maanantai 19. toukokuuta 2014

Dorothy L. Sayers: Gaudy Night

Kansi: Katrina Damkoehler /
Open Road Media.
Dorothy L. Sayersin Gaudy Night oli viides lukemani lordi Peter Wimseystä kertova dekkari ja ah, mikä lukunautinto se olikaan. Kirjassa tavataan jälleen dekkarikirjailija Harriet Vane, jonka kanssa Wimsey on kisaillut kissaa ja hiirtä jo kolmessa romaanissa ja tuskin on spoilaamista sanoa, että romanttinen loppuhuipennus tapahtuu tässä kirjassa. Onneksi Wimsey-kirjoja on vielä lisää, niin pääsen toivottavasti lukemaan Peterin ja Harrietin myöhempiä kuulumisia.

Alun perin vuonna 1935 ilmestynyt kirja sijoittuu Oxfordin yliopistoon. Sayersille Oxford oli läpikotaisin tuttu paikka - kuten vaikkapa tästä BBC:n kirjailijaesittelystä käy ilmi - ja Oxfordin miljöökuvaus on todella nautittavaa.

Vaikka viihdyin kirjan parissa erinomaisesti, on pakko huomauttaa heti kärkeen että dekkarina kirja on kaikkea muuta kuin tyylipuhdas. Se on rönsyilevä ja monin paikoin epäjohdonmukainen. Sivuhenkilöitä nostetaan esiin ja dumpataan sivuun. Henkilöhahmojen keskinäiset suhteet ja jännitteet ovat rikoksen ratkaisua tärkeämmässä roolissa. Feminististä ilosanomaa tuodaan esiin joka käänteessä tavalla, jonka joku äärimaskulisti saattaisi kokea osoittelevana. Kirjan tärkein jännite on minusta Peterin ja Harrietin keskinäinen kemia - välillä teki mieli huutaa ääneen että pussatkaa jo! Dekkarijuonen puolesta Murder Must Advertise on ollut tähän mennessä lukemistani Sayersin kirjoista onnistunein. Mutta Gaudy Nightin muotovirheet antaa mielellään anteeksi, sillä juuri tutut henkilöhahmot, kiehtova miljöö ja paikoin koomiset, paikoin traagiset ihmissuhdekäänteet ovat niin herkullisia.

Tämä oli niitä kirjoja, joiden loputtua olisi tehnyt mieli palata kirjan pariin ja pitää tunnelmasta kiinni. Onneksi pystyin Kindlellä kertaamaan kirjaa helposti. Lukulaitteen alleviivaustoiminto siirtää "alleviivaukset" omaan kansioonsa ja sieltä oli helppo käydä kirjan päätyttyä käydä kelaamassa hauskoja yksityiskohtia. Paperikirjoja en ikinä raaski alleviivata, minusta se olisi kirjan kaltoinkohtelua. Lisäksi kirjan päätyttyä piti käydä lukemassa ajatuksen kanssa jokaisen kappaleen aloitussitaatit. Niihin on nostettu hurmaavia ja osuvia pätkiä 1500-luvun englantilaisilta runoilijoilta ja tiedemiehiltä.

Kirjan sanomassa on paljon edelleen varsin ajankohtaisia teemoja. Voiko nainen omistautua älylliselle uralle? Tarkoittaa työkeskeisyys naiselle aina rakkaudesta ja perheestä luopumista? Voivatko älykäs nainen ja älykäs mies muodostaa harmonisen liiton? Entä pitääkö älykkömiehenkin eristää työnsä kutsumus ja lemmenseikkailut toisistaan erilleen voidakseen pitää elämänsä tasapainossa?

Tämä kirja ansaitsisi vaikka kuinka pitkiä pohdintoja osakseen ja toivottavasti verkosta runsaasti sellaisia löytyykin. Minun pitää vielä kerran kiittää Luettujen, lukemattomien Liisaa, jonka blogista löysin tieni Wimseyn ihanien seikkailujen pariin. Kiitos!