torstai 20. toukokuuta 2021

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta

Kansi: Tuija Kuusela / Tammi.
Sitten äitini tuli siihen tulokseen, että ongelma oli nuoruus eikä vieras veri; tytöt olivat liian nuoria, liian kokemattomia. Meille löytyikin äitiä paljon iäkkäämpi nainen, jota kutsuimme englantilaisittain Auntieksi, tädiksi, koska hän ei ollut sukulainen mutta oli liian vanha teititeltäväksi edes Sisi-etuliitteellä, ja jota mummi huonokuuloisuuttaan kutsui Kauntieksi. Kerran Kauntie nukahti puoleta päivin ja unohti hakea Munyan koulusta, jolloin veljeni meni pyydystämään nuijapäitä Chisipite-joesta, kaatui ja teloi suunsa sillä seurauksella, että hän menetti yläetuhampaansa ja Kauntie työpaikkansa. Ja niin me päädyimme SisiBlandinaan, joka puhui yhtä vahvaa karangaa kuin mummini, ja kahden vuoden kuluttua tuntui kuin hän olisi asunut meillä aina.
 
Petina Gappahin nimi on jäänyt mieleen kiittävistä arvioista. Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta osui silmiin kirjaston suositteluhyllystä. Blogeista löytyy Gappah-arvioita: Inahdus on lukenut Tanssimestarin, Kirsin Book Clubissa on luettu Pimeydestä loistaa valo, samoin Lumiomenassa.
 
Kirja ylitti odotukseni - se oli piristävä, mukavan tempoileva, paikoin absurdin hauska. Novellikokoelman punainen lanka on arki diktaattorin hallitsemassa Zimbabwessa, jossa käsistä lähtenyt inflaatio romauttaa monen tavallisen ihmisen arjen. 

Gappahilta on suomennettu muitakin teoksia ja ainakin Pimeydestä loistaa valo vaikuttaa todella kiinnostavalta. Hieman kritisoin Tammen Keltaisen kirjaston painoksiin tehtyjä kuvakansia: Tanssimestarin uudempaan painokseen on pantu seeproja ja kirahveja ja muuta varsin kliseistä Afrikka-kuvastoa. Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta kuvaa kuitenkin pääosin urbaania ympäristöä: suurkaupunkeja, lähiöitä tai edes kyliä. Villieläimet eivät ole missään roolissa novelleissa.
 
Käännöksestä
 
Suomentaja Seppo Loponen on jälleen kerran tehnyt hienoa työtä. Kieli on luontevaa. Rönsyily ja monikielisyys tekevät kielestä rikasta.
 

tiistai 11. toukokuuta 2021

Maria Pettersson: Historian jännät naiset

Kansi: Maria Manner / Atena.
Olen yrittänyt korona-aikana ostaa kirjoja hieman tavallista useammin. Kulttuuriala on kärsinyt hirvittävästi pandemian aikana, eikä tukiaisia ole juuri herunut. Kirja-ala on tosin tainnut olla ilahduttava poikkeus, sillä kirjamyynti on hieman kasvanut pitkään jatkuneen kotoilun aikana. 
 
Maria Petterssonin Historiat jännät naiset oli kirja, jota luin kauan ja hartaasti. Muistelen törmänneeni Twitterissä Petterssonin tarinoihin historiallisista naisista ja kirja meni ostoslistalle heti ilmestyttyään.
 
Populääritietoteos tarjoilee minielämäkertoja, jotka on ryhmitelty teemoittain. Kirja sopii siis mainiosti pätkäluettavaksi ja sitä voi myös selailla sieltä täältä, jos ei jaksa tai halua lukea paksua kirjaa kannesta kanteen.
 
Vaikka inhoan sanaa "voimaannuttava", en keksi parempaakaan sanaa kuvaamaan kirjaa. Fiktion puolella perinteisestä hoivaajan, objektin tai äidin kapeasta roolijaosta poikkeavat naishahmot kokevat usein karmean kohtalon. Tämä on niin tyypillinen ja toistuva tapa fiktiossa, että huomasin Historian jänniä naisia lukiessani oikein odottavani, että kohta tämä seksihurjastelija/rosvopäällikkö/kapinallinen jää kiinni ja kohtaa traagisen kuoleman. Sen sijaan suurin osa elämäkerroista päättyi siihen, että vietettyään hurjaa ja jännittävää elämää nainen eleleekin 90-vuotiaaksi tai peräti satavuotiaaksi ja kuolee rauhallisen kuoleman vanhusiässä. Miten mahtavaa! Ehkä jännittävän seikkailijattaren elämäntavat ovat peräti syynä näiden naisten onnelliseen ja seesteiseen vanhuuteen?

Toinen huomion kiinnittävä seikka on sama, joka sai Petterssonin aloittamaan projektinsa: miksi ihmeessä en ole kuullut suurimmasta osasta näitä naisia koskaan aikaisemmin? Miksei heitä ole esitelty historian kirjoissa, historiallisessa viihteessä tai fiktiossa tai missään muuallakaan? Miksi oman aikansa näkyvätkin julkkikset ovat unohtuneet, siinä missä miesten elämäntarinoita toistetaan, paisutellaan ja muutetaan viihdeteollisuuden raaka-aineeksi?

Ikävä vastaus on varmaankin rakenteet - se, miten miehet suosivat toisia miehiä tai miten miesrahoittajat antavaa tukea ja resursseja miestaiteilijoiden projekteille, joissa usein keskitytään miesten väliseen toimintaan. Mutta jos keskittyy positiivisiin puoliin, on Petterssonin teos ja sen lukeminen jo itsessään näitä rakenteita murtava teos. Kiitos kirjasta!

En osaa päättää, kuka kirjan naisista olisi suosikkini, koska monet elämäkerrat ovat niin vetäviä. Eräs parhaiten mieleen jääneitä oli "Äiti Jones", radikaali ay-aktivisti Yhdysvalloista. Hän ja monet muut kirjan naiset antoivat minulle kunnon tujauksen energiaa - naisena ei tarvitse jäädä kapeiden roolimallien ja odotusten vangiksi, vaan naisena saa ja kannattaa tehdä mitä ikinä haluaa.