lauantai 1. lokakuuta 2011

Syyskuun luetut

On aika kuukausikatsauksen - mitäs sitä tulikaan syyskuussa luettua?


Craig Thompsonin palkittu sarjakuvaromaani Blankets oli taiteellisesti vaikuttava, mutta myös erityisen henkilökohtaisesti koskettava elämys. 

Talouselämän käänteisiin minut vei Karo Hämäläisen Erottaja. Talousosaaminen vakuutti, trillerin käänteistä sekoittuivat todellisuus ja mielikuvitus - mutta lukijana oli vaikea arvioida, mikä vauhdikkaista käänteistä mahtoi olla lähimpänä todellisuutta ja mikä kauimpana siitä.

Fables-sarjaa jatkoin herkullisella Animal Farmilla. George Orwellin henki leijui Kultakutrin ja kolmen karhun yllä.

Siiri Enoranta vaikuttaa erittäin lupaavalta nuorelta kirjailijalta. Gisellen kuolema oli ensimmäinen lukemani Enorannan kirja, melodramaattinen ja lyyrinen perhedraama.

Nostalgianälkää tyydytti virolaisen Aino Pervikin 1980-luvulla kirjoittama Arabella, merirosvon tytär. Toimii edelleen!

Sarjakuvafestivaaleilta löytyi mielenkiintoisia ostoksia: Ottopoikia ja työläistyttöjä, Cleaning is for hipsters ja Syliinvaellus Intiaan. Ensimmäinen on museokeskus Vapriikin toteutus Tampereen historiasta, toinen kopiokoneella tehty omakustanne ja kolmas Asema Kustannuksen laadukasta tuotantoa.

Kari Hotakainen kuuluu kotimaisten kirjailijoidemme ykkösrintamaan. Uutuus Jumalan sana vakuutti sekä täysipainoisella kielenkäytöllään, yhteiskunta-analyysillään että henkilöhahmoillaan.

Lisäksi raportoin sarjakuvafestivaalien tarjonnasta ja vierailin Kariston ja Tammen syysjuhlissa.

Nappaan Booksylta hyvän tavan nostaa esille mielenkiintoisia hakusanoja. Tosin päätin rajata mukaan vain ne, joilla on viivytty vähintään kahden minuutin ajan blogissa. Ne absurdeimmat hakusanat kun ovat usein niitä, joilla lähdetään saman tien poiskin.

kauniin jomppa

On aina mukava huomata, kun joku googlettaa fiktiivisten hahmojen nimiä! Simpauttajassahan Jomppa seikkailee.

mistä löytää palstan jossa puhutaan kirjoista

No tietenkin täältä Blogistaniasta! Tervetuloa!

kirjailija stenungsundissa

Varmasti monikin kirjailija on Stenungsundissa käynyt tai asunut, mutta Pentti Saarikoski on kirjoittanut aiheesta hienon runonkin.

9 kommenttia:

  1. Onko kuvassa oleva muuri luonnonkivistä tehty, hieno kuva kiinnitti huomiota?

    Kiinnostavia hakusanoja sinulla, minulla on perushakusanoja, mutta joskus on tultu aika merkillisillä, esimerkiksi erääseen aforismi juttuuni.

    VastaaPoista
  2. Erittäin tyylikäs variaatio hakusanaraportoinnista! :-)

    VastaaPoista
  3. Jokke, saattaahan tuo ollakin, otin tuon kuvan täällä meillä maalla, Itä-Helsingissä. Herttoniemen kartanon kiviaita on kyseessä.

    Kiitti Booksy :)

    VastaaPoista
  4. Höh, suorastaan harmittaa, ettei mulla ole koskaan hassuja hajusanoja. Kiitos kiinnostavasta kuukausiraportista kuitenkin. :)

    VastaaPoista
  5. Hihii, naureskelen lapsellisesti tuolle hajusanalle täällä :)

    VastaaPoista
  6. Hehee. No mun blogin yleisin hajusana on Alastalon salissa, niin että revi siitä sitten, aika hajuton blogi taitaa olla kun noin tylsistä kirjoittaa. :)

    VastaaPoista
  7. Niin, mullakin pamahti Seitsemän veljestä taas kärkeen hakusanoissa ja luetuimmissa sivuissa. Huomaa että koulut on alkaneet!

    VastaaPoista
  8. Yritän vähintään kerran vuodessa blogata tilastoista, hakusanoista jne. http://vinkkarit.vuodatus.net/blog/2762204/vuosi-2010-tilastoja-ja-muuta-turhaa-tietoa/

    Se on ihan kiva tapa tutkia miten hyvin on onnistunut luotsaamaan blogia yleisölleen ja mitkä ovat ne pienet omituisuudet, jotka meitä kaikkia niin kiinnostavat;-)

    VastaaPoista
  9. Pitääkin tulla tutkimaan tilastoja! Kävijäseuranta on kyllä melkein yhtä hauskaa touhua kuin itse bloggaus.

    VastaaPoista