 |
| Kansi: Otava. |
Luin pari kuukautta sitten Andrew Lownien kirjan Entitled - The Rise and Fall of the House of York. Olen seuraillut myös Lownien Substack-tiliä ja sitä kautta olen välillä päätynyt lukemaan muidenkin Substack-kirjoittajien kuninkaallisjuttuja. Kenties tämän vuoksi nappasin kirjaston elämäkertahyllystä Prinssi Harryn omaelämäkerran Varamiehen lainaan, kun se sopivasti silmiin sattui.
Varamiehen ilmestyminen oli kirjamyynnin kannalta kova juttu vuonna 2023. Kuinka usein kuninkaalliset julkaisevat omaelämäkertojaan? Kirjoja kuninkaallisista ilmestyy pilvin pimein, mutta suurin osa on sellaisia, joiden tekemiseen kirjan kohde ei ole itse osallistunut. Harry on syntynyt prinssiksi, joten kyllähän taviksia kiinnosti päästä lukemaan, millaiselta kuninkaallinen elämä näyttää ja tuntuu sisäpiiristä käsin. Ihan omin käsin Harry ei kirjaansa kirjoittanut, vaan internetin perusteella haamukirjoittajana toimi J.R. Moehringer.
Kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen voi pohtia myös, miten kirjan sanoma ja Harryn nykyiset julkiset esiintymiset ovat linjassa. Varamiehen toistuva sanoma on Harryn inho mediaa ja paparazzeja kohtaan. Hänen mukaansa brittilehdistö kiusasi hänen vaimoaan Meghania niin, että tämä johti muuttoon pois Britanniasta ja kuninkaallisten velvollisuuksien karsimiseen. Mutta voiko kakkua syödä ja säästää? Harry ja Meghan kiertelevät edelleen maailmaa erilaisissa julkisissa tilaisuuksissa. Jos he haluaisivat olla täysin taviksia ja elää ilman mediahuomiota, eikö olisi helpompaa jättää kokonaan menemättä julkkisten kissanristiäisiin? No, mikäpä minä olen tässä neuvomaan aikuisia ihmisiä.
Varamies alkaa kohtauksella, jossa Harry yrittää löytää uudelleen yhteyden isäänsä ja veljeensä. Tämän jälkeen käynnistyy kronologinen muistelma lapsuudesta alkaen. Harry oli vasta 12-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Tämä olisi traumaattinen kokemus kenelle tahansa, mutta traumaa lisää se, että prinsessa Diana oli 1990-luvulla maailman tunnetuimpia naisia ja hän kuoli paparazzien jahtaamana. Tavallinen lapsi ei myöskään joudu televisioitavaksi, kun hän saattaa äitinsä arkkua hautajaisissa.
Mikään lukutoukka Harry ei alun alkaenkaan ollut ja äitinsä kuoleman jälkeen opiskelu yksityiskouluissa tuntui hyytyvän entisestään. Koska myös kuninkaallisilla pitää olla jotain sopivaa tekemistä, valitsi Harry sotilasuran. Sotilaskoulutuksen ja Afganistanin sotilasoperaatioiden kuvaukset ovatkin kirjan mielenkiintoisinta antia.
Kirjan loppupuolella Harry tapaa Meghan Marklen ja kuvaus äkkirakastumisesta ja Meghanin ihanuudesta kuulostaa suorastaan imelältä. Huumaavan rakastumisen kuvaus on toisaalta ihanaa luettavaa, toisaalta se väkisinkin kuulostaa silotellulta ja kiillotetulta. Tässä vaiheessa myös kritiikki mediaa kohtaan alkaa tuntua hieman toisteiselta.
Minusta tuntuu, että en lukijana oikein osaa analysoida tätä kirjaa, ehkä siksi, että en ole sen enempää kuninkaallisten erityisasiantuntija kuin superfanikaan. Selvää on, että kirjallisena tekstinä Varamies ei ole mikään mullistava teos, vaan melko kevyttä luettavaa. Vaikka tavallaan "kevyt" tuntuu väärältä adjektiivilta, kun teoksessa käsitellään traagisia tapahtumia, joita miljoonat ihmiset ovat töllöttäneet televisiosta. Entä olenko Varamiehen lukijana pelkkä utelias tirkistelijä? Mutta koska prinssi Harry on itse halunnut kertoa tarinansa, onko teoksen lukeminen sittenkin aktiivinen kannanotto Harryn puolesta, perusteleehan hän, että juorulehdistö ei kunnioita hänen omaa näkökulmaansa?
Minua paremmin teosta erittelee vaikka toimittaja Rachel Cook The Guardianissa. Hän nostaa esiin kirjan ristiriitaisuudet: miten Harry tuntuu olevan jokseenkin sokea etuoikeuksilleen ja jaksaa ruikuttaa pikkuasioista. Suomalaisissa kirjablogeissa Varamiestä on myös luettu, kannattaa kurkata Kirsin Book Clubin ja Hemulin kirjahyllyn arviot.
Tästä kirjasta en jaa sen kummempia suosituksia, koska veikkaan, että minua suuremmat kuninkaallisfanit ovat itse osanneet etsiytyä tämän kirjan pariin.
Tekstit
