aika ajoin. Eevan kotikaupunkia ei suoraan mainita, mutta Helsinki käy epäsuorasti ilmi esimerkiksi kadunnimien tai raitiovaunujen mainitsemisesta.

Kun edellisestä lukukerrasta on pitkä aika, tuli päivitettyä mielikuvaa kirjasta. Eevan luokka on melko kaavamainen tyttökirja. Montgomeryn veroinen Marck ei ole, mutta ihan mukiinmenevää teksti on. Hahmot ovat melko kaavamaisia tyyppejä, ja juoneksi riittävät satunnaiset tapahtumat, ja kirjan jälkipuoliskolla koetaan pitempi yhtenäinen jakso, jossa toki on moraalinen opetus. Keskiössä on nimensä mukaisesti 14-vuotiaan Eevan koulunkäynti, lähinnä luokkakaverit sekä opettajat. Jonkin verran huomiota saavat myös oppilaiden vanhemmat sekä Eevan sisarukset. Yhteiskoulua käyvät nuoret ovat säätyläisperheistä. Perheillä on kotiapulaisia, ja nuorille järjestetään kutsuja joissa on tarjolla esimerkiksi voileipiä, kakkuja tai jäätelöä.

Kaavamaisuus tulee näkyviin henkilöiden luonnehdinnoissa. Huonossa fiktiossa henkilöä kuvataan sanallisesti, sanomalla vaikka että "hän on rauhallinen". Tämä annettu ominaisuus ei kuitenkaan mitenkään välity romaanihenkilön käyttäytymisestä, vaan kirjoittajan täytyy jatkuvasti alleviivata haluamaansa ominaisuutta, jotta se menisi lukijalle perille. Eeva on itse hyväsydäminen ja mukava, hänen serkkunsa Marja on ujo haaveilija ja heidän ystävänsä Hertta räiskyvä ja valloittava. Hertta on elävimmin kuvattu hahmo kirjassa. Sivuhenkilöistä ehkä kaavamaisin on Herttaa kadehtiva luokkatoveri Saara, joka tietenkin on nyrpeä ja ärtynyt.

Lainasin samalla toisenkin Eeva-kirjan, jatko-osan Vähän enemmän Eevasta. Katsotaan nyt tuleeko se luettua, aivan niin hyvää tekstiä tämä ei ollutkaan kuin muistelin, mutta ihan viihdyttävää vanhan suomalaisen tyttökirjan lukeminen oli kumminkin.

10 kommenttia:

  1. Luin muuten itsekin näitä koululaisen. En myöskään sen tarkemmin ajatellut mitä aikaa kirjat kuvaavat, tiesin ne vanhoiksi mutta en sentään sijoittanut niitä 1910-luvulle. Myöhemmin töissä kirjoja käsissäni pyöritellessäni paljon vanhemmat kollegat hanakasti kertoivat lukeneensa niitä nuorina. Pidin kirjoista aika paljon, ja jonkin kohtauksen muistan vieläkin - jossain kirjassa eräs poika ihmettelee Eevan eläväistä perhettä, hän kotonaan kun on hiljaista, kun kaikki vain lukevat. Ainakin muistelin kohtauksen olevan Marckin kirjoista.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania nämä Eevan luokat ja muut vastaavat aikakautensa tuotteet. Muistan niin hyvin tuon räiskyvän Hertan ja ujon Marjan sekä ne ihanat kutsut, joissa tarjottiin suklaata ja bebe-leivoksia ja mitä milloinkin. Pitäisikin palata näihin kirjoihin uudelleen nyt aikuisiällä ja katsoa, mitä nyt niistä tykkään.

    VastaaPoista
  3. Mulle taas tuli dejavu-ilmiö kohtauksesta, jossa Hertta on pari vuotta vanhemman Nooran luona kylässä, ja Noora kysyy, että eivätkö hänen kyntensä olekin kuperat, ja Hertta lohduttaa että eivät ole. Sitten Noora suuttuu, koska hän on hyvin ylpeä kuperista kynsistään. Tämä jostain syystä oli jättänyt voimakkaan lukumuiston.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi30.9.08

    Heh, tuo kynsijuttu on ainoa asia, minkä kirjasta muistan! Muistan myös tarkkailleeni omia kynsiäni, että ovatkohan ne nyt kuperat vai ei. Lienen lukenut kirjan joskus ala-asteikäisenä. Yläasteellahan mä luin etupäässä "aikuisten viihdekirjallisuutta" eli pornoa ja kauhua :D
    -Tiina

    VastaaPoista
  5. Erika6.10.08

    Hei! "Luokan ikävin tyttö" on Mary Marck -suosikkini. Se ei ymmärtääkseni liity mitenkään Eeva-kirjoihin, vaikka aivan samanlaiset helsinkiläis- ja säätyläismiljööt siinä on. Muistan lukeneeni sen ensimmäisenä ja sen jälkeen ryhtyneeni Eevoihin, mutta Eeva oli jotenkin liian valoisa hahmo enkä tykästynyt. Luokan ikävimmässä tytössä oli, kuten nimestäkin kuuluu, hieman tummempaa sävyä, muistelisin. Aika jännittävästi ja vaivattomasti ikävin tyttö muuttuu "intresantiksi", ei oikein käy realistisesta koulukiusaustarinasta... Olen samaa mieltä kuin sinä, Salla: Marck ei vedä vertoja Montgomerylle ym.! Kuitenkin jotain erityistä lumoa niiden tyylitellyssä meiningissä on.

    VastaaPoista
  6. Muistaakseni jossain vanhassa kirjallisuustekstissä Mary Marckin kirjoja, varsinkin Eeva-luokan viimeistä osaa orastavine romansseineen kutsuttiin yliolkaisesti "backfish"-kirjallisuudeksi (saksan vastine sanalle flapper, nykyään ehkä "chick lit" voisi olla jotain sinne päin, vaikka viittaa vähän vanhempien naisten lukemistoon). Kirjat ovat kuitenkin kiintoisia ajankuvana, joka toisaalta ei ole ihan tästä todellisuudesta - Kersti Bergroth ei itse ollut teini 1900-luvun alun Helsingissä. Kirjoissa on kuitenkin jonkinlaista hauskaa tietoista leikittelyä stereotypioilla - itseäni viehättävät esimerkiksi Mary Marckin henkilöiden tavat ylistää kirjallisuutta, jossa suurkaupunki nielee kamppailevan nuorukaisen, tai pohtia, miten mies vaeltaa pukahtamatta erämaassa, kunnes kohtaa naisen, jolloin yhtäkkiä vuosikymmeniä vaietut salaisuudet vuotavat hänestä kuin seula. :-D Myöhemmissä muistelmissaan Bergroth taisi sanoa, että eli kyynisen kaikkitietävyyden aikuiselämää, mutta että koululaistarinoihin hän tarjoili terveellisiä moraalikakkuja (moralkakor - suomeksi taitaa olla moraalivelliä).

    VastaaPoista
  7. Bergrothin persoona vaikuttaa tosiaan monipuolisemmalta ja kiinnostavammalta kuin mitä näiden Eeva-kirjojen perusteella osaisi olettaa. Piti ihan googlettaa nuo muistelmat, ilmeisesti nimenä on Oma muotokuva , ilmestymisvuosi 1942. Kirjasta löytyi paljon nettidivarilinkkejä, muttei juuri muuta.

    VastaaPoista
  8. Heips,

    Omasta hyllystäni löytyi (muuton jälkeen viiveellä) Bergrothin "Löytöretki" (Otava 1973), jossa s. 67 muistellaan nuorisokirjavaihetta. Bergrothin näkemyksistä voi tietty olla montaa mieltä. :-) Hankin tämän kirjan teininä ja olin silloin pettynyt, kun Bergroth puhui mielestäni jotenkin alentuvasti :-)

    "On omituista, että näissä 12-13 -vuotiaille tarkoitetuissa kirjoissa ei ollut jälkeäkään silloisesta pessimistis-agnostisesta maailmankatsomuksestani.

    Minua on joskus moitittu siitä, että nuorisokirjojeni lapset ovat ihannelapsia, joilla ei ole mitään vastineita todellisuudessa.

    Mutta olen sitä mieltä, että vaikka tendenssi on pahasta taiteessa yleensä, on se täysin oikeutettu lastenkirjoissa.

    Lapsihan on siinä iässä, että sille juuri opetetaan moraalia. Ja hyvä tapa opettaa lapselle moraalia on näyttää sille esikuvia.

    Ja lapsi on onnellinen ja tyytyväinen, jos lapset kirjoissa oat juuri ihannelapsia: oikeutta rakastavia, totuudellisia, lämminsydämisiä, ystäville uskollisia. Se tahtoo, että rumat teot rangaistaan, että kadutaan ja saadaan anteeksi.[Tässä kohdassa aloin ajatella että esimerkiksi Harry Potter -kirjat sopivat tästä moderniksi esimerkiksi. Tosin viime vuosikymmenten nuorisokirjoissa "tendenssi" on vähentynyt ymmärtääkseni. -AL]

    Olen hyvilläni, että jo alunperin tajusin velvollisuuteni nuorisokirjailijana. Toivon, että lapset pysyvät lapsina vähän kauemmin, jos niille ei liian aikaisin puhuta aikuisille sopivista erehdyksistä ja lankeemuksista."

    VastaaPoista
  9. Kieltämättä kuulostaa vähän ylimieliseltä tuollainen kasvattava ote!

    VastaaPoista
  10. Luin näitä lapsena, en ajatellut silloin mille aikakaudelle sijoittuvat, olen aina tykännyt sellaisesta vanhasta ajasta, se on ollut kiehtovaa, ehkä siksi nyt aikuisena nämä kirjat on hyviä :)

    VastaaPoista