perjantai 6. toukokuuta 2011

30 kirjatunnustusta

Sain Saralta 30 päivän kirjahaasteen. Oli mukava seurata huhtikuussa muiden päivittäisiä päivityksiä, vaikken itse osallistunutkaan. No nytpä on hyvä kuitata haaste yhdellä kertaa! Pakko sanoa, että tässä on monia kysymyksiä, joihin en pysty antamaan yhtä oikeaa vastausta - ei minulla ole mitään yhtä suosikkia ylitse muiden! Koetan kuitenkin listan hengen mukaisesti valikoida vain yhden vastauksen, vaikka se välillä tekisikin vastauksesta epäreilun muita hyviä kirjoja kohtaan. :)

Kirjat muuttavat.
1. Paras viime vuonna lukemani kirja
Tähän olen aiemminkin jo kommentoinut, että Leo Tolstoin Anna Karenina.

2. Kirja, jonka olet lukenut yli 3 kertaa.
Niitä on monia, luen hyviä kirjoja useita kertoja uusiksi. Luetuimpiin kuuluu Alexandre Dumas'n Kolme muskettisoturia, jonka luin lapsena moniaita kertoja, ja onneksi aikuisiän uusintalukukokemus oli myös nautinnollinen.

3. Suosikkikirjasarjani
Arvotaan voittajaksi Harry Potter.

4. Suosikkikirjani suosikkikirjasarjastani
Harry Potter and the Half-Blood Prince on mainio.

5. Kirja, joka tekee minut onnelliseksi
L.M.Montgomeryn Anne of the Island (Annan unelmavuodet).

6. Kirja, joka tekee minut surulliseksi
Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaaja saa palan kurkkuun.

7. Aliarvostetuin kirja
Heikki Turusen Maan veri.

8. Yliarvostetuin kirja
Hannu Salaman Juhannustanssit.

9. Kirja, josta en olisi uskonut pitäväni
Jennifer Weinerin Hyvä sängyssä herätti pitkään epäluuloja hölmön nimensä vuoksi.

10. Suosikkiklassikkoni
Turhuuden turulla.

11. Inhoamani kirja
Voi Hannu Salama -parkaa, taas tulee ääni. Tapausten kulku.

12. Kirja, jota en enää rakasta
Mikä tahansa Merja Jalon hevoskirjoista. Joistakin nuortenkirjoista saa aikuisena irti ihan uusia asioita, joitakin nuortenkirjoja ei kannata yrittää lukea aikuisena uudestaan, ja Jalon kirjat kuuluvat jälkimmäiseen kastiin.

13. Suosikkikirjailijani
Kaari Utrio.

14. Suosikkikirjailijani suosikkikirja
Vendela.

15. Paras kirjallinen mieshahmo
Johannes Angelos.

16. Paras kirjallinen naishahmo
Kiba Lumbergin Memesa.

17. Lempisitaattini lempikirjastani
Pentti Saarikosken Tiarnia-runoista on jäänyt kaikenlaista mieleen, kuten "Etruskeista on aina ollut pelkkää harmia".

18. Kirja, johon petyin
Stieg Larssonin Millennium-trilogia.

19. Paras kirjaelokuva
Taru Sormusten herrasta. Kirja oli minusta tylsä, mutta elokuvassa upea visuaalisuus kompensoi kätevästi henkilöhahmojen yksiulotteisuuden. Muuten olen lähes aina sitä mieltä, että alkuperäiskirjat ovat elokuvasovituksiaan parempia.

20. Romanttisin suosikkikirjasi
L.M. Montgomery: The Blue Castle (Sininen linna).

21. Lapsuuden lempikirja
Anna-Maria Mennolan Romulus. Muistaako kukaan muu tätä kirjaa?

22. Tärkein kirja, jonka omistan
Edesmenneeltä mummiltani saamani kirjat, niiden joukossa Suuri tonttukirja.

23. Kirja, jonka olen halunnut lukea jo kauan
Dodie Smithin 101 Dalmatians. Olen tämän tilannut jo joskus viime vuoden puolella Amazonista, mutten ole vielä lukenut. Kun pääsin lapsena katsomaan Disneyn dalmatialaispiirrettyä, kävin monia kertoja sen jälkeen kirjaston nuortenosaston S-hyllyllä katsomassa, olisiko tämä kirja siellä. Ei ollut koskaan. Todennäköisesti kirjaa ei oltu hankittu kirjastoon.

24. Kirja, joka useampien kannattaisi mielestäni lukea
Täällä Pohjantähden alla.

25. Kirjallinen hahmo, johon samaistun eniten
Samaistun kiitollisena kaikkiin uskottaviin päähenkilöihin. Sinisen linnan Valancy on ollut erityisen samaistuttava hahmo.

26. Kirja, joka muutti mielipiteeni
Anja Kaurasen Pelon maantiede sai minut tarkastelemaan asioita tasa-arvon näkökulmasta.

27. Yllättävin juonenkäänne tai kirjanlopetus
J.K. Rowling on yllättänyt minut Harry Pottereissa monta kertaa.

28. Paras kirjannimi
Heikki Turusen Simpauttaja on hyvä nimi, ytimekäs ja kuvaava mutta silti arvoituksellinen.

29. Kirja, jota muut inhoavat, mutta josta minä pidän
J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa tuntuu olevan negatiivisia tunteita herättävä kirja monelle, mutta minusta se on kiinnostava kirja, joka muuttuu sitä monitasoisemmaksi mitä useammin sen lukee.

30. Kaikkien aikojen suosikkikirjani
Tuulen viemää.

11 kommenttia:

  1. Mä muistan "Romuluksen"! Tai ainakin luulen muistavani. Kertoiko se koirasta? Ja samalta nuorelta kirjailijalta oli myös joku hevoskirja.

    VastaaPoista
  2. Kivaa! Kirja kertoo Tanjasta, joka löytää tanskandoggin, ja sitten pelastetaan hevonen. :) Mennolan toisen kirjan nimeä en heti muistanut, mutta Googlehan kertoi että Hoitohevonen oli sen nimi. Olisi kiinnostavaa tietää mitä Anna-Maria Mennolasta tuli aikuisena, nämä kaksi kirjaahan on kirjoitettu peruskouluikäisenä. Googlesta ei paljon lisätietoa herunut, on tietysti mahdollista että hänellä on nimi vaihtunut.

    VastaaPoista
  3. Tämä on hieno tunnustus! Aika monta minulle vierastakin kirjaa löytyy. Kävin lukemassa blogijuttusi tuosta Turhuuden turuilla romaanista, ja taidan ottaa sen lukulistalle :-)

    VastaaPoista
  4. Hei Salla

    Kiva kun teit tämän ja lista on sinun oloisesi!:) Minunkin oli vaikea valita, mutta tulipahan nyt tehtyä. Kolmesta muskettisoturista pidin myös kovasti lapsena, vaikka vain yhden kerran olen sen lukenut. Olen katsonut sen jälkeen useampia elokuvaversioita ja sitten tuli sellainen piirretty sarjakin siitä. Lukulistalleni Anna Karenina ja Täällä Pohjantähden alla...

    VastaaPoista
  5. Sara, Kolme muskettikoiraa oli ihana sarja! Tunnusmusiikin muistaa ikuisesti...

    Booksy, sinä varmaan lukisit sujuvasti kirjan alkukielelläkin, alkuperäisnimihän on soinnukas Vanity Fair. Minäkin olen tässä harkinnut, että uskaltaisinkohan kokeilla sitä englanniksi. Kaipa sitä ainakin yrittää voisi. Jos menee liian vaikeaksi niin eipä onneksi ole pakko tankata loppuun.

    VastaaPoista
  6. Yliarvostetuin kirja. Hyvä, että sanoit tuon. Juhannustanssit on mielestäni tylsä teos, joka olisi voinut ehkä unohtua ilman sitä "jumalpilkkaansa".

    VastaaPoista
  7. Anonyymi9.5.11

    101 dalmatiankoiraa oli ensimmäinen elokuva, jota olen käynyt katsomassa leffassa! Ja myöhemmin lainasin sitä monet kerrat kirjastosta, samoin kuin sen jatko-osaa Tähtihaukku. - Aikuisena olen lukenut Smithin I capture the castle (myös leffana, suomennettu nimellä Linnanneidon lokikirja). Viehko sekin, mutta en saanut siihen niin suurta tunnesidettä kuin monet muut (esim. yksi lempikirjailijoistani Susan Isaacs).
    Tämä listasi on kovin paljon muutenkin vastaava, kuin itsekin kirjoittaisin. Kaari Utrio ja L.M. Montgomery on ovat ehdottomasti rakkaimpia kirjailijoita - ja Sininen linna suosikki.

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, meillä taitaakin olla samanlainen maku. :) Tuon Linnanneidon lokikirjan minäkin olen joskus lukenut.

    VastaaPoista
  9. Oho, minulta on nyt mennyt monta päivää ihan ohi nämä vastauksesi, mutta nyt huomasin tulla viimen lukemaan. Osasit vastata hienon tiivistetysti :).

    Mennolasta voisin sanoa sen verran, että ainakin vielä joskus kymmenisen (tai viisitoita...) vuotta sitten hän oli vielä kova hevosihminen, tosin töissä muulla alalla. Muistan, että hän pyöri aktiivisesti erilaisilla hevosfoorumeilla. Kirjoittaminen taisi jäädä aikuisena vähän ajanpuutteen vuoksi.

    VastaaPoista
  10. Okei, kiitos tiedosta!

    VastaaPoista