lauantai 28. joulukuuta 2024

Elly Griffiths: The Zig Zag Girl

Kansi: Mariner Books /
Amazon.
"Rich people are all very well", his mother had said once, "as long as they keep in their proper place."
 
Brittiläisen Elly Griffithsin Taikatemppumurhat oli täsmävinkki HelMet-lukuhaasteen kohtaan "Kirjassa tehdään taikoja". Liityin kirjaston varausjonoon, mutta sitten päätin ostaa englanninkielisen alkuteoksen e-kirjana Kindleeni, niin pääsin lukemaan kirjaa nopeasti. Alkukielellä The Zig Zag Girl on julkaistu vuonna 2014, suomennos on ilmestynyt tänä vuonna

Kuten olen usein todennut, en ole mikään dekkarien himolukija. Niinpä monet suositut, sarjoja kirjoittavat nykydekkaristit ovat minulle aika lailla vieraita. Elly Griffiths kuuluu näihin kirjailijanimiin - hänen nimensä on tullut vastaan siellä täällä, mutta ennen tätä minulla ei ole ollut sen suurempaa tarvetta etsiä hänen kirjojaan luettavaksi.

Pidän kuitenkin kovasti brittiläisen Dorothy L. Sayersin dekkareista. Mahtaisiko Griffiths yltää sinne päinkään samalle tasolle?

Kirja sijoittuu eteläenglantilaiseen Brightonin merenrantakaupunkiin, kesään 1950. Kaupungissa tapahtuu teatraalinen murha. Poliisi Edgar saa selvittelyavukseen vanhan armeijakaverinsa, Max Mephiston, joka on esiintyvä taikuri. Maxia huolettaa elävän esitystaiteen kohtalo, sillä Amerikasta päin kuuluu huhuja uuden keksinnön, television, kovasta suosiosta.

The Zig Zag Girl oli mainiota luettavaa joululomalle. Se oli riittävän pitkä, joten siihen pystyi uppoutumaan pitkiksi ajoiksi. Siinä oli mukavaa ihmisluonteen ja ihmissuhteiden tutkailua, mutta kirja oli lomamoodiaivoilleni tarpeeksi juonellinen ja viihdyttäva. Lisäksi se oli oikein klassinen arvoitusdekkari, jonka äärellä pystyi pohtimaan, kuka oikein mahtaisi olla murhaaja. Murhaajahan ei saisi mikään deux ex machina -hahmo, joka tipahtaa viime metreillä kirjaan mukaan, vaan murhaajan tulisi olla joku kirjassa pitkin matkaa esiintyvä hahmo.
 
Pidin teatteriympäristöstä ja sivuhahmoista erityisesti iäkäs Diablo oli mainio. Yleensä en välitä siitä, että kirja tuntuu liikaa "tv-käsikirjoituksen pohjalta", mutta tämä kirja oli sellainen, että jo lähes näin tämän BBC:n tv-sarjana. 

Viihdyttävälle dekkareille on aikansa ja paikkansa. Panenpa mieleen, että Elly Griffthsin dekkarien parissa saattaisin viihtyä myöhemminkin. Ihan Sayersin tasoon kirja ei yltänyt, mutta ehkä riman asettaminen niin korkealle oli minulta hieman epäreilua.
 

torstai 26. joulukuuta 2024

Mirja Hovila (suom.): Neljä naista nuoralla - Latvian naisten vuosisata

Kansi: Paperiporo.
yrität palauttaa mieleesi lapsuuden lomapäivien maun:
mustaherukan, punaherukan ja omenahillon.
suolakurkun, kuivatut kantarellit,
hiukan männynpihkaa ja mustikoita,
hiukan nokkosia ja ampiaisia,
hiukan pähkinöitä ja tähdenlentoja.

(Ote Rūta Mežavilkan runosta Elokuu 2007)

Olen lukenut tänä vuonna useita pienkustantamojen tai sivutoimisten kustantamojen teoksia. Näistä mainittakoon Tammelan kunnan kustantama Täällä on hyvä elää, Ahveniston suojeluyhdistys ry:n kustantama Maauimalan pelastus ja OMS Kirjatuotannon kustantama Pohjoiset korttipelit. Paperiporon kustantama Neljä naista nuoralla – Latvian naisten vuosisata sopii mainiosti joukon jatkoksi.

Löysin kirjan luettavaksi kirjaston tietokannasta. HelMet-lukuhaasteessa minulla on vielä pari kohtaa suorittamatta, näistä yksi on ”Kirjalla ei ole päähenkilöä.” Haastekohtaan on vinkattu runokirjoja ja päätin kurkata, millaisia uutuuskokoelmia kirjastosta löytyisi. Koska luin tänä vuonna latvialaisen Jānis Joņevsin Doom 94:n, kiinnostuin jatkamaan Latvian parissa tämän runoantologian kautta.

Kustantamon kotisivuilla kerrotaan yrityksen taustoista: Suomentaja Mirja Hovila perusti PAPERIPORO-kustantamon vuonna 2016 rakkaudesta Latvian kirjallisuuteen ja maahan. Tähän mennessä Paperiporo on kustantanut niin runoutta, lastenkirjoja kuin romaanejakin.

Esitän tässä vaiheessa kiitokseni Paperiporoa pyörittävälle Mirja Hovilalle, sillä tätä kustantamoa pyöritetään taatusti rakkaudesta lajiin. Mitään kaupallista jättipottia ei latvialaisella käännöskirjallisuudella voi olettaa saavutettavan. Kulttuurin harrastajille on kyllä paljon iloa siitä, että pieneltä kielialueelta käännetään suomeksi tasokasta kirjallisuutta ja näin laajennetaan lukijoiden maailmankuvaa.

Neljä naista nuoralla esittelee kymmenen runoilijaa. Kaikki kokoelman runoilijat ovat naisia ja heidät on valittu niin, että kukin edustaa syntymävuodellaan yhtä 1900-luvun vuosikymmentä. 1900-luvun melskeet sotineen, miehitysaikoineen, pakolaisuuksineen ja vallankumouksineen häälyvät runojen taustalle, mutta useimmilla runoilijoilla tärkein teema on luonto. Runoissa oli todella paljon luonnon ja vuodenaikojen kuvausta, mikä tekee kokoelmasta helposti lähestyttävän.

Minua puhuttelivat eniten itseni ikäiset runoilijat, yllä siteeraamani 1970-lukua edustava Rūta Mežavilka ja 1980-lukua edustava Inga Pizāne. Runous on parhaimmillaan herättelevä kokemus, mieleen nousee muistoja ja tunteita tai mielessä syntyy kokonaan uusia assosiaatioita. Tämä kokoelma vei minut Itämeren rantaan ja mäntymetsiin, mutta myös historiallisen eurooppalaisen kaupungin kadunkulmiin ja kahviloihin.

Antologiassa on lyhyt esittely jokaisesta runoilijasta. Minulle esittelyt olivat tarpeen, sillä kukaan runoilija ei ollut ennestään tuttu. Tohdin suositella tätä teosta Baltiasta kiinnostuneille ja helppolukuista runoutta kaipaaville.

lauantai 14. joulukuuta 2024

Matteuksen evankeliumi

Matteus.
Bysanttilainen maalaus 1300-luvulta.
CC-lisenssi CC0 1.0 Universal Public Domain Dedication.
Lähde: Wikipedia.
Silloin Juudas, hänen ilmiantajansa, kysyi: "Rabbi, enhän se ole minä?" "No, mitäpä luulet?" Jeesus vastasi.

Eräs HelMet-lukuhaasteen kohta on ”kirjassa syntyy lapsi”. Päätin valita tähän kristikunnan tunnetuimman syntymiskohtauksen eli jouluevankeliumin. Luin Matteuksen evankeliumin uutena, vuoden 2020 käännöksenä. Osainnoittaja Matteuksen evankeliumin lukemiseen oli Terhi Törmälehdon romaani He ovat suolaa ja valoa, jonka luin syksyllä. Se sijoittuu Israeliin ja siinä Raamatun sanoman tulkinta on tärkeässä roolissa.

Kenties pientä lukubuustia tuli myös tämän syksyn ”uskontokohuista”, joissa on vellottu sen ympärillä, miten kouluissa pitäisi toimia, jos kouluissa halutaan järjestää tunnustuksellisia uskonnollisia tapahtumia ja niille vaihtoehtoista ohjelmaa. Ja miten ohjelmista ja tapahtumista pitäisi tiedottaa ennakkoon, jotta lapset ja huoltajat tietäisivät, onko ohjelma uskonnonharjoittamista vai ei. Näistä kohuista on kirjoiteltu kiihtyneesti niin paljon mielipiteitä, että tyydyn itse tässä yhteydessä toteamaan, että jopa kirkkoon kuuluvilla aikuisilla tuntuu olevan äärimmäisen ohut Raamatun ja kristinuskon tuntemus.

Koska kirjoitan kirjablogia, käsittelen tässä postauksessa Matteuksen evankeliumia kirjallisena tekstinä. Halukkaat voivat itse pohdiskella tykönään kirjan uskonnollista sanomaa.

Entisenä seurakuntanuorena ja Suuren Raamattuvisan voittajana olen toki lukenut evankeliumit moneen kertaan, mutta aika pitkä aika on siitä, kun olen viimeksi lukenut kokonaisen Raamatun kirjan yhtä soittoa. En myöskään ole perehtynyt uusimpaan käännökseen. Oma rippiraamattuni oli vielä vuoden 1938 käännös, mutta pian rippikoulun jälkeen päästiin lukemaan uutta, vuoden 1992 käännöstä. Se on minulle ylivoimaisesti tutuin.

Minkä tahansa kirjan suomennoksista ja uudelleensuomennoksista saa helposti kiistelyä aikaan, mutta Raamatun käännöskiistoissa on ihan oma latauksensa. Itse pidän käännöksen päivittämistä perusteltuna. Muistan, kun ala-asteella Raamattua luettiin ja kuunneltiin vanhana käännöksenä. Kyllä 1930-luvun kieli kuulosti auttamatta lapsen korviin kummalliselta ja etäännyttävältä. Ajanmukainen käännös tekee sen, että lukija tai kuulija voi keskittyä siihen, mitä Raamatussa sanotaan, sen sijaan että jäisi jumiin vanhentuneisiin tai oudon tuntuisiin sanavalintoihin ja lauserakenteisiin.

Raamattu.fi-sivusto on Suomen Pipliaseuran ja evankelis-luterilaisen kirkon ylläpitämä. Siellä voi kätevästi lukea Raamattua ja valita mieleisensä käännöksen. Halutessaan käännökset ja kieliversiot voi avata samaan näkymään, jolloin on helppoa verrata eri versioita. Minulle Matteuksen evankeliumin uusin käännös oli suorastaan päräyttävää luettavaa. Esimerkiksi siteeraamani Jeesuksen ”no mitäpä luulet” -tokaisu on siinä hyvä esimerkki. Vuoden 1992 käännöksessä Jeesus lausui ”itsepä sen sanoit” ja vuoden 1938 käännöksessä ”sinäpä sen sanoit”.


Kääntäjätyöryhmä on todella onnistunut kirjoittamaan Matteuksen evankeliumin suomeksi sujuvalla, helposti ymmärrettävällä kielellä. Jeesus ei enää aloita lausahduksiaan hokemalla joka väliin ”totisesti”. Autuaiden sijaan puhutaan onnellisista ja myös Isä meidän -rukous on kirjoitettu uusiksi.

Hiottu käännös tekee sen, että Matteuksen evankeliumi vaikuttaa suorastaan vallankumoukselliselta tekstiltä. Ei mikään ihme, että tämä kuuluu maailman levinneimpiin, käännetyimpiin ja tunnetuimpiin teksteihin. Tarinahan on kuin toimintaseikkailu: anarkistisen röyhkeä ja sanavalmis Jeesus kerää ihmeteoillaan suuren seuraajakunnan ja tunkee korskeaan Jerusalemin kaupunkiin julistamaan oppiaan, vaikka hän ja hänen porukkansa ovat jerusalemilaisten mielestä lähinnä huijareita ja outoa murretta puhuvia maalaisia. Seurauksena on ilmianto, epäreilu oikeudenkäynti ja väkivaltainen kidutuskuolema, jota seuraa ennustuksen mukainen kuolleista herääminen ja mahtipontinen käsky käännyttää koko maailman ihmiset.

Elämme materialistisessa, kapitalistisessa maailmassa ja siihen nähden Jeesuksen antikapitalistiset ohjeet ja suoranainen varautumiskielto ovat vallankumouksellisia. Jeesus kehottaa kuulijoitaan jakamaan omaisuutensa pois ja lähtemään liikkeelle ilman varavaatteita tai eväitä, luottaen siihen että kyllä ruokaa ja suojaa jostain löytyy. Vihamiehille kuuluu kääntää toinen poski ja erimielisyydet antaa anteeksi. Tuoretta ja väkevää tekstiä edelleen!

Innostuin tekemään myös pientä kaivelua netissä. Ei esimerkiksi ole varmaa, onko evankeliumissa mainittu tullimies Leevi Matteus todella tämän evankeliumin kirjoittaja. Tekstin syntyajaksi arvellaan vuosia 70-80 jKr. Kirjoittajan arvellaan käyttäneen tekstinsä runkona vanhempaa Markuksen evankeliumia.

Tarkastin myös, vieläkö Veripelto tunnetaan Jerusalemissa. Kun Juudas Iskariot oli hirttäytynyt, ostivat ylipapit hänen palauttamillaan lahjusrahoilla pellon. Evankeliumi kertoo: ”Sen vuoksi pellon nimeksi tuli Veripelto, ja nimi on säilynyt tähän päivään asti.” Ja kyllä vain, edelleen voi sanoa että nimi on säilynyt tähän päivään asti. Veripelto sijaitsee Akeldaman alueella Jerusalemissa, paikalla on mm. ortodoksinen luostari.

Raamatun uuden suomennoksen työryhmä on saanut tähän mennessä valmiiksi Uuden testamentin ja psalmit. Työryhmän tavoitteena on kääntää myös Vanha testamentti kokonaan vuoteen 2028 mennessä. Käännöstyöstä voi lukea lisää Pipliaseuran sivuilla.


sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Olli Säynäjäkangas (toim.) - Katariina Ryytty: Pohjoiset korttipelit

Kansi: OMS Kirjatuotanto.
Tupessa on tiettyjä pelistrategioita, joilla vasta-alkajakin pärjää tyydyttävästi. Ensimmäinen tärkeä vaihe tupessa on näyttö. Ramaajalla tulisi olla lähes kaikista maista kiinniottokortit.
 
Tilasin Pohjoiset korttipelit -kirjan, kun etsin sopivaa teosta HelMet-lukuhaasteen kohtaan "Kirjassa pelataan". Tämän vuoden aikana lukemissani kirjoissa on pelaamista tullut vastaan siellä ja täällä, mutta mietin, minkä asian pelaamisesta minua kiinnostaisi lukea. Urheiluun liittyvä pelaaminen ei ole mikään ykkössuosikkini. Korttipelejä pelasin nuorena mielelläni - ja pelaisin mieluusti edelleen, jos käsillä olisi sopiva peliporukka ja aikaa pelaamiseen - joten googlasin, löytyisikö tupen pelaamiseen liittyviä kirjoja. Olli Säynäjäkankaan ja Katariina Ryytyn Pohjoiset korttipelit oli todellinen täsmäkirja tähän tarpeeseen. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 2002 ja uudistettu toinen painos on julkaistu tänä vuonna.
 
Kirja on painettu kaksikielisenä, kenties Lapissa matkailevia turisteja ajatellen. Suomenkielinen osuus on 119 sivun pituinen. Kun kirjan kääntää ympäri, voisi aloittaa lukemisen englanninkielisestä kannesta ja lukea englanniksi. Kustantaja OMS Kirjatuotanto on Olli Säynäjäkankaan pyörittämä rovaniemeläinen pienkustantamo. Kirjan on kuvittanut Minna Säynäjäkangas.
 
Kirjassa esitellään nämä pelit: amerikkalainen, avopokeri eli sökö, katko, piitti, ramina, ristikontra, sinkki ja neljän tuppi. Muistelen joskus vähintään kokeilleeni ainakin sököä, katkoa ja raminaa, mutta neljän tuppi on minulle näistä ykkönen. Lukiomuistoista vahvimpia ovat muistot välitunneista, jolloin kokoonnuttiin oleskelutilaan, kasettimankasta soi Leevi and the Leavings ja porukalla lyötiin korttia. Myös ristiseiskaa pelattiin paljon, mutta kahden parin voimin pelattava neljän tuppi oli taktisempi ja jännittävämpi. Minulla ei ollut kirkonkylän lukiolaisena aavistustakaan siitä, että pelatessamme jatkoimme ja ylläpidimme pohjoissuomalaisten metsätyömiesten savottakulttuuria. Mutta huomasin etelämmäksi muutettuani, että moni uusi tuttavuus ei ollut koskaan kuullutkaan neljän tupesta.
 
Pohjoisten korttipelien ansioksi voi laskea, että jokaisesta pelistä esitellään säännöt riittävän selkeästi ja sen perään kuvataan pelitaktiikkaa ja erilaisia mahdollisuuksia voittaa peli. Sääntöluettelot voivat olla aika puuduttavia ja tylsiä, joten taktiikan lyhytkin kuvaaminen saa pelin kuulostamaan paljon ymmärrettävämmältä. Esimerkiksi tupen peluussa korostetaan muistamisen merkitystä, mikä toki on tärkeä taito korttipeleissä ylipäätään. Yhdessä korttipakassahan on yksi kappale kutakin korttia, joten jos muistaa pelatut kortit, siitä voi saada etua pakan vähetessä kun jäljellä on enää rajattu määrä vaihtoehtoja. 

Kirja lupaa esitellä myös sanontoja, pelitermejä ja pelaamiseen liittyviä tarinoita. Melko mukava määrä näitä onkin ja itselleni heräsi halu lähteä joskus katsomaan Sodankylän tuppimestaruuskisoja. Ne pelataan vuosittain toukokuussa. Sompio-lehden verkkosivut kertovat, että tänä vuonna voittajiin onkin ilahduttavasti kuulunut myös nainen, 23-vuotias Miia Vaarala. Onnittelut sinne!

Ilmeisesti peliin kuuluvat sanonnat ja letkautukset ovat kuitenkin melko paikallisia, sillä minulle tutuimpia lausahduksia ei kirjassa ollut. Ramissa oli tapana sanoa "kiinni ku leipään", kun iskettiin suurempi kortti pöytään. Erityisesti kuhmolaiset kaverini suosivat sanontaa "pelovaa ku pullopersesika", millä oli tarkoitus horjuttaa vastustajan henkistä tasapainoa. Itse puhuin myös nolosta nolona, kun kirjassa ramin vastakohtana on nulo, joka lienee Lapissa suosittu termi.

Pienkustantamojen helmasyntinä pidetään viimeistelemättömyyttä ja joitakin pieniä kauneusvirheitä Pohjoisista korttipeleistä voisi halutessaan nostaa esille. Mutta koska tällainen kulttuuriperinnön tallettaminen on todella arvokasta, en rupea nillittämään pikkuasioista tällä kertaa. Suosittelen Pohjoisia korttipelejä sekä pohjoissuomalaisesta kulttuurihistoriasta että korttipeleistä kiinnostuneille.

maanantai 2. joulukuuta 2024

Saara Atula - Sonja Lassila: Retkiruokaa nuotiolla

Kuva: Cozy Publishing.
Sain Saara Atulan ja Sonja Lassilan kirjan Retkiruokaa nuotiolla kustantaja Cozy Publishingilta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

Luin vuosi sitten Saara Atulan Retkiruokakirjan ja pidin siitä. Nyt huomasin, että Atulalta on tullut toinen vastaava kirja, yhdessä eräopas Sonja Lassilan kanssa toteutettu Retkiruokaa nuotiolla. Nimensä mukaisesti kirjan fokus on ruokien kypsentäminen elävällä tulella. Pyysin kirjasta arvostelukappaleen. 

Siinä missä edellinen kirja keskittyi kasvisruokiin, on tähän kirjaan otettu mukaan myös kalaruokia ja yksi pororuoka. Reseptien skaala vaihtelee helposta vaativaan, mitä pidän hyvänä ominaisuutena keittokirjalle. Tällöin on matala kynnys kokeilla jotain kirjan ohjetta, mutta jos haluaa hifistellä, voi edetä kohti vaativampia reseptejä.

Kirjan johdannossa on hyvät ohjeet varusteista, tarvikkeista ja tulenteosta. Suurin osa resepteistä on sellaisia, että niissä kirjan nimen mukaisesti todella käytetään tulta valmistukseen. Osa ohjeista on enemmän Retkiruokakirjan ydinohjeiden kaltaisia, eli ennakkoon kuivatettavia aterioita, jotka voi sitten elvyttää syötäväksi vaikka ruokatermospullossa. Toki nämäkin sopivat nuotioruoaksi siten, että keitetään nuotiolla kattilassa vettä ja ennastetaan ateria siinä.

Kirjan kuvat ovat suorastaan ylimaallisen kauniita. Ne loihtivat mieleen jonkinlaisen unelmaelämän, jossa pohjoiseen muuttaneet etelän ihmiset retkeilevät ja telttailevat ympäri vuoden. Ja juuri niin kirjan tekijäporukka ilmeisesti tekeekin. Valokuvista osan on ottanut Markus Atula. Kirjassa viljellään jutustelevaa sävyä, joka paikoin kääntyy jopa ärsyttävän puolelle, mutta ehkä olen valmis suhtautumaan sallivasti nuorten naisten puhetyyliin täältä ylhäisen kypsästä keski-iästäni katsoen.

Osaan koota ihan tarpeeksi hyvin syttyvän nuotion ja minulla on myös kohtuullinen valikoima ulkoruoanlaittoon soveltuvia välineitä. Kattilan voisin ehkä vielä ostaa. Päätin testata kirjasta lapsiperheelle sopivaa helppoa ja nopeaa ohjetta. Söimme nuotiolounasta viikonvaihteessa ihan kotipihalla, takapihan nuotiopaikalla. Koereseptiksi valikoituivat omenaiset kanelipullapasteijat.

Reseptin idea on nerokkaan yksinkertainen: siinä käytetään valmista purkkicroissanttaikinaa. Ohjeessa kehotetaan viipaloimaan omenaa täytteeksi ja maustamaan viipaleet, mutta päätin hieman oikaista. Nappasin täytteeksi vihreiden kuulien makuista marmeladia, jolloin valmisteluun riitti että lätkin marmeladia taikinasuikaleille ja käärin niistä pasteijoita.

 

Resepti neuvoo asettelemaan pasteijat halsterille. Mietin, mahtaisiko lukittu halsteri litistellä pasteijoita liikaa, mutta täyte oli sen verran jämptiä kamaa ettei pahempia valumia tullut, vaikka halsteri sai odotella paistovuoroaan pääruokien kypsentämisen ajan.

 

Ohje neuvoo paistamaan leivonnaisia noin 10-15 minuutin ajan siten, että etäisyys hiilloksesta on noin 20 cm. Varmempi kypsymisen merkki on toki tarkkailla väriä ja sitä, milloin leivokset alkavat pullistua. Lehtevä croissanttaikina paisuu kypsyessään.


Annoin valmiiden pasteijoiden jäähtyä, että sain ne irrotettua halsterista. Toki olisi voinut vaikka sipaista taikinaan hieman öljyä, niin eivät ehkä olisi takertuneet kiinni ritilään. Maku oli juuri sopiva niille, jotka pitävät makeista leivonnaisista: nämä katosivat ripeästi parempiin suihin.

Veikkaan, että tätä ohjetta tulee käytettyä myöhemminkin - täytettähän voi varioida loputtomiin. Jos halsterin raahaaminen jonnekin kauas ei napeksi, niin grilliritilä ajaa varmasti saman asian, kunhan käytössä on tarvittaessa sopiva työkalu pasteijoiden kääntelyyn tai ei arkaile näppiensä polttamista.

Moni muukin ohje houkuttelee kokeilemaan. Esimerkiksi jäätelön kuljettaminen ruokatermoksessa vaikuttaa niin kätevältä, että tätä pitää ehdottomasti kokeilla joskus kuumana kesäpäivänä. Maltillista hifistelyä edustavat pohjoissuomalaiset klassikkomaut: leipäjuustoa nuotiokinuskilla. Retkeilijän remmejä pitää myös kokeilla. Olen tehnyt joskus mansikkasoseesta remmejä, jotka tosin lähinnä tahmasivat kiinni leivinpaperiin - kirja vinkkaa käyttämään esimerkiksi silikonista kestoleivinpaperia alustana.

Suolaisista ruoista houkuttelevat esimerkiksi haukiruisburgeri, pilkkijän kalakeitto ja kaveritortillat.

Olen haastanut tänä vuonna itseäni käymään keittokirjojani läpi ja kokkaamaan niistä ruokia. Tässä projektissa "ruokakirjatatsini" on hioutunut ja olen todennut, että arvostan hyviä ja paneutuneita teemakeittokirjoja nykyään enemmän kuin yleiskeittokirjoja. Toki yleiskeittokirjoille on paikkansa, esimerkiksi ruoanlaiton aloittelijoille ne sopivat hyvin. Varmasti myös netin runsaalla reseptivalikoimalla on vaikutusta yleiskeittokirjojen merkityksen vähenemiseen - perusohjeisiin löytyy kyllä reseptejä netistä vaikka kuinka paljon. Mutta huolellisesti tehty ja tekijöidensä osaamisesta ammentava teemakeittokirja puoltaa paikkaansa. Retkiruokaa nuotiolla on juuri sellainen - kokenutkin kotikokki voi oppia sen äärellä paljon uutta, mutta se tarjoaa myös matalan kynnyksen makupaloja.

Tätä kirjaa voi suositella sekä vaelluksen ja retkeilyn himoharrastajille että ulkoileville lapsiperheille.