Siri Kolu: Me Rosvolat

Kuuntelimme perheen kanssa autossa Siri Kolun Me Rosvolat. Tarina taitaa olla tuttu jo monille, mutta kerrataan alkuasetelma: 10-vuotias Vilja on kesälomamatkalla perheensä kanssa, kun maantierosvot pysäyttävät auton ja sieppaavat Viljan mukaansa. Rosvolan perheen matkassa Vilja päätyy huimiin seikkailuihin koko kesäksi.

Äänikirja on Hannu-Pekka Björkmanin lukema. Koska kirjan päähenkilö on kouluikäinen tyttö, ihmettelin alussa miksi lukijaksi oli valittu mies, mutta jossain vaiheessa annoin periksi, sillä Björkman luki kirjan kiitettävällä taidolla. Vilkaisin jo jatko-osien äänikirjaversioiden lukijaa ja seuraavan osan lukijana on Elsa Saisio. Ilmeisesti äänityksestä vastaavat tahot ovat itsekin miettineet roolituksen mielekkyyden uusiksi.

Siri Kolun Me Rosvolat voitti Otavan ja Kinoproduction Oy:n lastenromaani- ja elokuvakirjoituskilpailun syksyllä 2009. Kirja ilmestyi vuonna 2010 ja elokuva vuonna 2014. Olen joskus jälkikasvun sairastaessa näyttänyt Marjut Komulaisen ohjaaman elokuvan YLE Areenasta. Elokuva jäi mieleeni "ihan ookoona", parhaiten mieleen jäi Lotta Lehtikarin mainio roolityö rosvoperheen äitinä Hildana.

Me Rosvolat on peräti viiden cd-levyn mittainen, ehdottomasti pisimmästä päästä kuuntelemiamme lastenkirjoja. Kirjassa on pitempiä ja monimutkaisempia juonenkäänteitä kuin elokuvassa ja enemmän aikaa syventyä. Tarina veti paljon paremmin kuin olin elokuvaversion perusteella odottanut. Jossakin vaiheessa alkoi tuntua, että Me Rosvolat taitaa olla uusi suomalainen lastenkirjaklassikko. Tämä on rohkea julistus, kun kirjalla on ikää vasta reilut kymmenen vuotta, mutta en taida olla mielipiteeni kanssa yksin. Me Rosvolat voitti vuoden 2010 Finlandia Juniorin. Vuonna 2012 se voitti Hollannissa ulkomaisten lastenkirjojen Die Zilveren Griffel -palkinnon. Lisäksi jatko-osa Me Rosvolat ja konnakaraoke voitti Isossa-Britanniassa PEN Translates -palkinnon yhtenä 21:stä käännöskirjasta vuonna 2022.

Mikä tekee Me Rosvoloista näin hyvän lastenkirjan? Esitän muutaman perustelun.

Rinnakkaismaailma

 

Monessa lastenkirjassa päähenkilö löytää tiensä rinnakkaismaailmaan, jossa hän seikkailee itsenäisesti, ilman vanhempiaan. Me Rosvoloissa rinnakkaismaailmaan ei kuljeta vaatekaapin tai salakäytävien kanssa, mutta rosvojen Suomi näyttää silti ihan erilaiselta kuin päähenkilö Viljan arkinen, tuttu Suomi. Rosvoilla on omia sääntöjä ja tapoja, kilpailuja ja klaaneja. Kolu kutoo hämmästyttävän hienosti yhteen tutun arjen ja mielikuvituksellisen rosvoelämän. Jopa rosvojen taustatarina on samaan aikaan yhteiskunnallis-realistinen että vähän maagisen tuntuinen. 

 

Raikas stereotypioiden purkaminen

 

Me Rosvoloiden henkilöhahmot on hienosti kirjoitettu tasapainottamaan vanhoja, paikoin vahingollisia stereotyyppejä. Esimerkiksi perheen äiti Hilda ajaa rosvoautoa ja on kuskina rämäpäinen. Rosvoloiden Hele-tyttö on johtajatyyppiä ja kiinnostunut taistelutaidoista ja tekniikasta. Vilja on varsin perinteinen kiltti, pikkutarkka perhetyttö, mutta tätäkään ei nähdä negatiivisena ominaisuutena, vaan Viljasta tulee rosvoperheen aivot ominaisuuksiensa ansiosta.

 

Seikkailun ja arjen yhdistäminen

 

Rosvolat ajelevat rosvoautollaan pikkuteitä ja pysähtyvät vähän väliä uimaan tai syömään eväitä. Tällainen arkipuuha tuntuu samastuttavalta ja tutulta, mutta seikkailun tuntu tulee jo siitä, että yöllä voi olla kylmä tai ruoka voi loppua.   

 

Maantierosvoilun konsepti tuo mieleen klassiset merirosvoseikkailut. Kolu onnistuu myös luomaan jännittävän tunnelman, vaikka kirjassa ei kuvata mitään liian pelottavaa. Kirja ei ole pienillekään kuuntelijoille liian hurja, mutta aikuinen pystyy tulkitsemaan rivien välistä kaikenlaisia tosielämän uhkia, vaikkapa syrjäytymistä.

 

Sadun taika toimii siinäkin, että jatkuvasta ajelusta ja melko vaatimattomista ryöstösaaliista huolimatta auton tankkaaminen ei ole Rosvoloille mikään ongelma. Tosielämässä autoilurosvous olisi äkkiä kannattamatonta ihan jo nykyisten polttoainehintojen vuoksi. Kirja lisäsi joka tapauksessa halua tehdä kelien lämmitessä uimaretkiä uusille rannoille - autolla tai ilman.

 

Rosvoloiden taru on jatkunut jo useamman kirjan verran - täytyypä jatkaa seikkailun parissa joko kuunnellen tai lukien tai molempia. Onnittelen Siri Kolua upeasta, kansainvälisestä lastenkirjailijan urasta!  

 

Lue myös nämä:
Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas
Katsaus lasten äänikirjoihin
Laura Lähteenmäki: Marenkikeiju

Ričardas Gavelis: Vilnan pokeri

Kansi: Tuula Mäkiä / Siltala.

Sain Ričardas Gaveliksen Vilnan pokerin kustantaja Siltalalta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

- Miksi venäläiset tuotiin tänne?

- Ihan vain huvin vuoksi, Bolius hymyilee kauhistuttavaa vinoa hymyään. - Muttei se mitään, venäläiset ovat tottuneita. Meille se on raskaampaa, kun olemme jo ehtineet tuntea vapauden tuulahduksen emmekä pysty unohtamaan sitä. Autuaita ovat tietämättömät... Venäläiset eivät ole koskaan kokeneet vapautta, siksi he eivät voi unelmoidakaan siitä.

Kiinnostuin Vilnan pokerista luettuani Hesarista Toni Jerrmanin kirjoittaman arvion. Olen tutustunut vilnalaisiin työelämässä ja pari vuotta sitten luin Aulis Kallion kirjoittaman Liettuan historian päästäkseni paremmin kärryille liettualaisten sielunmaisemasta. 

 

Liettualaisilla ja suomalaisilla on paljon yhteisiä piirteitä: molemmat ovat pieniä kansoja Venäjän kyljessä ja kummallakin on omaperäinen kieli. Liettualaisissa on jotain vahvasti omaleimaista, vaikka liettualaiset samaan aikaan ovat paljon eurooppalaisempia kuin suomalaiset. Usein Vilnassa käydessäni tunnen itseni hyväuskoiseksi maalaisserkuksi fiinien, tyylikkäiden ja kovapintaisten kaupunkilaisten keskuudessa.

Mikä Vilnan pokeri on?

 

Yli 500-sivuinen Vilnan pokeri oli vaikein kirja, jonka olen aikoihin lukenut. Tämä oli hieman kuin Saatana saapuu Moskovaan, mutta häiriintyneempi ja raaempi. Kokeneena lukijana olin kuitenkin iloinen, että tällaista monitasoista, monikerroksista ja tavallisuudesta poikkeavaa luettavaa löytyy. Kaiken ei tarvitse olla puhkiselitettyä, ennalta arvattavaa, tuttua ja turvallista. Jos kaipaat laadukasta luettavaa, joka tarjoaa jotain erilaista, suosittelen Vilnan pokeria - kuitenkin sillä varauksella, ettet hätkähdä raa'an väkivallan kuvaamista.

Ričardas Gavelis oli fyysikko, josta tuli toimittaja ja kirjailija. Hän ryhtyi kirjoittamaan Vilnan pokeria 1970-luvun lopussa ja se julkaistiin vuonna 1989, jolloin Liettua oli vielä Neuvostoliiton miehittämä. Tuolloin Suomi oli vielä vahvasti rähmällään Neuvostoliiton suuntaan, etten usko, että tätä kirjaa olisi Suomessa tohdittu silloin julkaista. On osoitus liettualaisten rohkeasta luonteenlaadusta, että tämä kirja näki päivänvalon. 

 

Suomennos ilmestyi viime vuonna. Esipuhe on päivätty 18.8.22, jolloin tuli kuluneeksi 20 vuotta Gaveliksen kuolemasta.

Kirjassa on neljä kertojaa ja siitä on tunnistettavissa juoni, joka on kuitenkin kohtuullisen epäolennainen. Tiivistän juonen näin: Vilnan kirjastoon on ohjattu töihin joukko epäilyttäviä, silmälläpidettäviä vilnalaisia ja heidän tehtävänsä on luetteloida kirjat tietokannaksi. Tietokoneita ei kuitenkaan saa käyttää, koska Moskovan kirjaston tietokanta ei ole vielä valmis eikä Vilna saa vaikuttaa Moskovaa edistyneemmältä. Tähän työporukkaan kuuluvilla henkilöillä on tai on ollut eritasoisia ihmissuhteita sekä keskenään että toisten, jo edesmenneiden henkilöhahmojen kanssa. Kun yksi henkilö kuolee, mullistuu muidenkin kohtalo.

 

Juonen sijoittuminen kirjastoon ilahdutti, sillä olen käynyt tutustumassa Liettuan kansalliskirjastoon ja pystyin kuvittelemaan henkilöhahmot kirjaston käytäville. Kirjaston historiasta voi lukea kirjaston kotisivuilta.

 

Liettuan kansalliskirjasto. Kuva: OZinOH / Flickr.
Creative Commons -lisenssi CC BY-NC 2.0.

Varsinaisena dekkarina Vilnan pokeria ei kannata kuitenkaan yrittää lukea, sillä ihmisten muistot sota-ajalta, työleireiltä ja harhailevat ajatukset poliittiseen tilanteeseen, uutisiin tai muihin ihmissuhteisiin vievät huomattavan paljon enemmän tilaa kuin kirjaston tapahtumat.

 

Ensimmäisen jakson kertoo "Vilnan Villon", taiteilijasieluinen Vytautas Vargalys. Toisen jakson kertoo Vargalysin ystävä Martynas Poška, kolmannen Vargalysin työtoveri ja entinen rakastajatar Stefanija Monkevičiūtė ja viimeisen jakson kertojana on kulkukoira.

 

Vytautas Vargalysin kertojanääni on vainoharhaista tajunnanvirtaa, jossa aika ja paikka vaihtuvat jatkuvasti. Esipuheen kirjoittaja, kirjallisuudentutkija Jūratė Čerškutė, varoittaakin aiheellisesti: "Välillä tekee mieli heittää kirja seinään." Mutta jossain vaiheessa tarpomiselta tuntunut lukeminen hyppäsikin turbovaihteelle. Lasken käännekohdaksi kuvauksen siitä, miten Vilnaan lavastettiin iloinen arkikuvaelma vierailulle tulevia neuvostopamppuja varten.

Neris-joki Vilnassa. Kuva: Šarūnas Burdulis / Flickr.
Creative Commons -lisenssi CC BY-SA 2.0.

 

Kirjan Vilna on myyttinen kaupunki, jolla on henkinen ulottuvuus. Vilnaa halkova Neris-joki on Vytautas Vargalysin uskottu, koska tuntuu liian vaaralliselta paljastaa todellisia ajatuksiaan ihmisille.

 

Mitä kirja kertoo nykylukijalle?

 

Esipuheessaan Jūratė Čerškutė huomauttaa myös, että kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022, Vilnan pokeri muuttuikin lähihistorian kuvauksesta nykyhetken kuvaajaksi. Kirjan kuva elämästä venäläisten miehityksen alla on brutaali, kamala, hirveä ja ahdistava. Suomalaisena ei voi olla miettimättä, että tällaistako meidänkin elämämme olisi ollut, jos talvi- ja jatkosota olisivat päättyneet itsenäisyyden menettämiseen. Samalla joutuu olemaan tuskallisen tietoinen siitä, että juuri tätä samaa tuskan, kuoleman, aivopesun ja seksuaalisen väkivallan silmitöntä hyökyä monet ukrainalaiset joutuvat venäläisten käsissä kokemaan.

 

Gaveliksella ei siis ollut mitään tarvetta huolehtia siitä, pahoittaako joku venäläinen mielensä Vilnan pokerin vuoksi. Kirjasta huokuu vahva asenne, että liettualaiset - jotka kirjan kirjoittamisen aikaan olivat joutuneet elämään jo vuosikymmeniä Neuvostoliiton miehittäminä - kokevat vahvasti olevansa ei-venäläisiä. Mahtoiko Gavelis olla iloinen siitä, millaiseksi näki itsenäisen Liettuan kehittyvän? 

 

Sen sijaan kirjan naiskuva maistuu vanhentuneelta: kirjaa dominoi vahva miehinen katse, jossa naiset nähdään lähinnä rintoina ja reisinä. Seksuaalisesta väkivallasta puhutaan arkipäiväiseen sävyyn. Kirjassa oli myös kamalin raiskauskohtaus, jonka olen aikoihin lukenut. Toki tämän tyylin voi suhteuttaa aikalaiskontekstiin - ovathan lukuisat muutkin maailman mieskirjailijat keskittyneet kuvaamaan miehiä ihmisinä, mutta naisia pelkkinä naisina. Pisteet Gavelikselle kuitenkin siitä, että hän kuvaa intensiivisesti, miten hankalaa kuukautisten kanssa voi olla, jos saatavilla ei ole asianmukaisia kuukautissuojia.

Liettualaista kirjallisuutta suomeksi

 

Kustantamo Siltala on saanut tukea teoksen julkaisemiseen Liettuan kulttuuri-instituutilta ja käännös on yhteisrahoitettu Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelmasta. Suomennoksen julkaiseminen on kulttuuriteko - englannin kielen ylivalta näkyy siinäkin, että käännöskirjojen tarjontaa dominoi englanniksi kirjoitettujen teosten ylivoima. "Kieleni rajat ovat maailmani rajat"  - englanniksi kirjoittavat eivät yksinkertaisesti voi tarjota tuoreita näkökulmia kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. On hienoa, että suomalaisena saan lukea myös muilta pieniltä kielialueilta tulevia merkkiteoksia.

Tarkistin Fennica-hakupalvelusta, paljonko suomeksi on julkaistu liettuasta suomennettuja kirjoja. Näitä löytyi 30 kpl ja näistäkin vain osa on kaunokirjallisuutta. Vilnan pokerin lisäksi Siltala julkaisi viime vuonna myös latvialaisen teoksen: Jānis Joņevsin Doom 94 voisi olla sopivaa jatkolukemista Vilnan pokerin jälkeen.

Suomennoksesta

Kirjan parissa on urakoinut kaksi kääntäjää: Urtė Liepuoniūtė ja Per Länsmans. Suomennosta voikin kehua: kirjan kieli on laadukasta, monipuolista ja rikasta suomea. Pikkuisen jäin muutamassa kohdassa miettimään puhekielisiä ilmauksia, jotka perustuvat englantiin: olisiko 1970-luvun vilnalainen käyttänyt vaikka sanaa "hottis" - tuliko englannista tuohon aikaan niin paljon vaikutteita liettuaan? Toki Liettualla on vaikka intohimoisen koripallorakkauden kautta yhteydet amerikkalaiseen kulttuuriin ja monen pienen yksityiskohdan kautta käy selväksi, että kirjan henkilöhahmot seuraavat tiiviisti länsieurooppalaisen ja angloamerikkalaisen kulttuurin kuulumisia käytettävissä olevien keinojen avulla.

Lue myös nämä:
Aulis Kallio: Liettuan historia
Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
Uusintaluvussa Sofi Oksasen Puhdistus