 |
| Kuva: Satu Kontinen / Avain. |
Aleksanterin opettajan nimihenkilö on Aristoteles. Aleksanteri itse on tuleva Aleksanteri Suuri, kirjan alussa vasta nuori makedonialaisprinssi. Aristoteleen Runousopin muistelen hämärästi lukeneeni joskus opiskeluaikoina, mutta enpä mene sanomaan siitä mittään kun muistikuvat näin hataria ovat. Joka tapauksessa monialatiedemies Aristoteles oli antiikin keskeisiä filosofeja ja hänen vaikutuksena länsimaiseen ajatteluun on kiistämätön.
Romaanina Aleksanterin opettaja on määrittelyjä pakeneva, ainakin minun määrittelyjäni. Alkuperäisestä antiikin Kreikan kirjallisuudesta olen lukenut draamaa, runoutta, kauan sitten Odysseia-eepoksenkin. Tosin olen tietenkin lukenut näitä suomeksi, tähän kaikki klassisen kreikan osaajat varmasti sanovat että eihän niitä nyt suomeksi voi ymmärtää. Mika Waltarin historiallisten romaanien kautta olen nauttinut antiikin Kreikan tunnelmasta Waltarin luomana. "Historiallinen romaani" on sanapari, jonka alle mahtuu kaikennäköistä kirjallisuutta, turhan usein sillä tarkoitetaan anakronismeja pursuavaa huttua, jossa historiallista miljöötä tarvitaan vain kuorrutukseksi. Tällainen mukahistoriallinen höpöromaani Aleksanterin opettaja ei missään nimessä ole.
En ole ihan varma, mitä "psykologisella romaanilla" tarkoitetaan, mutta tämä käsite nousi lukiessa aika ajoin mieleen. Jos sanon että tämä kirja on moderni romaani historiallisissa kehyksissä, osun silloinkin vähän maalista huti, sillä Lyonille kirjan historiallinen miljöö ei ole kehys. Miljöö on elävää, hengittävää, kyseenalaistamatonta ja selittelemätöntä. Lyon ei osoittele sormella valitsemansa ympäristön merkillisyyksiä, vaan kirjoittaa kirjaansa miljöön sisältä käsin. Hänen kuvaamassaan yhteiskunnassa esimerkiksi orjuus ja lapsiprostituutio ovat normaali osa arkea. Sen sijaan romaanin dialogi ja Aristoteleen minämuotoinen kerronta ovat ehdottoman moderneja. Tätä vielä korostaa se, että kirja on käännetty englannista. Suomentaja Jaakko Kankaanpää tekee kelpo työtä, ei tarvitse kiemurrella tuskasta kuten vaikka Valtaistuinpelin anglismeja lukiessani. Vaikka dialogista Kankaanpääkään ei selviä ihan puhtain paperein - minun makuuni sinä-sanaa toistellaan taas liikaa... No, kokonaisuudessaan käännös oli onneksi hyvää suomea.
Älyllistä stimulaatiota Aleksanterin opettaja kyllä tarjosi. Lyon kuvaa Aristotelestä heikkouksineen päivineen. Minulle Lyon onnistui välittämään mielikuvan miehestä, jonka aivot käyvät välillä ylikierroksilla, mutta enimmäkseen Aristoteles onnistuu sulautumaan suht koht hyvin muiden joukkoon. Hän nyt vain sattuu olemaan uteliaampi, tiedonhaluisempi, analyyttisempi ja opinhaluisempi kuin moni muu. Tätä asennetta Aristoteles haluaa nuorelle prinssioppilaalleenkin välittää.
Kirjassa oli paljon kiinnostavia seikkoja, joita valotettiin vain osittain. Lukijan tehtäväksi jäi täyttää aukkokohtia ja esittää valistuneita arvauksia, mistä jokin asia johtui. Tämäkin oli sitä älyllistä stimulaatiota. Sen sijaan tunnetasolla kirja oli melkoisen kylmäverinen. Varmaan tarkoituksellisesti - monissa elämän käännekohdissa, jotka jossakin toisessa saattaisivat aiheuttaa tunnekuohuja, keskittyy Aristoteles pohtimaan jotakin yksityiskohtaa, joka saattaa edistää hänen tieteellisiä tutkimuksiaan.
Ehdin melko pitkään lukea kirjaa etsien jotain juonellista kulmakiveä ja melkein jo ajattelin että kai tämä sitten painottuu vain kuvailuun, mutta kirjan loppu palkitsi. Sieltä löysin sellaisia asioita, jotka loksauttivat monta asiaa alkukirjassa kohdalleen - vai mahdoinko loksautella nekin omien arveluitteni varassa, tyhjien aukkojen päälle rakentamieni selitysten varaan?
Klassisesta kreikkalaisesta kirjallisuudesta löytää paljon suurta draamaa ja tunnekuohuja, mutta Aleksanterin opettajan modernius näkyi siinäkin, että laajoja maailmanselityksiä ei annettu, vaan kirja eteni vahvasti arkipäivän kokemusten tasossa. Kirja ei kuitenkaan maistunut anakronistiselta. Vaikka fiktion ei tarvitse olla faktaa, kuten Kirjainten virrassakin todettiin, niin kirjan pitää olla omassa maailmankaikkeudessaan uskottava. Sitä Aleksanterin opettaja on.
En siis osaa ihan varmaksi sanoa edes sitä, tykkäsinkö kirjasta ja jos, niin kuinka paljon, mutta ainakin tästä sai pureskeltavaa. Ja toivottavasti hyviä kysymyksiä ja keskustelunavauksia Annabel Lyonin haastattelua varten. :) Lukupariksi tämän kirjan rinnalle kannattaisi ottaa Pentti Saarikosken suomentama Jalkapolku, johon on koottu antiikin Kreikan runoja. Kokoelmasta löytyy runsaasti poikarakkauden kuvauksia, ja niitä piisaa Aleksanterin opettajassakin.
Tekstit
Kiitos kiinnostavasta arviosta Salla! Minä taidan päätyä enemmän kaloihin kuin antiikkiin, Kalanpelastaja minua jo odottelee, mutta mielenkiintoista tästä on lukea yhtä kaikki. Ja ehkä minä Kleopatra-kirjasta innostun tähänkin!
VastaaPoistaOli kiva lukea sisältöpohdintojasi. Moderni historiallinen romaani on vinkeän kuuloinen termitys eli ihan melkein sillä perusteella tätä voisi silmäillä.
Löysin sinun arviostasi paljon tuttuja ajatuksia. En vieläkään tiedä, pidinkö tästä kirjasta vaiko en, mutta ajateltavaa Aleksanterin opettaja kyllä antoi. Moderniuskin on tässä hyvää, sillä on tosiaan nautittavaa lukea kirjaa, jossa asioita ei selitetä liikaa. Itse ainakin väsyn helposti, jos kirjailija alkaa vääntää kaikkea rautalangasta.
VastaaPoistaTulkitsin, että sinä olet haastattelemassa Lyonia? :) Itse luin juuri Annelies Verbeken Kalanpelastajan, koska minulla on pieni keskustelutuokio hänen kanssaan. Onneksi kirja oli aidosti nautittavaa luettavaa, joten kaloihinkin kannattaa jossain vaiheessa syventyä.
Hauskaa, että löysit kirjasta näin paljon eri puolia, pidin itse siitä ihan älyttömästi ja koin sen tosi elävänä antiikin ja aristoteleen kuvauksena. samaa mieltä siitä, että kirja oli musta viihdyttävä ja älyllinen yhtä aikaa, eikä sitä yhdistelmää näe kovin usein, historiallisissa romaaneissa varsinkaan.
VastaaPoistaOnittelut huomionosoituksesta! Olet palkintosiansainnut!
VastaaPoistaOnnea palkinnosta! Hienoa, että kirjablogeja tuodaan yleiseen tietoisuuteen näinkin. Jospa blogihuomion avulla vaikka päästäisiin ennen pitkää vaikuttamaan kustantamojen toimintaan edes sen verran, että käännösten oikolukuun laitettaisiin vähän enemmän resursseja.
VastaaPoistaTässä kirjassa tosiaan oli monia eri puolia ja pureskeltavaa vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin!
VastaaPoistaPS: Onnea hienon hienosta tunnustuksesta! Se on ilo meille kaikille kirjabloggaajille samalla, kiitos!
Lämmin kiitos teille!
VastaaPoistaKatja, kyllä vain, olen tosiaan menossa haastattelemaan Lyonia tänään. Katotaan milloin sen ehtii sitten kirjoittaa tänne.
Luin tuon linkin. Pienkustantajia on tosiaan syntynyt paljon. Täältäkin blogista löytyy paljon luettuja teoksia, jotka ovat pienten kustantamojen julkaisemia.
Sinänsä pienuus, suuruus, laatu tai laaduttomuus eivät tunnu korreloivan kovinkaan selvästi. Kaiken kokoisista kustantamoista löytyy tasokkaita tai leväperäisiä suorituksia.
Minusta kustantamon koko ei saa olla tekosyy kehnoon kustantamisen laatuun, kuten vaikka kirjan heikkoon suomen kieleen. Kannattaa tähdätä siihen, että tekee hyvää jälkeä!
Oioi, piti heti kirjailijan kuulemisen jälkeen tulla tutkimaan sinun arviotasi. Täytyy sanoa, että nyt niin kalat kuin tämä Aleksanterin opettajakin kyllä kutkuttavat mielettömästi ja varmasti pääsevät luettaviksi aikanaan.
VastaaPoistaOnnittelut palkinnosta. Aleksanterin opettaja kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Taas yksi kirja, jonka haluaisin joskus lukea.
VastaaPoistaKiitos Annika. :)
VastaaPoistaTessa, se Kalanpelastaja alkoi kiinnostaa minuakin ihan eri lailla. Rupesin lukemaan sitä näytekappaletta joka kiersi tapaamisessa ja taisin lukaista siitä eka luvun melkein kokonaan. Kirja vaikutti kieron hauskalta ja koukuttavalta.
Näpyttelen tänään Annabel Lyonin haastattelun puhtaaksi, katotaan saanko sen jo tänään töräytettyä eetteriin.