Susan Sellers: Vanessa & Virginia

Kansi: Nina Kairisalo / Into Kustannus.

Lukupiiri-ilta on aina mukava - niin oli eilenkin, kun livelukupiirini kokoontui puimaan Susan Sellersin kirjaa Vanessa & Virginia. Kirja oli minulle nimeltä tuttu, se on vilahdellut tänä vuonna blogeissa siellä täällä. Ainakin Leena Lumi, Ilselän Minna, Sinisen linnan kirjaston Maria ja Täällä toisen tähden alla -Jaana ovat lukeneet kirjan.

Minulle kirjan lukeminen oli hieman pakkopullaa, sillä en oikein päässyt kirjaan sisälle pintaa syvemmältä. Tiesin kuitenkin monen pitävän kirjasta ja myös lukupiirissämme on lähes aina vastakkaisia mielipiteitä luetusta kirjasta, joten haluan yrittää hieman perustella, mikä mätti.

Kansiliepeessä kirja määritellään näin: "Se on dramaattinen uudelleentulkinta paitsi sisarusten elämästä myös yhdestä 1900-luvun kirjallisuuden kuuluisimmista murhenäytelmistä - Virginia Woolfin itsemurhasta." Olen eri mieltä. Kirja kyllä kertoo Virginia Woolfista hänen sisaren Vanessa Bellin näkökulmasta, mutta kirjan lopussa tapahtuva itsemurha suorastaan livahtaa ohi. Ja pääpaino on kyllä Vanessan itsensä elämässä. En myöskään osaa sanoa, missä määrin kirja on uudelleentulkinta, sillä minulla ei ollut juuri pohjatietoa Vanessa Bellin ja Virginia Woolfin elämästä. Jaana miettiikin bloggauksessaan, mahtaako kirja kovin hyvin avautua jos ei tunne tosielämän taustoja.

Minusta romaanin pitää toimia itsenäisenä romaanina, vaikka taustalla olisikin tositapahtumia. Vaikka lukija ei olisi ikinä kuullutkaan Virginia Woolfista, pitäisi Vanessan & Virginian silti toimia fiktiivisenä romaanina. Sellaisena se ei kuitenkaan minusta oikein kanna. Henkilöt tuntuvat pintapuolisilta, ihmisiä tulee ja menee, ajankuva jää viitteelliseksi ja ohueksi, merkittäviä tapahtumia osoitellaan ja alleviivataan. Kronologisuus tuntuu samanlaiselta läpijuoksutukselta kuin monissa elämäkertaelokuvissa: leikataan peräkkäin nopeaan tahtiin lyhyitä tunnelmapaloja, jotta saataisiin kasattua tiiviiseen pakettiin kaikki olennaiset käänteet kohteen elämästä.

Kirjassa esiintyvä väkimäärä on melkoinen. Onneksi toisten blogiarvioista ja lukupiiriläisten kommenteista hoksasin googlettaa tietoa Bloomsburyn ryhmästä. Wikipediasta löytyvät ryhmäläisten elämäkerrat ovat todella mielenkiintoista luettavaa, kirjassa esiintyvistä henkilöistä minua kiinnostivat erityisesti Angelican ja Bunnyn kohtalot.

Hyvänä puolena voi sanoa, että kirja herätti halun lukea jotain Virginia Woolfin kirjoittamaa - minulla kun on aukko sivistyksessä Woolfin kohdalla. Lisäksi lukupiirissä vinkattiin Michael Cunninghamin Tunneista. Siitä löytyy paljon bloggauksia, linkitän tässä Annan kirjoituksen.

Käännöksestä

Suomentaja Soili Takkala tekee kohtuullisen hyvää työtä. Kieli on pääsääntöisesti sujuvaa suomea. Dialogiin on jäänyt jonkun verran paperinmakuisia anglismeja, kuten valitettavan usein käännöksissä tuntuu käyvän. Parissa kohdassa ihmettelin sanavalintoja, kuten tässä:

Lakkaan kirjoittamasta katsellakseni lintuja, jotka nokkivat Gracen nurmikolle heittämiä pekoninkuoria.

Pähkäilimme lukupiirissä, että pekonilla ei ole kuoria, mutta kyllähän lintuja usein ruokitaan rasvalla, vaikkapa talipalloilla. Kenties alkutekstissä on tarkoitettu vaikka kamaraa tai ihraa?

Jonkinlainen kiireen sivumaku käännöksen kieleen tuntuu jääneen. Näine puutteineenkin käännös tuntuu keskivertoa paremmalta uusien englannista suomennettujen kirjojen joukossa.

Lue myös nämä:
Edith Wharton: The Age of Innocence
Dodie Smith: The 101 Dalmatians
Mary Henley Rubio: Lucy Maud Montgomery - The Gift of Wings