 |
| Kansi: OMS Kirjatuotanto. |
Tilasin Pohjoiset korttipelit -kirjan, kun etsin sopivaa teosta HelMet-lukuhaasteen kohtaan "Kirjassa pelataan". Tämän vuoden aikana lukemissani kirjoissa on pelaamista tullut vastaan siellä ja täällä, mutta mietin, minkä asian pelaamisesta minua kiinnostaisi lukea. Urheiluun liittyvä pelaaminen ei ole mikään ykkössuosikkini. Korttipelejä pelasin nuorena mielelläni - ja pelaisin mieluusti edelleen, jos käsillä olisi sopiva peliporukka ja aikaa pelaamiseen - joten googlasin, löytyisikö tupen pelaamiseen liittyviä kirjoja. Olli Säynäjäkankaan ja Katariina Ryytyn Pohjoiset korttipelit oli todellinen täsmäkirja tähän tarpeeseen. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 2002 ja uudistettu toinen painos on julkaistu tänä vuonna.
Kirja on painettu kaksikielisenä, kenties Lapissa matkailevia turisteja ajatellen. Suomenkielinen osuus on 119 sivun pituinen. Kun kirjan kääntää ympäri, voisi aloittaa lukemisen englanninkielisestä kannesta ja lukea englanniksi. Kustantaja OMS Kirjatuotanto on Olli Säynäjäkankaan pyörittämä rovaniemeläinen pienkustantamo. Kirjan on kuvittanut Minna Säynäjäkangas.
Kirjassa esitellään nämä pelit: amerikkalainen, avopokeri eli sökö, katko, piitti, ramina, ristikontra, sinkki ja neljän tuppi. Muistelen joskus vähintään kokeilleeni ainakin sököä, katkoa ja raminaa, mutta neljän tuppi on minulle näistä ykkönen. Lukiomuistoista vahvimpia ovat muistot välitunneista, jolloin kokoonnuttiin oleskelutilaan, kasettimankasta soi Leevi and the Leavings ja porukalla lyötiin korttia. Myös ristiseiskaa pelattiin paljon, mutta kahden parin voimin pelattava neljän tuppi oli taktisempi ja jännittävämpi. Minulla ei ollut kirkonkylän lukiolaisena aavistustakaan siitä, että pelatessamme jatkoimme ja ylläpidimme pohjoissuomalaisten metsätyömiesten savottakulttuuria. Mutta huomasin etelämmäksi muutettuani, että moni uusi tuttavuus ei ollut koskaan kuullutkaan neljän tupesta.
Pohjoisten korttipelien ansioksi voi laskea, että jokaisesta pelistä esitellään säännöt riittävän selkeästi ja sen perään kuvataan pelitaktiikkaa ja erilaisia mahdollisuuksia voittaa peli. Sääntöluettelot voivat olla aika puuduttavia ja tylsiä, joten taktiikan lyhytkin kuvaaminen saa pelin kuulostamaan paljon ymmärrettävämmältä. Esimerkiksi tupen peluussa korostetaan muistamisen merkitystä, mikä toki on tärkeä taito korttipeleissä ylipäätään. Yhdessä korttipakassahan on yksi kappale kutakin korttia, joten jos muistaa pelatut kortit, siitä voi saada etua pakan vähetessä kun jäljellä on enää rajattu määrä vaihtoehtoja.
Kirja lupaa esitellä myös sanontoja, pelitermejä ja pelaamiseen liittyviä tarinoita. Melko mukava määrä näitä onkin ja itselleni heräsi halu lähteä joskus katsomaan Sodankylän tuppimestaruuskisoja. Ne pelataan vuosittain toukokuussa. Sompio-lehden verkkosivut kertovat, että tänä vuonna voittajiin onkin ilahduttavasti kuulunut myös nainen, 23-vuotias Miia Vaarala. Onnittelut sinne!
Ilmeisesti peliin kuuluvat sanonnat ja letkautukset ovat kuitenkin melko paikallisia, sillä minulle tutuimpia lausahduksia ei kirjassa ollut. Ramissa oli tapana sanoa "kiinni ku leipään", kun iskettiin suurempi kortti pöytään. Erityisesti kuhmolaiset kaverini suosivat sanontaa "pelovaa ku pullopersesika", millä oli tarkoitus horjuttaa vastustajan henkistä tasapainoa. Itse puhuin myös nolosta nolona, kun kirjassa ramin vastakohtana on nulo, joka lienee Lapissa suosittu termi.
Pienkustantamojen helmasyntinä pidetään viimeistelemättömyyttä ja joitakin pieniä kauneusvirheitä Pohjoisista korttipeleistä voisi halutessaan nostaa esille. Mutta koska tällainen kulttuuriperinnön tallettaminen on todella arvokasta, en rupea nillittämään pikkuasioista tällä kertaa. Suosittelen Pohjoisia korttipelejä sekä pohjoissuomalaisesta kulttuurihistoriasta että korttipeleistä kiinnostuneille.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti