Jos pitäisi tutustua vain yhteen teokseen, joka käsittelee juutalaisten joukkotuhoa toisessa maailmansodassa, suosittelen
Mausia. Se on osuva, kattava, ajatuksia herättävä, vailla lässytystä mutta silti inhimillinen kertomus juutalaisesta Auschwitzissä.
Keskitysleirikertomuksia tulee tasaiseen tahtiin esimerkiksi Hollywoodista. Sinänsä se ei ole ihme, sillä käsittääkseni useat suuret Hollywoodin elokuvatuotantoyhtiöt ovat juutalaisten hallinnoimia. Jos suomalaismogulit istuisivat Hollywoodin tuottajina, kaipa talvisotaelokuvia tehtäisiin vähintään viiden vuoden välein. Sinänsä en ole hirmuisen ihastunut välillä melko hurskastelevaan ja imelään keskitysleiriviihteeseen. Ilmiössä ikävintä on se, että siinä ikään kuin ulkoistetaan kaikki maailman pahuus Hitlerille. Että kyllä se oli niin hirveää se Hitlerin touhu ja ne keskitysleirit ja kaikkea, voi kamala sentään, onneksi ei enää semmoisia ole. Ja höpön höpön. Ei se raaka ja hirmuinen pahuus ole mihinkään tästä maailmasta hävinnyt, ja kamalia diktaattoreja on riittänyt ennen Hitleriä ja Hitlerin jälkeen. Ketään ei vaan kiinnosta, jos jossain Sudanissa ja Ruandassa veli nousee veljeään vastaan, saatikka että siitä näyttäviä Hollywood-elokuvia tehtailtaisiin.
Muutenkin aiheen käsittelyssä näkyy hyvin selvästi, että historiankirjoitus on aina voittajien historiaa. Stalin kepitti Hitlerin mennen tullen niin kuolonuhrien määrässä kuin valtakauden pituudessa, mutta päivän Hesarin mukaan hänelle ehdotettiin Nobelin rauhanpalkintoa 1940-luvulla pariinkin otteeseen... Ja nyt, 2000-luvun Suomessa, vaaditaan patsasta Helsinkiin Stalinin oppi-isän Leninin kunniaksi. Vielä Staliniakin kovemmat tappotilastot nakutti taululle Mao, mutta nehän nyt olivat vaan jotain kiinalaisia, ketä kiinnostaa.
Vaan onhan tuo juutalaisten kohtalo natsi-Saksassa silti olennainen osa eurooppalaista 1900-luvun historiaa. Juutalaisvastaisuudella itsessään on pitkät perinteet Euroopassa, onpa tainnut olla aina ajanlaskun ajasta alkaen, jolloin juutalaiset joutuivat diasporassa hajaantumaan Israelista muille maille. Kristillinen kirkko on ollut yksi urhoollisimmista juutalaisten vainoajista. Sinänsä onkin kyllä käsittämättömän hienoa, että juutalaiset ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa niin elinvoimaisena halki vuosituhansien. Hieman niinkuin mustalaiset. Mutta siinä missä mustalaiset ovat useimmissa maissa olleet sosiaalista pohjasakkaa, ovat juutalaiset lähes poikkeuksetta nousseet älymystön, kaupan, tieteen ja taiteen huipulle. Ehkä he todella ovat sitä valittua kansaa. Vähän epäilen että suomalaisista ei olisi samaan, sillä vaikka suomalaisia on sankoin joukoin lähtenyt siirtolaisiksi esimerkiksi Ruotsiin ja Amerikkaan, ovat suomen kielen osaaminen ja suomalaisen kulttuurin tunteminen hävinneet jo sukupolvessa parissa ja suomalaiset ovat sulautuneet osaksi valtaväestöä.
Kumminkin.
Mausissa Art Spiegelman haastattelee keskitysleireiltä selvinnyttä, iäkästä isäänsä Amerikassa. Puolalaissyntyinen Vladek Spiegelman pääsi vaimoineen sodan jälkeen Ruotsiin ja sieltä Amerikkaan, jossa Art-poika syntyi. Sarjakuva kulkee kahdella aikajanalla: yhtäällä seurataan Artin ja huonokuntoisen, oikuttelevan isän kohtaamisia, toisaalla kuljetaan isän matkassa halki sodan. Etäännytyskeinona on vanha tuttu
antropomorfismi, ihmisten kuvaaminen eläinhahmoina. Juutalaiset ovat hiiriä ja saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja, amerikkalaiset koiria, ruotsalaiset hirviä ja ranskalaiset sammakoita.
Puhuttelevan tarinasta tekee se, ettei Artin isä Vladek suinkaan ole mikään lälly nyyhkijä. Hän on laskelmoiva, käytännöllinen mies, joka miettii pitkälle kaiken niin sopivan vaimoehdokkaan valinnassa (kaunis häviää rikkaalle) kuin nälkäkuoleman partaalla ruokajonossa (hän säästää aina puolet annoksistaan). Eräässä kohtauksessa Art jopa pohtii isänsä uuden vaimon kanssa, että on tarinan kannalta huolestuttavaa, että Vladek on kuin rasistinen pilakuva saidasta vanhasta juutalaisesta. Vladek onkin kauppamies, joka ennen sotaa menestyy tekstiilialalla, vankilassa hän vaihtokauppaa käymällä hankkii itselleen niin sopivat vaatteet kuin ylimääräisiä ruoka-annoksia, vielä viimeisessä junakuljetuksessa vaihtaa katolta kaapimaansa lunta sokeriannokseen. Yltäkylläisessä Amerikassa vanhuuden päivinä tarkkuus on kääntynyt jo sairaalloiseksi, kun hän poikansa kiusaksi laskee kaiken tulitikkuaskissa olevia tikkuja myöten.
Mutta ei Vladek tunteeton ole. Hän kokee ja näkee sodan ja keskitysleirien kauhut voimallisesti. Hänessä vain on sellainen annos pragmaattisuutta, että hän pystyy aina ajattelemaan hieman pitemmälle kuin muut, miettimään, miten selviäisi vielä tästä hetkestä eteenpäin. Hän tukee ystäviään, tosin tilanteen kiristyessä ystävyys menettää merkitystään hengissäselviämisen rinnalla, jolloin vanhatkin ystävät ovat valmiita ilmiantoihin ja rahankiristykseen.
(Huom. nuo skannaamani esimerkkikuvat aukeavat klikkaamalla isompina uuteen ikkunaan.)
Olen lukenut Mausin ehkä kymmenkunta vuotta sitten ensimmäisen kerran, ja silloin piirrosjälki oli tuntunut jotenkin epäselvältä ja vaikeasti hahmotettavalta. Olisinko vain ollut tuolloin kokemattomampi sarjakuvien lukija, koska nyt ainakin Spiegelmanin piirrokset miellyttivät kovasti silmääni. Hänellä on tuollainen hieman kotikutoinen tyyli, mutta 40-luvun tunnelmaan ja sota-ajan ankeuteen se sopii loistavasti. Samoin kuin eläinhahmojen käyttäminen. Albumissa on myös se hyvä puoli, että se kattaa pitkän ajallisen kaaren, 30-luvulta aina sodanjälkeiseen aikaan asti. Lukijana hahmottaa hyvin, mikä vaivihkainen ja hidas kehitys juutalaisten joukkomurha olikaan. Ensin puolalaiskaupungissa julistetaan kaikenlaisia uusia säädöksiä, sitten ihmisille tulee muuttomääräyksiä, vähitellen väkeä alkaa kadota. Jokainen on ratkaisujen edessä: jotkut liittyvät valloittajien joukkoihin yrittäen näin säilyttää oman henkikultansa, toiset piilottelevat bunkkereissa ja piilopaikoissa vuosikausia hankkien ruokaa mustasta pörssistä. Myös Vladek joutuu sodan ensi vaiheessa rintamalle saksalaisia vastaan, ja saa kevyttä esimakua tulevasta sotavangiksi joutuessaan. Ihmisten erilaiset selviytymiskeinot hahmottuvat hyvin: Anja-vaimo on herkkä ja Vladekista riippuvainen, ja vaikka hän selviää leireiltä, ovat sodan kauhut hänelle liikaa vielä vuosikymmenien jälkeen. Kun olosuhteet raaistavat ihmiset eläinten tasolle, eivät kunniallisuus ja puhdasotsaisuus useinkaan enää kannata.
Eläkkeellä Vladek on kärttyisä, hankala, oikukas ja kaikin puolin äärimmäisen rasittava vanha mies. Ja paitsi että hän on ahne, saita ja riidanhaluinen, on hän myös rasisti. Tästäkin hänellä on riita poikansa ja miniänsä kanssa, nämä kun eivät voi käsittää että Auschwitzistä selvinnyt juutalainen kokee rotuvihaa ja ennakkoluuloja muita kohtaan. Mutta siksi
Mausin tarina onkin niin uskottavaa ja hyvää luettavaa, ettei siinä kaunistella ihmisluontoa. Samalla se on tuhti oppikirja eräästä historian ajanjaksosta.
Tekstit
