maanantai 31. lokakuuta 2011

Lokakuun luetut

Lokakuun lukemiset olivat aika kirjavia, joten kokoan kuukausikoosteen epäkronologisesti.

 

Romaaneja tuli luettua vain kaksi. Jean Rhysin klassikko Siintää Sargassomeri ja Annabel Lyonin uunituore Aleksanterin opettaja. Lyonia myös haastattelin.

Yksi romaani jäi kesken: lainasin Zephyrin innoittamana Emile Ajarin kirjan Elämä edessäpäin, mutta se on on lojunut jo pari viikkoa sängyn alla kirjanmerkki jossain sivun 50 paikkeilla... Kirjassa oli mielenkiintoisia aineksia, mutta jotenkin se ei nyt lähtenyt vetämään.

Keittokirjapuolella Seija Vilénin ja Anna Kortesalmen Sormet sahramissa - ruokaa ja kirjoja Intiasta perehdytti minut intialaisiin herkkuihin. Kuvareportaasissa voi seurata kuinka mannahalvan ohjeella syntyy talkkunahalvaa. Tämän jälkeen olen ehtinyt kokata kirjasta myös kikhernepataa sekä kukkakaaliperunaa jogurtissa.

Sarjakuvakuukautena lokakuu oli loistava. Fables-sarjaa jatkoin erillisosalla 1001 Nights of Snowfall ja sarjan nelososalla March of the Wooden Soldiers. Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet on jo kuulemma ilmoitettu Finlandia-ehdokkaaksikin ja Corto Maltese -uusintapainos Samarkandin Kultainen talo kuului minulla syksyn ohittamattomiin lukemisiin.

Lisäksi lanseerasin Sydänvikaisia pienviljelijöitä verta oksentamassa -lukuhaasteen.

Mukavaa huomiota tuli runsain mitoin, sillä viime keskiviikkona Cision listasi kirjallisuusblogien Top 10 -listan, jossa blogini oli komeasti kolmantena. Listan valintaperusteista voi lukea täältä. Torstaina taas kävin yhtenä viidestä kirjabloggaajasta kirjamessuilla vastaanottamassa Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon. Kiitos vielä kerran ihanista onnitteluista!

Kirjamessuilla mukava lukukuu huipentui muutenkin, oli kiva treffata bloggaajakollegoita, joista monista on ehtinyt tulla jo kavereita. Ja taas tapasi monta uutta "livetuttua". Kuvassa Annelies Verbeke ja Anna-Riikka Carlson. Avaimen järjestämässä messutilaisuudessa, jonka yhteydessä Lyonin haastattelunkin tein, kirjailija Verbeke kertoi uutuudestaan Kalanpelastaja ja kustannuspäällikkö Carlson valotti hieman kustannusalan kuulumisia.


Loppuun vielä parhaita hakusanoja, joilla blogiin on tultu ja viivytty yli kaksi minuuttia:

marja hintikka sääret

Ylellä juontajana työskentelevä Marja Hintikka on toki hömäkkä emäntä, mutta miten ihmeessä tällä hakusanalla on onnistuttu päätymään tänne?! Kokeilin samaa hakua enkä onnistunut löytämään blogiani hakutuloksista, kaikenlaista muuta keskustelua kyllä...

tuntematon sotilas juonipaljastus 
Voin kertoa: suurin osa henkilöhahmoista kuolee. Lopussa Neuvostoliitto voittaa, mutta hyvänä kakkosena maaliin tulee pieni sisukas Suomi.

humiseva harju hyvä kirja?

On se ihan hyvä kirja.

17 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa, en ollut tajunnutkaan että sarjakuva voi olla Finlandia-ehdokkaana!

    (Hyvä tiivistelmä muuten Tuntemattomasta :D )

    VastaaPoista
  2. Äh, Booksy on vienyt mun kommentin. Samaa olisin siis sanonut, että jopa ois, jos sarjakuva saisi Finlandian. Minäkin muuten ostin ko. opuksen itselleni!

    VastaaPoista
  3. Spoilasit sitten Tuntemattoman, nyt ei tarvitse sitäkään lukea :P

    Tuli minunkin muuten luettua nyt tuo Sargassomeri ja juu, hyvä oli, jätti paljon pohdittavaa...

    VastaaPoista
  4. No just joo, hakusanat saivat minutkin tutkailemaan omiani ja kyllähän sieltä aika jänniä juttuja löytyi...

    VastaaPoista
  5. Ennen kuin esitän kommenttini, niin täsmennän ensin, ettei tule väärinkäsityksiä: siis se en ollut minä, joka etsi noita Hintikan sääriä (ainakaan tuolla mainitsemallasi kerralla).

    Mutta olen itsekin joskus ihmetellyt vastaavaa tilannetta ja sitä, että en itse hakusanalla löydä omaa blogiani. Ratkaisu on siinä, että jotkut hakevat muilla kuin Googlella (mikä ei ole järkevää, sillä Google on ehdottomasti tämän hetken ykköstykki hakukoneissa).

    Siispä kokeilin Bing-operaattorilla tuota "Maria Hintikka sääret" - ja sieltähän se osuma tuli. Hevosten laakso -romaania käsittelevässä jutussa on kaiketi mainittu jossain sääret (yritin silmäillen etsiä, mutten löytänyt). Ja Hintikan sekä Marjaleenan Bing on napannut tuosta oikean laidan pitkästä kirjailijalistastasi.

    Kerrassaan älytön hakukone, ja silti monet sitä käyttävät.

    VastaaPoista
  6. Joo, Hesarista moisen uutisen bongasin. Täältä voi lukea asiasta.

    Jenni, toivottavasti sitten bloggaat luettuasi, olisi todella kiva kuulla mielipiteesi!

    Kiitti Penjami, tuo valaisi kovasti. :)

    VastaaPoista
  7. Minun blogiini on tultu "Mirjami Hietala isoveli", enkä ole koko teosta lukenut, muut ovat bloganneetkin :)

    VastaaPoista
  8. Mullekin käy joskus noin. Olen ajatellut että ne linkkilistassa olevat otsikot saattavat olla syynä.

    VastaaPoista
  9. Humiseva harju hyvä kirja?

    On todella mielenkiintoinen haku. Jos itse on pitänyt, voi ehkä katsoa arvostelun toiselta tai päinvastoin.


    Olen blogiaikana luopunut ennakkokatselusta muiden arvioinnista, eli luotan subjektiivisuuteen, mutta
    joskus kirjan postauksen jälkeen haen vahvistusta kommenttien vuoksi omille olettamuksilleni teoksesta esim. onko Kärpästen Herrassa erään henkilön punatukkaisuudella merkitystä (pohdin itse onko?), anglo-amerikkalaisissa hauissa oli mainintoja ja tarkasteltu asiaa, mutta Suomessa on vain mainittu ominaisuus.

    Eli minusta hakusanat on aika kiinnostavia.

    VastaaPoista
  10. Repesin tuolle hömäkälle emännälle. :D

    Onnea vielä kaikista tunnustuksista!

    VastaaPoista
  11. Totta Jokke, kävijätilastojen seuraaminen on melkein yhtä hauskaa kuin ite bloggaus. :) Kiinnostava juttu tuo punatukkaisuus Kärpästen herrassa, pitääkin tutustua aiheeseen! Sitä paitsi tuo antaakin ihan uuden säväyksen myös Fables-sarjan Animal Farmiin, jossa oli paljon Kärpästen herra -viitteitä. Tossa kun pyörii keskeisessä roolissa punatukkainen Rose Red...

    Kiitti Karoliina! :)

    VastaaPoista
  12. Ja on aina yhtä hämmentävää huomata miten omituisilla hakusanoilla (blogin sisällön suhteen) ihmiset ovat blogiin löytäneet Kirjavinkkariblogiin (http://vinkkarit.vuodatus.net ) on löydetty esimerkiksi yhdistelmällä 'ponityttö bondage' ja lasten- ja nuortenkirjoihin ja niiden vinkkaamiseen liittyvälle blogille tämä on hiukka kinkyä. Etenkin kun en ikinä muista bloganneeni mitään bondagesta. Tuskin edes ponitytöistä.

    Tänään tuli sitten taas uusi yllättäjä kun huomasin jonkun löytäneen blogin haulla 'mummo opetti lespoksi'.

    Olen mykistynyt.

    VastaaPoista
  13. Eääh! Kyllähän tuolle hakusanalle voi vaihtoehtoisia taustaselityksiä keksiä vaikka minkälaisia, mutta ehkä ei silti kannata lähteä spekuloimaan mistä tuo voisi johtua... :)

    VastaaPoista
  14. Minäkään en ollut tätä ennen tiennyt, että myös sarjakuva voi tavoilla Finlandiaa!

    Ensi viikollahan ne vihdoin ehdokkaat julkaistaa, jännittävää!

    VastaaPoista
  15. Susa, valitettavasti ei voi :-(

    Hesari tiesi tämän viikolla kertoa. Sellaisenkin tiedon bongasin jostain, että joku äänestys oli kansalaisten keskuudessa nostanut kolmen kärkeen Näkymättömät kädet, Laylan ja duon Kerjäläinen ja jänis. Mutta Tietäväinen on siis kilpailun järjestäjän toimesta diskattu...

    Heh, onneksi on Varjo-Finlandia.

    VastaaPoista
  16. Ups, Salla olisi ehkä halunnut itse vastata.

    *punainen, punaisempi, booksy*

    Satun suhtautumaan tähän Tietäväisen sarjakuvaromaaniin jonkinasteisella intohimolla...

    VastaaPoista
  17. Hih, ei ole mitään syytä punasteluun! Mainiota että päivitettyjä uutisia saadaan jaettua. Hesarista minäkin tämän asian etenemistä olen seurannut. Ensin oli pikku-uutinen, jossa kerrottiin että WSOY on ilmoittanut Näkymättömät kädet F-kisaan. Samalla kerrottiin että säännöt eivät erikseen kiellä sarjakuvalla osallistumisesta. Mutta sitten tuli parin päivän päästä tämä latistus, raati ei huolinutkaan Näkymättömiä käsiä kisaan.

    Sarjakuvaväki on jo parin vuoden ajan jakanut Sarjakuva-Finlandiaa, joten siinä kilvassa Näkymättömät kädet lienee mukana. Olisin itse suonut näkeväni tämän myös kirjallisuuden F-kisassa, mutta toivottavasti tämä juupas-eipäs-uutisointikin omalta pieneltä osaltaan antaa teokselle nostetta.

    VastaaPoista