sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Dickens-sarjoja Yle Teemalla

K-blogissa keskusteltiin taannoin lukemattomista lempikirjoista. Minä voisin nostaa Charles Dickensin lempikirjailijaksi, jonka kirjoja en ole edes lukenut. Olen seurannut Yle Teemalta Dickensin kirjaan perustuvaa sarjaa Kolea talo, jonka viimeinen jakso tuli tällä viikolla. Ensi viikolla Teema aloittaa David Copperfield -sarjan, jota aion myös ryhtyä katsomaan.

Kolea talo. Kuva: BBC.
Tänä vuonna on Dickensin juhlavuosi, hänen syntymästään on 200 vuotta aikaa. Kirjablogeissa Dickensiä on muistettu ainakin Kirjakossa. Minun Dickens-lukukokemukseni ovat lähes olemattomat, muistelen lapsena aloittaneeni joko David Copperfieldia tai Oliver Twistia mutta hyydyin alkusivuille, olisinko sitten ollut vähän liian nuori Dickens-kokeilussani.

Ennen Kolean talon ensimmäistä osaa minulla oli mielikuva, että Dickensin tarinat pursuavat värikkäitä henkilöitä ja viktoriaanista savusumua. Juuri tällaiseksi Kolea talo osoittautuikin. Tv-sarja ei toki välttämättä ole aina yksi yhteen romaanin kanssa, mutta Kolea talo on BBC:n laatutyötä ja dramatisoijana on ollut Andrew Davies, joka on sovittanut useita brittiklassikoita hienoiksi tv-sarjoiksi.

Lady Dedlock (Gillian Anderson). Kuva: BBC.
Kerrontatekniikan kannalta 1800-luvun jatkokertomus ja tv-sarja sopivat yhteen mahottoman hyvin. Säätykirjo on lavea, välillä seurataan vaikkapa ylhäisen ladyn elämää kartanossa ja välillä kadunlakaisijapojan touhuja. Monet Kolean talon tapahtumat olivat kuin iltapäivälehtien kohulööpeistä: salattuja sukulaisuussuhteita, dramaattisia kuolemantapauksia, yllättäviä rakastumisia, juonittelua ja kieroilua. Dickens liikuttelee pelinappuloita taitavasti. Ehkäpä tv-sarjan viimeiseen jaksoon oli tupattu hieman liikaa loppuhuipennuksia, mutta ilmeisesti lukijaa/katsojaa ei kannata päästää koukusta liian aikaisin.

Mr. Guppy (Burn Gorman). Kuva: BBC.
Dickensin lukeminen olisi paikallaan siksikin, että häneen viitataan angloamerikkalaisessa kirjallisuudessa todella paljon. Koleaa taloa katsoessani huomasin, että esimerkiksi eräs The Unwrittenin sivuhenkilöistä oli nimetty Kolean talon hahmon mukaan. Dickensin kirjat ovat muutenkin olleet hyvin esillä The Unwrittenin sivuilla, onhan eräs päähenkilöistäkin nimetty Dickensin hahmon mukaan. Samoin vaikkapa Sieppari ruispellossa alkaa Dickens-viittauksella. Olivia-lehden Sieppari-arviossa onkin hauskaa pohdintaa eri suomennosversioiden tavasta viitata Dickensiin.

Itsepetostako lienee, mutta pohdin että Dickensin kirjoihin tutustuminen sopisi mainiosti yhteen lukulaitehaaveiluni kanssa. Olen seurannut suurella mielenkiinnolla blogeissa raportoituja sähkökirja- ja lukulaitekokemuksia. Viimeksi Marjis kertoi Kindlen hankinnasta. Aamuvirkku yksisarvinen on raportoinut e-kirjojen hankkimisesta ja lukemisesta paljon. Anni.m on tehnyt hyvän vertailun Kindlen ja iPadin ominaisuuksista. Booksy lukee iPadilla usein ja on tehnyt mielenkiintoisen raportin KännyKindlestä.

Krook (Johnny Vegas). Kuva: BBC.
Kindle on tällä hetkellä vahvin ehdokas lukulaitteekseni, mutta vielä en ole laitetta raaskinut tilata. Dickensin kirjat sopisivat siinä mielessä hyvin lukulaitteella luettavaksi, että kirjojen iän vuoksi niiden tekijänoikeussuoja on jo rauennut, joten alkukielisiä kirjoja olisi helppo ladata ilmaiseksi laitteeseen. Google-haulla "download free dickens novel" löytyy osumia vaikka kuinka paljon, esimerkiksi Adelaiden yliopiston Dickens-sivulta voi ladata läjäpäin kirjoja.

Katsotaan saanko aikaiseksi Dickensin lukemista tai lukulaitteen hankintaa vaikka tämän vuoden aikana. :) Ainakin laadukkaiden tv-sarjojen parissa on mukava jatkaa, odotukseni David Copperfieldiä kohtaan ovat korkealla!

19 kommenttia:

  1. Olen postannut Oliver Twististä ja Suurista odotuksista, olen nuoruudessani lukenut myös kaksiosaiset David Copperfieldin ja Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit.

    Minusta ne ovat loistavia, mutta hieman raskaslukuisia ja loppuunasti mietittyjä.

    Sarjoja en ole katsonut.

    VastaaPoista
  2. Voi, tuo Copperfield pitäisi varmaan sekä katsoa että lukea... Kiitos vinkistä, laitan nauhoittimen rallattamaan. :-)

    VastaaPoista
  3. Minulta jäi tuo Kolea talo sitten ns. kesken, kun katsoin ne pari ekaa jaksoa ja pidin tosi paljon, mutta sitten unohtui ja nyt on jo myöhäistä sitä surra ;)

    Olen hemmotellut itseäni hankkimalla upeita BBC:n Best British Classics-dvd:ta, joissa on 2-3 upeaa johonkin kirjaklassikkoon perustuvaa sarjaa aina per kotelo.

    Minullakin on yhä haaveiden tasolla tuo lukulaitteen hankinta. Kindleä olen samoin miettinyt, mutten vielä raskinut investoida. Joku päivä kyllä varmaan sitten lopulta sorrun ;)

    VastaaPoista
  4. Hassu sattuma etta bloggaat tasta aiheesta just nyt, taalla alkoi paikalliselta YLElta eilen Great Expectations, jonka missasin vahingossa. Arrrrrrinmurrin! Olin viikon jo tuijotellut niita ABC:n mainoksia ja muistutellut, etta sunnuntaina sitten.. no, koska maanantai on pyhapaiva, ei ollut yhtaan sunnuntaifiilis niin unohtui etta tosiaan ON sunnuntai ja sen ohjelman aika.. :D

    VastaaPoista
  5. Hahaa, nerokasta itsepetosta ;). Minulla on juuri David Copperfield iPadissa (suomeksi!!) kesken, mutta en ole kyllä edennyt alkua pidemmälle. Kiitos sarjavinkkauksesta, minulla menee televisiotarjonta nykyisin vähän turhankin tehokkaasti ohi, mutta Dickens -sarjoja alkaisin kyllä mielelläni seurata. Ei haittaa, vaikka tarinoita olisi ihan vähän tiivistettykin kirjoihin verrattuna...

    VastaaPoista
  6. Dickens on itsellenikin sokea piste. Luen mielelläni ajan muuta kirjallisuutta ja pidän hirveästi esim. venäläisten klassikoiden raskassoutuisuudesta, mutta jostain syystä Dickensit ovat jääneet lukematta. Yritän muutaman vuoden välein ja tyypillisesti nukahdan jossain sivun 23 paikkeilla. Kauhea aukko sivistyksessä. :o

    VastaaPoista
  7. Dickens kyllä kääntyy yllättävän hyvin telkkuun, ja esimerkiksi Oliver Twistin juonenkäänteissä on niin paljon mielenkiintoista (ja toisaalta myös ekstraa minkä voi huoletta tv:ssä karsia pois), samoin kun henkilöhahmot ovat omaleimaisia, että käsikirjoitusta tuskin on vaikeaa saada aikaiseksi. Olen lukenut Dickensiltä vain tuon kyseisen Oliver Twistin, jossa oli kyllä paljon tavaraa. Ehkä jopa liikaa minulle.

    VastaaPoista
  8. Minullakin tallentava digiboksi on olennainen apuväline sarjojen seuraamisessa. Susan mainitsemat dvd-paketit kuulostavat kyllä houkuttelevilta!

    Mutta voi kääk, jos aika monella on Dickensit jääneet kesken... no onneksi voi palata telkkarisarjojen pariin jos tekstiin hyytyy. :)

    Noona, veikkaan että eri puolilla maailmaan Dickensin juhlavuotta kyllä vietetään!

    VastaaPoista
  9. Dickens on minulle kesälukemista, kun on aikaa lukea joka päivä, senkin vuoksi, että Koleassa talossa henkilöitä on niin paljon, että niitä pitää tosissaan opetella muistamaan. Siksikin TV-sarja oli hyvä, että kasvot muistan helpommin kuin nimet. Tuntuu, että Kolean talon BBC-versio paranee joka katsomiskerralla, olikos tämä nyt kolmas kerta YLE:llä ja ehkä kuudes katsomiskerta itselle. Joka kerralla huomaa jotakin uutta tai tajuaa paremmin kiemuroita.

    VastaaPoista
  10. Kolea talo on kyllä mahtava sarja! Minä katsoin sen muutama vuosi sitten ja ostin sarjan innoittamana tuoreen romaanisuomennoksenkin. Pakko myöntää, että minullakin se on yhä kesken, mutta syy on vain puolittain kirjan raskassoutuisuudessa... Minulle tuli nimittäin sellainen tilanne kesken kirjan, että lukeminen oli pakko lopettaa, mutta kai se jostakin kertoo, etten ole saanut kirjaan sittemmin palattua. Aion kyllä joskus vielä!

    Kirja oli ihan hyvää luettavaa, mutta jos en olisi nähnyt sarjaa, olisin varmasti ollut aika pyörryksissä heti alussa tulitetusta henkilöhahamojen ja sivujuonien kavalkadista! Muuten olen Dickensiltä lukenut vain Saiturin joulun, ja BBC:n filmatisointina katsellut Kolean talon lisäksi muitakin sarjoja.

    VastaaPoista
  11. Minulla Kolean talon aiemmat esityskerrat ovat menneet sivu suun, mutta onneksi näitä laatusarjoja uusitaan, niin hitaampikin ehtii mukaan. :)

    Joistakin edellisten esityskertojen aikaisista lehtiarvioista oli jäänyt mieleen Gillian Andersonin kehuminen roolisuorituksestaan. Hän olikin todella vaikuttava Lady Dedlock! Ylevä sieraimen värähdys välitti fiiliksen sellaisesta jähmeästä ylhäisyydestä upeasti!

    Toinen suosikkini oli Mr. Smallweed, joka oli maskeerattukin onnistuneen karmeaksi. Punainen naama, keltaiset hampaat, pörröinen tukka... "Shake me up, Judy! Shake me up!"

    Ilmeisesti Dickensin kirjoja kannattaisi lähestyä jatkokertomuksen tekniikka mielessään, siihenhän runsas henkilögalleria ja sivujuonet kuuluvat. Kovin moni ei kyllä tähän mennessä ole kehunut Dickensin kirjoja helppolukuisiksi ja sujuviksi, saa nähdä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smallweed on kyllä mainio ilmestys!

      Poista
  12. Itse seurailin telkusta joku aika sitten Oliver Twistiä ja sarjan innoittamana hankin kyseisen kirjankin hyllyyni. :)

    Itse luen e-kirjoja iPhonesta. Mainitsinkin siittä edellisessä blogikirjoutuksessani. Helppoa kun kirja on puhelimessa ja puhelin on kevyt sekä aina mukana! ;D

    VastaaPoista
  13. Anonyymi6.3.12

    Kindle on yksi parhaista ostoksistani. Suosittelen sitä erittäin lämpimästi! Tablettiin verrattuna lukukokemus on ihan eri luokkaa e-inkin ansiosta. Itse en oikeastaan jaksaisi tabletin tai tietokoneen itsevalaisevalta näytöltä lukea pitkään, mutta se on varmaankin myös makuasia. Kindle on ihan mahtava! Hintakin on laskenut jo tosi paljon (omani ostin viime kesänä).

    VastaaPoista
  14. Aletheia, isoruutuiset kännykät tuntuvat olevan tässäkin suhteessa käteviä!

    Anonyymi, kiitos kannustuksesta, ehkäpä vaikka... öö... pääsiäislahjaksi itselleni? :)

    VastaaPoista
  15. Anonyymi18.3.12

    Ilmaisia e-kirjoja saa tietääkseni parhaiten Project Gutenbergin sivuilta, varmaankin mm. kaikki Dickensit löytää sieltä. Myös (vanhoja) suomalaisia kirjoja on valikoimissa. Ja myös Amazon.comista olen ladannut ilmaisia kirjoja suoraan tietokone-Kindleeni (Kindle for PC, ilmainen softa).

    Täältä löytyy lisätietoja e-kirjoista:

    http://www.sahkoinenkirja.fi/sahkoisten-kirjojen-hankkiminen/ilmainen-sisalto/

    Mutta sitten on eri asia viitsiikö tietokoneen näytöltä kirjoja lukea ... Varsinkaan kun ei ole kannettavaa tietokonetta. Olen itse lukenut ainoastaan kaksi kirjaa näytöltä ja niistä maksoin täyden hinnan - olivat sellaisia ihan uusia englanninkielisiä kirjoja, joita ei painettuna ollut vielä siinä vaiheessa saatavilla.

    VastaaPoista
  16. Mahtava linkkivinkki, kiitos! Elisa on näköjään tehnyt jotain järkevääkin.

    VastaaPoista
  17. Luin Kolean talon äsken ja olen aiemmin nähnyt tämän sarjan. Täytyy sanoa, että henkilöhahmot ja näyttelijätyö on loistotyötä ja omaan mieleeni on jäänyt vanha herra Smallweed ravisteluineen. Kannattaa ehdottomasti lukea kirjakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Minulla on Our Mutual Friendissä toinen osa menossa... katsotaan pääsisinkö sen loppuun tämän vuoden aikana, sitten voisi harkita muitakin Dickensejä. :)

      Poista