Heinäkuisella lukumaratonillani luin Arto Mellerin koottujen runojen kokoelmaa. Maratonin jälkeen olen lueskellut Runoja pikkuhiljaa eteenpäin ja nyt joulunpyhinä luin kirjan loppuun.
Kirjan lopussa on Mellerin kustannustoimittajan ja ystävän Tuomas Anhavan jälkikirjoitus. Hyvää jatkolukemista olisivat niin ikään Anhavan toimittama Mellerin proosatekstien kokoomateos Pääkallolipun alla ja Melleri-elämäkerta Romua rakkauden valtatiellä.
Kesällä kerroinkin Mellerin runojen olevan eläviä ja hengittäviä. Mitä pidemmälle tuotannossa mentiin, sitä selvemmin tuli näkyviin ruman ja kauniin yhdistelmä. Melleri kirjoitti rappioromantiikkaa, jossa ankeatkin asiat kuulostavat kauniilta.
Tiedän mitä tuntuu Romeosta
raa'an lihan näyttämöllä,
näen ajeltujen häpyhuulten graavatun virnistyksen,
solmuunvedetyn kondomin lattialla vieraan vuoteen
vierellä
Silmäpuoli kolli luikkii hautausmaan muurin
sammaltunutta kuvetta,
tiedän miltä näyttää yksinäiseltä kadulta
valaistu ikkuna jonka äärellä onnellinen perhe
iltateellä,
emäntänsä jaloissa häntää heiluttava koira
Joka Osaa Puhua
(Ote nimettömästä runosta, kokoelmasta Kuningatar Hysteria, 1993)
Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ollut Melleri vaikutti näkyvistä helsinkiläisissä boheemipiireissä erityisesti 1990-luvun kosteina vuosinaan. Sekä Pohjanmaan maisemat että Helsingin kulmat näkyvät runoissa kiehtovalla tavalla. Melleri maalaa päälle näkyjään, yltiöpäistä romantiikkaa ja raadollisia huumehuuruja.
Vuonna 1997 ilmestynyt kokoelma Puukkobulevardi huipentaa tämän tyylin. Se onkin Runojen toiseksi viimeinen kokoelma. Vuonna 1998 Melleri joutui onnettomuuteen ja sai vakavia vammoja. Viimeinen runokokoelma Arpinen lemmen soturi vuodelta 2004 pitää paikoin sisällään hienoja väläyksiä, mutta on muuten otteeltaan selvästi "kevennetty", aivovammasta kuntoutetun runoilijan kirjoittama. Melleri menehtyi vuonna 2005, 48-vuotiaana.
Runot-kokoelmassa on välillä pitkiä proosarunoja tai näyttämötekstejä, jotka tuntuivat ensin hieman työläämmiltä kuin lyhyemmät runot, mutta osoittautuivat varsin antoisiksi. Ylipäätään kokoelma oli hieno kielellinen ja tunnelmallinen tuuletus. Parhaimmillaan Mellerin runot ovat todella kauniita ja herkkiä tai hymyilyttävän tragikoomisia hervottomassa rujoudessaan.
Kirjan lopussa on Mellerin kustannustoimittajan ja ystävän Tuomas Anhavan jälkikirjoitus. Hyvää jatkolukemista olisivat niin ikään Anhavan toimittama Mellerin proosatekstien kokoomateos Pääkallolipun alla ja Melleri-elämäkerta Romua rakkauden valtatiellä.
Kesällä kerroinkin Mellerin runojen olevan eläviä ja hengittäviä. Mitä pidemmälle tuotannossa mentiin, sitä selvemmin tuli näkyviin ruman ja kauniin yhdistelmä. Melleri kirjoitti rappioromantiikkaa, jossa ankeatkin asiat kuulostavat kauniilta.
Tiedän mitä tuntuu Romeosta
raa'an lihan näyttämöllä,
näen ajeltujen häpyhuulten graavatun virnistyksen,
solmuunvedetyn kondomin lattialla vieraan vuoteen
vierellä
Silmäpuoli kolli luikkii hautausmaan muurin
sammaltunutta kuvetta,
tiedän miltä näyttää yksinäiseltä kadulta
valaistu ikkuna jonka äärellä onnellinen perhe
iltateellä,
emäntänsä jaloissa häntää heiluttava koira
Joka Osaa Puhua
(Ote nimettömästä runosta, kokoelmasta Kuningatar Hysteria, 1993)
Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ollut Melleri vaikutti näkyvistä helsinkiläisissä boheemipiireissä erityisesti 1990-luvun kosteina vuosinaan. Sekä Pohjanmaan maisemat että Helsingin kulmat näkyvät runoissa kiehtovalla tavalla. Melleri maalaa päälle näkyjään, yltiöpäistä romantiikkaa ja raadollisia huumehuuruja.
Vuonna 1997 ilmestynyt kokoelma Puukkobulevardi huipentaa tämän tyylin. Se onkin Runojen toiseksi viimeinen kokoelma. Vuonna 1998 Melleri joutui onnettomuuteen ja sai vakavia vammoja. Viimeinen runokokoelma Arpinen lemmen soturi vuodelta 2004 pitää paikoin sisällään hienoja väläyksiä, mutta on muuten otteeltaan selvästi "kevennetty", aivovammasta kuntoutetun runoilijan kirjoittama. Melleri menehtyi vuonna 2005, 48-vuotiaana.
Runot-kokoelmassa on välillä pitkiä proosarunoja tai näyttämötekstejä, jotka tuntuivat ensin hieman työläämmiltä kuin lyhyemmät runot, mutta osoittautuivat varsin antoisiksi. Ylipäätään kokoelma oli hieno kielellinen ja tunnelmallinen tuuletus. Parhaimmillaan Mellerin runot ovat todella kauniita ja herkkiä tai hymyilyttävän tragikoomisia hervottomassa rujoudessaan.
Tekstit
Tämä on todella hieno kokoelma, olen siitä lukenut noin puolet vasta, väkeviä runoja.
VastaaPoistaPidin nuorena valtavasti Mellerin runoista, Schlaagriseppele ja Zoo on luettu hiirenkorville, sitten tuli jotain muuta. Tuon kootut runot ostin ikäänkuin muistoksi, tuolla se on hyllyssä odottanut lukijaansa. Sopiva hetki saapunee vielä :)
VastaaPoistaRunoja pitäisi kyllä ruveta lukemaan enemmän. Mellerin runoja olenkin jo hieman lukenut ja on kyllä yksi suosikeistani!
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Kuunteluvinkiksi lisään vielä Sir Elwoodin hiljaisten värien kappaleen nimeltä Ohut kosketus. Siinä kerrotaan, että "Kari oli kulmakunnan kirjailija, oikein teatterikoulunkin läpikäynyt". Tulkitsen Karin viittaavan Melleriin, sillä sekä Mellerin runoissa että Sir Elwoodin biiseissä tunnutaan liikkuvan usein samoissa kalliolaismaisemissa. :)
VastaaPoista