Eija Lappalainen - Anne Leinonen: Routasisarukset

Kuva: WSOY / Sami Saramäki.

Kirjabloggaajat ovat jo varteenotettavia kriitikoita, kirjoitti Aamulehti männäviikolla. Eräs merkki tästä on, että silloin tällöin postilaatikosta tupsahtaa kirjoja aivan pyytämättä ja yllättäen. Sitä kautta myös Routasisarukset saapui luettavakseni, mutta olisipa jäänyt lukematta ilman Marjiksen hyvää juttua. En meinannut millään saada selvää kirjan nimestä, kappaleessani kansi on niin tumma että kirjan nimi oli häipynyt lähes piiloon. Ihmettelin onko Eija Lappalainen kirjailija ja Anne Leinonen kirjan nimi. Kun hoksasin mistä oli kyse, olin niin ärtynyt etten viitsinyt kirjaan paljon tutustua.

Mutta onneksi tutustuin, kiitos Marjikselle! Routasisarukset on mainiota kotimaista nuortenfantasiaa, joka sopii erinomaisesti aikuislukijallekin, kuten kaikki hyvät nuortenkirjat. Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Zephyr ja Liina. Routasisarukset löytyy myös hienolta 101 spefin helmeä -listalta.

Kotimainen fantasia tuntuu elävän hedelmällistä aikaa: on Sari Peltoniemi, Helena Waris, Viivi Hyvönen ja vaikka keitä. Kirsti Ellilän uutuus Eksyneet näkevät unia menee kategoriaan myös. Ilmeisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana fantasiaa lukenut sukupolvi on kasvanut ja kypsynyt myös kirjoittamaan fantasiaa - ja suomalaiset kustantamot ovat kasvaneet sitä julkaisemaan. Kun itse yläasteikäisenä tutustuin fantasiaromaaneihin, oli kirjastosta löytyvä tarjonta suurimmalta osin käännöskirjallisuutta.

Jos on joskus potenut ympäristöahdistusta, tarjoaa Routasisarukset katharttisia hetkiä. Se kuvaa 2300-luvun maailmaa, jossa eletään ekokatastrofin jälkeistä aikaa. Tarina alkaa Laaksosta, jossa Utu-tyttö kaipaa maailmalle karannut veljeään Marrasta ja samalla potee hiljaista kapinaa Laakson säänneltyä elämää vastaan. Lappalainen ja Leinonen ovat rakentaneet hienon, oivaltavan ja moniulotteisen maailman, jossa herkutellaan pienillä yksityiskohdilla ympäristöystävällisen elämäntavan suhteen. Laaksossa käydään löytöretkillä kaatopaikalla, muovi - tuo materiaaleista kestävin - on ehtymätön raaka-aine tarpeellisille tavaroille ja lisääntymistä säännellään tiukasti, jotta perinnölliset sairaudet eivät uhkaisi geeniperimää.

Mutta Laakson takana on muutakin, josta Utu kuulee vihjeitä ja tarinoita, vaikka laaksolaiset haluavatkin elää omassa piirissään. Metsä, Meri, Taivas, Rauniot ja Saastuneet alueet ovat Euraanian erilaisia alueita. Onko Marras löytänyt niistä seikkailuja?

Aivan kirjan alussa pisti silmään erikoinen, mutta ei ennennäkemätön asetelma: romanssin rakentelu sisarusten välille. Vaikka Utu ja Marras eivät ole biologisia sisaruksia, ovat nämä insestiset romanssiviitteet jotenkin kummallisia. Asetelmasta tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa roskakirjallisuudellaan myyntimenestykseksi singahtanut Virginia Andrews. Samaan aiheeseen Morre kiinnitti huomiota Helena Wariksen Sudenlapset luettuaan.

No, näin Utu pohtii tunteitaan:

"Olimme puhuneet Marraksen kanssa sisaren ja veljen välisestä suhteesta. Emme olleet verisukulaisia, ja vaikka tapana olikin, että samassa perheessä kasvaneet eivät seurustelleet, en voinut estää tunteitani. Marras veti minua puoleensa."

Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut kahden kirjoittajan yhteistyötä (paitsi tietenkin sarjakuvissa on ollut paljon kirjoittajan ja piirtäjän yhteistyötä), ja todella saumattomaksi Lappalainen ja Leinonen ovat tekstinsä saaneet. Missään ei näy häiritseviä rajoja - selvästi yhteistyö on todella sujuvaa! Ilmeisesti kirjalle on tulossa myös jatkoa. Kirjan maailma tuntui minusta omaperäiseltä, mutta koska en ole genren superasiantuntija, en osaa arvioida johtuiko tämä vain minusta. Mutta nuo kokeneemmat fantasian lukijat tuntuivat onneksi olevan samaa mieltä.

Ihan täydellinen kirja ei kuitenkaan ollut. Lähes 400 sivuun mahtuu välillä pientä tyhjäkäyntiä. Ihan sivunkäännättäjä eli page turner (olen vieläkin pohtinut hyvää suomennosta tälle termille mutten ole keksinyt) tämä ei ollut, välillä piti muistuttaa itseään kirjan pariin palaamisesta. Kirjan kieli oli melko yksitasoista, tosin omaperäiset ja hyvät termit paikkasivat tätä - kirjassa esiintyy mm. tiinettäriä. Kirjasta löytyi myös muutama vähäinen kielivirhe ja jonkun verran turhan kliseisiä ilmauksia, aika moni hahmo jossakin vaiheessa esimerkiksi "totesi kuivasti" jotakin.

Mutta ehdottomasti plussan puolelle jäätiin. Entisenä Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan osaston opintoneuvojana olin myös kovin iloinen siitä, että Utu-tytön omana kykynä on taito ymmärtää teknologiaa ja matematiikkaa. Lappalainen ja Leinonen ovat mukavasti vaihtaneet päikseen "miesrooleja" ja "naisrooleja" kirjan asetelmissa, loppupuolella tavattava Huria-orja on tästä osuva esimerkki.

Lue myös nämä:
Sari Peltoniemi: Hämärän renki
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Charlaine Harris: A Touch of Dead