 |
| Kuva: Vertigo. |
Tähänastisista Fables-albumeista tämä oli paksuin, mutta niinpä tähän olikin sisällytetty peräti kahdeksan alun perin lehtimuodossa ilmestynyttä jaksoa. Lukiessa sain nauttia pitkien tarinalinjojen parhaista puolista. Minähän pidän paksuista kirjoista ja tällainen pitkä, jatkuvajuoninen sarjakuva antaa kiksejä samalla lailla kuin laadukas tv-sarja: isoja juonenkäänteitä ehtii pohjustaa kunnolla, vaikka joka osassa omia pienempiä pyörteitä olisikin. Sillä sitten kun jysähtää, niin jysähtää kunnolla. March of the Wooden Soldiers tarjosi juuri tällaista hyvän tarinan nautintoa. Käsikirjoittaja Bill Willingham todella osaa asiansa tarinankertojana. Ja liekö sarjan pääasiallinen piirtäjä Mark Buckingham parantanut tyyliään, sillä myös piirrosjälki tuntui olevan vielä parempaa kuin aiemmissa osissa. Tai sitten olen itse päässyt paremmin sisälle hänen tyyliinsä. Buckingham herkuttelee erityisesti ruutuasettelulla, esimerkiksi "laajakuvatv-ruutuja" oli paljon, siis koko sivun leveydeltä piirrettyjä matalia ruutuja.
Muistelo-osuutta ja tarinan nykyhetkeä yhdistävä sankaritar on Red Riding Hood, eli Punahilkka. Sopivasti viimeisen linnakkeen murtumisen muistelojuhlien aikaan New Yorkin Fabletowniin tupsahtava neitokainen aiheuttaa hämmästyneitä reaktioita yhdessä jos toisessakin - eihän kukaan ole päässyt pakenemaan kotimaailmasta enää vuosisatoihin... Erityisesti Punahilkan vanha tuttu Iso Paha Susi alias Bigby Wolf ei lämpene neidolle läheskään yhtä paljon kuin moni muu Fabletownin asukas.
Ja siitäpä seuraakin vaikka sun mitä, mutta tämän enempää ei ehkä parane kertoa, ettei mene spoilaamisen puolelle. Mutta lopussa rytisee ja kunnolla!
Willinghamin tarinanpunomisen taidoista kertonee sekin, että kun olin päässyt loppuun, tajusin, että moni lopussa ilmiselvä asia oli oikeastaan kerrottu jo tarinan alussa tai matkan varrella. Tämähän on aivan klassinen draaman sääntö - jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä roikkuu ase, sitä on käytettävä viimeiseen näytökseen mennessä. Nautin isosti kun joku saa minut tällä lailla lankaan. Vai lienenkö sitten vain niin hölmö lukija, etten tunnistanut vihjeitä, vaikka ne hyppivät silmien edessä ja heiluttivat isoa huutomerkkiä? :)
Willinghamille antaa senkin anteeksi, että Bigby Wolf muistuttaa huomattavan paljon vanhaa tuttua Ryhmä-X:n Wolverinea. Yksinäinen susi (sic!), joka polttaa ketjussa ja välillä käväisee Kanadan puolella selvittämässä vanhoja salaisuuksia... No, onneksi yhtäläisyydet eivät käy häiritseviksi, aika messevää seuraa myös Bigby Wolf on. Ja mukava oli huomata, että Snow Whiten ihmissuhde-elämäkin alkaa saada kaikenlaista säpinää...
Ehdin jo miettiä, että onkohan Fablesin tekemistä tv-sarjaksi mietitty ikinä, ja Wikipedia vahvisti että kyllä on meinattu, mutta valmista ei ole tullut.
Voisin nimittäin veikata, että nykyisessä fantasia-aineksista ammentavien tv-sarjojen buumissa Fables tarjoaisi varmasti paljon esimerkiksi niille, joita vaikkapa True Blood, Heroes tai Lost ovat viehättäneet. Vaan turhapa tässä jäädä tv-sovituksen perään itkemään, kun tätä herkkua riittää onneksi sarjakuvana vielä vaikka kuinka, ja epäilen että olen vasta pääsemässä parhaaseen vaiheeseen kiinni.
Tekstit
Oi voi voi, meidän kirjastossamme vilisee näitä mutta ei tietenkään ensimmäistä osaa! Kai se on taivuttava ja varattava kun nämä sinun postauksesi ovat niin herkullisia!
VastaaPoista(minä olen muuten ihan suunnaton Wolverine-fani että minua tuollainen kanadalainen yksinäinen susi ei varmaan haittaisi! :D Tälläkin hetkellä on supersankaripaita päällä, ja on siellä W:kin joukossa!)
Joo, varauksella mäkin olen näitä lainannut. Ensinnäkin niitä osia on eri kirjastoissa, joten vaikka se sopiva osa olisikin hyllyssä, niin pitäisi tehdä melkoista maantieteellistä matkailua että pääsisi lainaamaan. Joten pulitan mielelläni sen 50 senttiä per varaus että saan oikean osan lähikirjastoon.
VastaaPoistaVoihan Wolverine tosiaan... Mä yleensä suhtaudun kovin kovin kriittisesti Hollywood-tuotoksiin, mutta täytyy sanoa että Hugh Jackman Wolverinen roolissa saa polvet notkahtamaan. :)
Joskin ensimmäisten osien "ihankiva"-suhtautumista selittänee myö se että se eka osa oli "ihan kiva", lähinnähän siinä vain esiteltiin henkilöt ja maailma, tarina tuli vasta myöhemmissä osissa.
VastaaPoistaMutta joo, Fablesissa on paljon tuota tehokasta vihjailua johon ei kuitenkaan huomaa tarttua kuin vasta sitten kun asia on ilmiselvä. Willingham osaisi luultavasti kirjoittaa hyviä arvoitusdekkareita Christien tyyliin...
Boy Blue ei ole sadusta vaan vanhasta englantilaisesta lastenlorusta: "Little boy blue, come blow your horn...". Kai se on käännetty suomeksikin jossain lorukirjassa, mutta tunnetumpi on angloamerikkalaisessa kulttuurissa (esim. Aku Ankka lausuu tätä piirrosfilmissä Orphans' Benefit, jossa seuraa sitten se ensimmäinen hahmoa määrittävä raivokohtaus...)
Siellä on sarjassa muutama muukin meikäläiseen kulttuuripiiriin tuntemattomampi hahmo, ei Ichabod Crane tai Weyland Smith ole myöskään niitä tutuimpia...
En juuri harrasta varauksia mutta sellaisia kirjastoja joissa käyn kohtuullisen säännöllisesti on useampi joten olen Fablesia onnistunut lukemaan pitkän matkaa.
Mutta jotkut kirjastojen ostopäätökset ja muut kyllä joskus ihmetyttävät, esim. se että Complete Peanuts -kirjoja löytyy monesta kirjastosta ne 1959-60 ja 1961-62 ja ne kaksi suomennettua, mutta muita osia ei ole näkynyt. Tai että kuusiosaista Scott Pilgrim -sarjaa löytyy myös useammasta kirjastosta kivasti paitsi että se kolmososa ei mystisesti koskaan ole hyllyssä...
Kiitti! Selvisipä sekin... Weyland Smithistä tulee mieleen Lemminkäinen, seppä joka takoo mitä vaan. :)
VastaaPoistaMinulla ei ole valittamista Helmetin hankintapolitiikasta. Ainut miinus pääkaupunkiseudun kirjastopalveluissa on se, että niihin suosituimpiin kirjoihin on ihan järjettömän pitkät varausjonot. Mutta onneksi sitä vähemmänkin suosittua hyvää luettavaa riittää...
Muistan keväällä The Unwrittenia lainatessani että yhtä osaa menin varta vasten Rikhardinkadun kirjastosta hakemaan kun katsoin netistä että se oli hyllyssä, mutta siellä sitä sitten kirjastovirkailijan kanssa yhdessä etsittiin eikä löytynyt. Kai se sitten oli varastettu. Kirjastosta pölliminen on kyllä todella typerää. Siitä ei edes ole mitään hyötyä, koska kirjojen ja sarjakuvien keräilyarvo putoaa lähelle nollaa, jos kirjassa tai sarjakuvassa on kirjaston muovitukset ja merkinnät.