sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Katja Kettu: Kätilö

Muistan olleeni jo syksyllä alustavasti kiinnostunut Katja Ketun Kätilöstä, mutta lukulistalle pääsyn takasivat blogisavut, jotka huipentuivat Blogistanian Finlandiassa. Kirjasta on kirjoitettu jo niin monessa blogissa, että tyydyn linkittämään vain pariin uusimmasta päästä olevaan blogiarvioon, Booksyn ja Susan kirjoituksiin.

Sain kirjan juuri luettua loppuun ja olen vielä himpan verran pyörällä päästäni. Olin jo ehtinyt ajatella, että tätä kirjaa pitää makustella ajan kanssa, luku kerrallaan. Mutta tänään päädyin ahmimiskierteeseen - kirja piti lukea loppuun huimaa vauhtia. Minun kannattaa siis joskus tulevaisuudessa lukea kirja jo senkin takia uudelleen, että nyt jotkut tärkeät jaksot tuli painettua melkoista haipakkaa. Toinen syy on siinä, että kirjassa on aika paljon jippoja, joita tekisi mieli tarkastella uudestaan...

Moni on ollut kirjan jäljiltä melkoisessa huumassa, mutta minä tunnuin lukevan kirjaa melko tarkkailevalla mielellä. Mikä ei tarkoita sitä etteikö tämä herättänyt tunteita. Mukana vain on niin monta elementtiä, joita tekee mieli tarkastella muihin kirjoihin peilaten.

Ensinnäkin kirjan aihe. Sotakesä 1944 Lapissa. Villisilmäksi tai Vikasilmäksi kutsuttu kätilö rakastuu päätä pahkaa komeaan saksalaisupseeriin, Johann Angelhurstiin. Kätilö päätyy Johannin jäljessä Titovkaan saksalaisten hoitelemalle vankileirille. Sota on raakaa kaaosta, julmaa eloonjäämistaistelua päivä kerrallaan.

Kätilö kutsuu rakastettuaan Johannekseksi, ja kaikki Mika Waltarinsa lukeneet varmasti assosioivat miehen Johannes Angelokseen. Waltarin mestarillisessa romaanissa Johannes Angelos kohtaa maailmanpalon turkkilaisten piirittämässä Konstantinopolissa. Sama maailmanlopun tunnelma Kätilössäkin on. Johannes rakastuu ensi silmäyksellä kauniiseen Anna Notarakseen. Kätilöä lukiessa tuli mielikuva, että rakentaakohan Kettu tahallaan vastakkaista asetelmaa. Varsinkin kirjan alkupuolella naisten palvoma saksalaisupseeri on lähinnä objekti, oman äänensä hän saa kuuluviin vasta myöhemmin. Nainen kirjan kertojana taas vyöryttää kirjan sivuilla naiseutta esiin hyvin ruumiillisella tavalla. Kirjassa on paljon erilaisten eritteiden kuvausta. Tulehtuneet emättimet löyhkäävät mädältä, virtsaaminen kirvelee, abortit hoituvat karulla syrjäseudulla alkeellisin tavoin. Ollaan kaukana Waltarin naispalvonnasta...

Toiseksi kirjan kieli. Nautin monipuolisesta murredialogista ja murre sävytti kirjan kieltä muuallakin. Vertasin taannoin Helmi Kellokummun tyyliä Jari Tervoon, ja täytyy sanoa että Kätilön kielessä ja tyylissä näen yhtäläisyyksiä kumpaankin suuntaan. Erityisesti Tervon sota-aiheiset kirjat tulevat mieleen. Kielenkäytön lisäksi yhteistä on, että Kätilössäkin käytetään "kaikki liittyy kaikkeen" -tehokeinoa. Vaikka Villisilmä on suurimman osan aikaa kertojana, riittää muitakin kertojanääniä raportoimaan tapahtumista eri aikoina ja paikkoina. Ja vaikka Pohjois-Lappi ei ole minulle tuttua seutua, oli mukava huomata kirjasta, että tietyt Ketun käyttämät sanontatavat ovat tuttuja Kainuussa kasvaneellekin: mennään pahki ja kysellään mitäkä.

Naisnäkökulma ja murretta hyödyntäen kerrottu tarina sota-ajalta tuovat tietenkin mieleen myös Sirpa Kähkösen. Mutta Kätilö ja Kuopio-sarja ovat paljon kauempana toisistaan kuin päältäpäin luulisi. Hyviä kummatkin, mutta erilaisia.

Kiinnostavaa Kätilössä oli kirjan "sisäisen todellisuuden" ja kertojanäänten kielenkäytön tietty ristiriitaisuus. Kirjan tapahtumat olivat realistisempia kuin henkilöiden kielelliset revittelyt. Tarkoitan tällä sitä, että syrjäseudulla kasvanut, punikkiäpäräksi haukuttu Villisilmä käyttää sanoja ja käsitteitä, joiden osaaminen ei tunnu uskottavalta hänen taustaansa vasten. Detaljiesimerkki: kotikylänsä isossa talossa käydessään hän kuvaa kahvikuppia "kirsikkakuvioiseksi". Eipä Lapissa kirsikoita kasva, eikä Villisilmä ole kirjan perusteella paljon kouluja ehtinyt käymään. Vertaan tilannetta Hilkka Ravilon esikoisromaaniin Kuin kansanlaulu, jossa savolaistorpan tytölle kinkku ja silakka ovat vieraita käsitteitä. Vastaavalla tavalla saksalainen Johann käyttää sanastoa, jonka ei luulisi olevan saksalaiselle luontevaa, olkoonkin että hänessä virtaa myös suomalaista verta.

Kielen ja "sisäisen todellisuuden" ristiriita ei kuitenkaan ollut häiritsevä vaan tuntui tarkoitukselliselta tyylikeinolta. Kokonaisuus toimi. Minä nautin rikkaasta ja monipuolisesta suomen kielestä silloin kun sellaisesta pääsee romaanissa nauttimaan, ja tässä pääsi. Pientä lipsahtelua WSOY:n kustannustoimituksessa vaan tuntuu jälleen olleen, muutama pikkuvirhe tähänkin kirjaan oli jäänyt. Ja pariin kertaan tuli hassuja pieniä notkahduksia - kesken kielellisesti värikkään tykityksen tuleekin lattea klisee, esimerkiksi joku "toteaa kuivasti" jotakin. Nämä olivat kuitenkin onneksi poikkeuksia.

Kätilöä tekee mieli tarkastella myös sotaromaanien pitkää perinnettä vasten. Kettu onnistuu siinä, että tuskin paatuneinkaan kirjallisuussovinisti voi väittää Kätilöä "naiskirjallisuudeksi". Uskon, että kirjassa kuvatut "naisten työt", kuten synnyttämiset ja kätilöinnit, sairaanhoitajan työt ja lottien työt, ovat niin väkevästi ja universaalisti kuvatut, että kenenkään ei tarvitse ruveta puolustelemaan tai selittelemään Kätilön näkökulmia naisnäkökulmiksi.

Isänmaallisuuden rippeetkin ovat Kätilön sotakuvauksista kadonneet. Suomalaisuuden käsitekin tuntuu kaukaiselta, kun pohjoisessa liikutaan sujuvasti rajojen yli Neuvostoliiton lisäksi Norjaan. Vankileiri on melkoinen kansojen sulatusuuni. Vankileirikuvauksia en muutenkaan muista aivan valtavasti suomalaisromaaneista lukeneeni. Kansalaissodan vankileiriä kuvasi Linna Pohjantähdessä. Neuvostovankileirejä ovat kuvanneet ainakin Harri Sirola Kahdessa kaupungissa ja Jari Tervo Myyrässä.

Varsinkin loppua kohti minulle tuli tunne, että Kätilö on yhtä aikaa historiallinen romaani ja ajankohtainen romaani. Suomalaisille sotiminen ja vankileirit kidutuksineen, raiskauksineen ja tappamisineen ovat menneisyyttä, mutta Kätilössä kuvattuja karmeuksia tapahtuu myös vuonna 2012 eri puolilla maailmaa. Moraali hajoaa, kun kovissa oloissa pitää valita huonon ja vielä huonomman päätöksen väliltä. Koska Kettu kuvaa samaan aikaan raakuuksia ja kaikkinielevää rakkautta, yhdistyvät nämä merkillisellä tavalla. Parisuhdeoppaana ei tätäkään kirjaa kannata lukea, hullun rakkauden kuvauksena kyllä.

En osaa tältä istumalta edes sanoa, pidinkö tästä kirjasta, tämä selvästi vaatii sulattelua, jälkifiilistelyä ja joskus myöhemmin myös uusintalukemista. Sen sijaan suosittelut voin Kätilölle antaa saman tien. Kirja on omaperäinen, kieleltään rikas ja siinä on painava aihe. Moni kirjan lukenut on pitänyt Kätilöä jotenkin poikkeuksellisena kirjana kotimaisessa kirjallisuudessa, mutta siitä olen eri mieltä. Minusta Kätilö liittyy monella lailla osaksi kotimaisen kirjallisuuden perinteitä. Kirja on samaan aikaan perinnetietoinen ja tuore.

Kätilö on Katja Ketun kolmas kirja. Aiemmat teokset ovat Surujenkerääjä ja Hitsaaja. Molemmista muistelen nähneeni joskus lehtiarvioita. Kätilön perusteella kannattaisi vilkaista näitä varhaisempia kirjoja. Ketun seuraavalta teokselta uskaltaa Kätilön perusteella odottaa paljon.

Paitsi että Kätilö voitti Blogistanian Finlandia -äänestyksen, on kirja palkittu muuallakin. Tänään Kettu voitti kirjallaan Runeberg-palkinnon. Palkinnoista, kirjan käännösoikeuksien myynnistä ja muusta kirjaan liittyvästä löytyy lisätietoa WSOY:n Lue-sivulla.

26 kommenttia:

  1. Sidoitpa mukavasti Kätilöä muuhun kotimaiseen kirjallisuuteen. Kiitos uudesta näkökulmasta! Tätä oli kiinnostava lukea.

    VastaaPoista
  2. Oli ilo lukea tätä. Analysoit kirjaa hienosti ja pidän siitä, että nimenomaan analysoit. Kätilöstä on kirjoitettu paljon ja hienosti lukuisissa blogeissa, mutta sellaisella tunteen palolla, että minua on hieman hirvittänyt.

    Toki Kätilö edelleen hieman hirvittää, mutta myös kiehtoo ja kiinnostaa. Odotan sopivaa lukuoloa Katja Ketun selvästi hienolle romaanille.

    VastaaPoista
  3. Olipa huikean hieno arvostelu! Itse asiassa nyt suhtaudun Kätilöön positiivisemman uteliaasti. Ne hillittömät hehkutukset toimivat joskus nimittäin päinvastoin ;)

    VastaaPoista
  4. Wau, olipa ihanan syväluotaava analyysi! Luen itse melkein aina niin tunteella, että arviotkin ovat sen mukaisia ;)

    Oli kiehtovaa ajatella tätä nyt kunnolla arvostelusi myötä analyyttisemmin ja nähdä noita rinnastuksia eri asiayhteyksiin.

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
  5. Moninäkökulmainen ja asiantunteva arvostelu kerta kaikkiaan!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Salla tästä arviosta! Minun tuntemukseni suomalaisesta kirjallisuudesta on edelleen aika huono, joten on ilo lukea tällaista analyysia josta saa paljon itselleen ja joka muistuttaa, että on jäljellä monta "vanhaa" kotimaista, jotka haluaisin lukea.

    Aion lukea Kätilön jossain vaiheessa, mutta en juuri nyt. Tuntuu, että sen myrskyisyys ei sopisi juuri nyt tähän hetkeen, mutta myöhemmin kyllä.

    VastaaPoista
  7. Huikean hieno ja analyyttinen kirjoitus! Kuten Susakin, luen ja elän kirjat lähes aina niin tunteella, että tekstitkin ovat sitten sitä samaa tunteen paloa. :)

    VastaaPoista
  8. Pidin kattavasta, analyyttisesta tekstistäsi! Toit esiin mielenkiintoisia näkökulmia arviossasi, näitä blogien Kätilö-tekstejä on ollut kyllä ilo lukea.

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille! Jotten leimautuisi aivan tunteettomaksi, niin korostan vielä että kyllä minäkin tähän eläydyin. Halusin tässä kuitenkin nostaa esille nimenomaan näitä pohdintoja, joita lukiessa heräsi.

    Lisäksi mulle on tainnut käydä niin, että kun on lukenut melko paljon historiallisia romaaneja, alkaa näin vanhemmiten olla vähän varpaillaan uuden historiallisen romaanin edessä. Virheitä pursuavaa höpölöpöä riittää - minä kaipaan historialliselta romaanilta edes jollakin lailla uskottavia raameja, jotta eläydyn tekstiin enkä ärsyynny.

    Näkökulmahenkilön "kielellinen osaaminen" on muutenkin kiinnostava aihe pohdittavaksi. Useinhan esim. lapsikuvauksissa pelataan juuri sillä seikalla, että lapsi kertojana kuvaa näkemiään ja kokemiaan asioita "yksinkertaistetusti" tai jopa "väärin", koska kirjailija
    pyrkii rajoittamaan lapsikertojan kielenkäytön lapsen osaamistasolle.

    Muistan, että esimerkiksi Arto Salmisen kohdalla moni bloggaaja on kiinnittänyt tähän asiaan huomiota. Jos kertojahahmo on vaikka karski duunariäijä, niin onko uskottavaa jos hän käyttää kuvauksissaan sivistyssanoja, lyyrisiä ilmauksia tms, jos hänen henkilöhahmonsa ei tunnu muuten tukevan tällaisen kielen käyttämistä?

    Toki on kirjoja, joissa kirjailija nimenomaan pyrkii siihen, että kertojahahmon kielenkäyttö vastaa kertojahahmon "osaamista" ja kokemusmaailmaa. Sitten on niitä, joissa on tarkoituskin että kertojahahmon kielessä on asioita ja ajatuksia, jotka kirjan "sisäisessä reaalitodellisuudessa" olisivat kertojahahmolle mahdottomia tietää. Onko jompi kumpi tapa "oikeampi" tai "parempi", sitä voi miettiä mutta yksiselitteistä vastausta tuskin on.

    Hyvänä esimerkkinä kertojahahmon kielenkäytöstä on samaisen Jari Tervon Pyhiesi yhteyteen, jossa on huikea määrä eri kertojia ja jokaisella on omanlaisensa, persoonallinen kertojanääni. Toisaalta monesti juuri Tervo käyttää kirjoissaan tuota "liian osaavaa" kertojanääntä, ovathan hänen henkilöhahmonsa lähes poikkeuksetta melkoisia verbaalivirtuooseja, vaikka muualla kirjassa hahmo kuvattaisiin luonteeltaan jähmeäksi tai yksioikoiseksi.

    VastaaPoista
  10. Monipuolinen arvio kirjasta, jonka olen ajatellut lukea joskus. Pohjoisesta, mistä kirjailija on kotoisin näyttää tulevan monia hyviä sanantaitajia.

    Tekisi mieli kommentoida muutakin, mutta säästän sen siihen kun luen kirjan, muistaakseni historiallinen fakta on se, että Suomen oli karkotettava rauhanehtona saksalaiset pois alueeltaan. Sodassa oli paljon kaikenlaista viime viikolla puhuttiin partisaanitoiminnasta ja niiden kohteista.

    Sodalla lienee omat lait: sodan julistus, Geneven sopimus, ja univormut ... toinen maailman sota oli hirveä tragedia, joka vaikuttaa nyt ja aina, kaikki sodan arvet ei arpeudu koskaan

    VastaaPoista
  11. Mahtava kirjoitus! Olipas hauska että asetit tämän kirjalliseen kontekstiinsa noin selkeästi. "Perinnetietoinen ja tuore" yhtä aikaa kuvaa tätä oikeastaan hienosti. Myös tuo huomiosi suomalaisuuden kaukaisuudesta kolahtaa; ilmiselvän totta kun sen nyt mainitset.

    (Minulle ei kyllä tullut Kähkönen mieleen - Kuopio-sarja on rikasta kieltä mutta ei päällekäyvällä tavalla. Hehee, tulen vasta nyt ajatelleeksi tätä, mutta jos en olisi lukenut Kähköstä ensin, olisi Kätilö saattanut tuntua huomattavasti raskaammalta! Harjoitus tekee jne.)

    VastaaPoista
  12. Wau, jopa oli syvällinen analyysi, ja juuri tuota Booksynkin mainitsemaa kontekstia. Minä siis paneudun tähän viikonloppuna, joten tarkemmin en osaa ottaa kantaa. Vaikka sotaromaaneja yleensä vierastan todella paljon, niin olen todella innoissani siitä, että nuori nainen on ottanut sodan tapahtumaympäristöksi ja tuo sieltä esiin juuri niitä asioita, jotka ovat ajankohtaisia vieläkin.

    VastaaPoista
  13. Kiva kuulla. :) Kyllä tämä kirja kestää aika monenlaiset ennakko-odotukset ja kenties tarjoilee niistä huolimatta jotain aika yllättävää itse kullekin. :)

    VastaaPoista
  14. Oli mukava, että otit erilaisen näkökulman tekstiisi, Salla!

    Muutamat asiat koin itse päinvastaisesti kuin sinä. Viittaamiisi kirjoihin en oikein Kettua yhdistä, joskin moni kirja on itselleni myös vieras. Sen verran olen kuitenkin Tervon kieltä lukenut, että koen heidän kielensä täysin erilaisiksi. Kun Tervon kieli rytmisesti kulkee kuin juna, liitelee Ketun kieli vaihtelevilla korkeuksilla ja päästelee ääniä siten, että toisinaan ääni ärjyy kallion kielekkeiltä ja toisinaan jää kuiskaukseksi jäämeren tuuliin. Tämän huomaa mielestäni selvimmin, kun lukee kirjailijoiden tekstiä ääneen. Rytmisesti Kettu on mestarillinen kirjoittaja, näin on todennut moni kriitikkokin arvioissaan, huomasin.

    Itse koin muualla vastaan tulleen Puhdistuksen ja Kätilön välillä olevan paljon yhteistä ja sitä voisi tosiaan miettiä tarkemminkin. Myös Essi Tammimaan kieli tuli mieleeni, vaikka Ketun käyttämä kieli onkin roisiudessaan omaa luokkaansa.

    Toinen asia, minkä koin hyvin toisella tavalla kuin sinä, on kirjan feministisyys. Luin kirjan hyvinkin vahvana feministisenä kannanottona, sodan jalkoihin jääneiden naisten suulla ja verellä kirjoitettuna. Siitä huolimatta kirja ei ole mustavalkoinen kannanotto.

    Naiseuden muottia rikotaan Villisilmän henkilön kautta erittäin vahvasti. Mikä ja kuka on nainen? Kenellä on lupa synnyttää? Panemisen, astumisen ja miehisen sanaston määrään kiinnitin myös huomiota. Koin, että tässä olisi erittäin hyvä feministen tutkimusotteen kirja.

    Sotahistoriaakin mietin. Koen, että kiinnostavaa olisi verrata Kätilön sotakuvausta ehkä Tervon sijaan muihin naiskirjailijoihin (esim. Jenni Linturi, Anna Kaari Hakkarainen, keitä muita?), sillä koen, että naiset sodan kuvaajina on nyt se uusi, esille tuleva asia.

    Huomasin myös, että viitteestäsi Waltariin oli ilmeisesti lähdemerkintä jäänyt uupumaan, tai ainakin Parnassosta lukaisin myöskin.

    Kiinnostava on lukea erilaisia tekstejä luetusta. Tämä oli yksi sellainen.

    VastaaPoista
  15. Antoisa kirja siis, kun siitä voi lukea monia eri asioita! Minustakin tämä on Puhdistukselle ainakin henkistä sukua. Myös Essi Kummun Karhun kuolemassa on ainakin jotain fiiliksiltään samaa.

    Parnasson arviossa (ja muuallakin netissä) on tosiaan myös otettu esille Johann Angelhurstin ja Johannes Angeloksen nimien yhtäläisyys. Koska olin yhtäläisyyden hoksannut ihan itse ja googletukset vahvistivat että muuallakin tätä on mietitty, on "lähteeni" ihan oma pää, ei Parnasson arvio. :)

    VastaaPoista
  16. Kätilö oli tosi huima lukuelämämys - mutta ei siitä todellakaan voi sanoa varsinaisesti "pitävänsä", jos kirjasta pitämiseen liittyy esimerkiksi jonkinlainen viihtymisen elementti.

    Nautin Ketun kielestä, sen voimasta ja värikkyydestä, ilmaisuvoiman vahvuudesta, jossa kaikki palaset olivat kohdallaan.(Olisiko Villisilmä voinut nähdä kirsikan kuvan lehdessä? olisiko joku sanonut hänelle mitä se esittää?)

    Mielenkiintoinen on huomiosi teoksen sisäisen todellisuuden ja kertojanäänten kielenkäytön ristiriitaisuudesta. Liittäisin siihen myös rakkauden, sen mitä ihmiset tuntevat ja miten sen sanoin ilmaisevat. Kirjassahan on muitakin rakkaustarinoita, esimerkiksi Jounin eikä pidä unohtaa myöskään isänrakkautta, joka kuitenkin tulee vahvasti näkyviin kirjan sivuilla.

    VastaaPoista
  17. Puhdistukseen kirjan voi liittää aiheen ja naisnäkökulman puolesta, mutta myös kielen ja rytmin osalta. Molemmissa kirjoissa kuvataan myös sitä, miten nainen raiskataan ja alistetaan. Kummassakin kirjassa etäännytyksen keinot ovat samat.

    Salla, viitteiden kanssa kannattaa olla tarkkana kuitenkin. Joskus on hyvän tavan mukaista viitata, vaikka itse olisikin ajatuksen äitinä. Siksikin, ettei lukijalle jää asia epäselväksi, mikä on omaa ja mikä vierasta. Varsinkin, jos kirjoittaa tietotekstiä, tai kirjallista esseetyyppistä tekstiä, kuten sinä tässä. Suorat sitaati sitaateiksi ja ideaa hipovat ajatukset lähdemerkinnöin. Vapaammassa muodossahan tälle ei ole samalla tavalla tarvetta.

    VastaaPoista
  18. Tuija, nämä kielipohdinnat ovat kyllä aina mielenkiintoisia! Esimerkiksi sunnuntain Hesarista luin kiintoisan väitteen eduskunnan Jaa- ja Ei-äänestystermeissä. Lehdessä sanottiin, että eduskunnan perustamisen aikaan sana "kyllä" ei vielä ollut vakiintunut suomen kieleen yksittäisenä myöntösanana käytettäväksi, ja siksi valittiin Jaa. Minua alkoi tämä askarruttaa saman tien – pitäisikö ruveta lukemaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suomalaista kirjallisuutta vain tarkkaillakseen kyllä-sanan esiintymistä? Ja jos sitten vertaisi uudempia suomalaisia romaaneja, jotka sijoittuvat historiaan, niin käytettäisiinkö niissä kyllää samalla tavalla vai ei? :)

    Valkoinen Kirahvi, blogiani lukiessa varmasti huomaa että lisään linkityksiä ahkerasti. :) Ja jos seuraat linkkiäni Johannes Angelokseen, huomaat että olen lukenut kirjan kolmisen vuotta sitten. Mielestäni Ketun antama vihje Johann "Johannes" Angelhurstin nimessä on niin selvä, että on itse asiassa vähän erikoista ettei useampi ole siihen tarttunut. Tietty tämmöinen vertailu ei ehkä kaikkia kiinnostakaan. Uskon kyllä, että moni Kätilöön tarttuva on joko lukenut Johannes Angeloksen tai ainakin tietää että sen niminen kirja on olemassa. Joten varmasti sama mielleyhtymä herää aika monella muullakin kuin minulla tai Parnasson kriitikolla.

    Omaa blogitekstiäni en kyllä itse uskaltaisi luonnehtia käyttämilläsi termeillä, vaikka toki onkin mukava kuulla että joku tulkitsee tekstiäni tällaisten määritelmien läpi nähtynä. Minusta blogikirjoittaminen on vapaamuotoista enkä kyllä keksi miten se tästä voisi vapaammaksi mennäkään, omaan blogiin kun voi kirjoittaa mitä haluaa. Kielivirheet yleensä yritän korjailla mutta ainapa niitäkin tuntuu jäävän.

    VastaaPoista
  19. Komppaan Sallaa.

    Itse jos kirjoitan, niin en hirveästi muiden analyysejäni katso, vaan kaikki tajunnanvirta on aluksi omaani, kommenttien kautta voin linkittää toisten juttuja, eri asia, jos on saanut vinkin toisen bloggauksesta, tai suosituksesta.

    Tällä tavalla edeten on se hyöty, että analyysi on subjektiivisen objektiivinen sanan hyvässä merkityksessä :)

    VastaaPoista
  20. Jokke, pakko myöntää että tajunnanvirtasi on usein aika piristävää. :)

    VastaaPoista
  21. Kaisa Neimala12.2.12

    Hyvä Salla, entinen eteläkarjalainen kriitikko,

    poikkesin paperimaailmasta tänne ja ilomielen luin laajan Kätilö-kritiikkisi. Vältit turhan hehkutushuudahtelun ja kiitit ansiokasta romaania sen oikeista ansioista.

    Sanastoa tekijän ja kustantajan olisi tosiaan sietänyt arvioida tarkemmin. Kun vuonna 1944 joku kiirehtii jonnekin "alta aikayksikön" niin kyllä siihen luennan eteneminen töksähtää. Ja niillä onnettomilla on käytössään "aterimet" - siinäpä sana joka joutaisi hylättyjen suomen sanojen hautausmaahan.

    Pysyvä eteläkarjalainen kriitikko tervehtii.

    VastaaPoista
  22. Kaunis kiitos, Kaisa! Ja terveiset Etelä-Karjalaan. :)

    Sanastosta on tosiaan ollut siellä täällä pientä huomauttelua, vaikka edelleen olemme varmaan kaikki yhtä mieltä siitä, että Kätilön kieli noin kokonaisuutena oli mehevää ja onnistunutta.

    Minä tosin en huomannut kirjassa niitä sukkahousuja, joista ainakin Ilselä-blogissa ja Parnasson arviossa mainittiin. Sukkanauhojen kanssahan kätilömme näpersi useaan kertaan. Mutta kiihkeiden tapahtumien vuoksi lukunopeus oli tosiaan paikoin aika kiihkeä myös... :)

    VastaaPoista
  23. Nimetön15.7.12

    Minä luin kirjaa nopeasti kesälomalla. Ennen kaikkea kiinnosti tarina, jolla on todellisuuspohjaa takakannen mukaan.Luin kirjan ensin nopeasti ja alussa oli vaikea pysyä mukana kerronnassa. Kuitenkin halusin saada selville tapahtumien kulun ja luin kirjan loppuun. Salla tuo esiin kertojanäänen ristiriitaisuuden. Minua se rupesi tosissaan harmittamaan jo kirjan alussa. Oppimattomaksi kuvattu kätilö käyttää kertojaminänä jo 31 sivulle mennessä ainakin sanoja plasma (eikö verineste), oppositiossa ollakseen, fontanelli (aukile tai vielä joku kansanomaisempi) ja pupilli (silmän mustuainen). Välillä käytetään kuitenkin ilmaisuja kuten paha elämä (ei pahoinvointi), akanpuolet (ei naiset) jne... Jokin tässä ontuu. Minun on vaikea lukea nykyään historiallisia kirjoja, kun alan liikaa pilkkuja viilaamaan. Tosin kätilö kertoi lukeneensa huusipaperina ollutta Suomen kuvalehteä- olisiko sieltä oppinut em. sanat... jos ne olivat tuolloin käytössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä huomioita! Tuollaiset minuakin usein häiritsevät.

      Nyt kun Kätilön lukemisesta on jo muutama kuukausi aikaa, voin kuitenkin sanoa että jälkimaku on pitkä, vahva ja hyvä! :)

      Poista
  24. Nimetön25.3.13

    Kehujen lisäksi parit korjaukset murtheesseen jos sallit: Pohojessa sanomma että "met tiesimmä että net lähit" muttei koskhan sanota "set". Sanomma kyllä "tyär" mutta genetiivi on aina tyttären!!Ei siis tyären! Kun olen asunut ja työssä ollut uitoilla ja mittausporukoissa läpi Lapin 1950-luvulla jolloin murtheetki oliva puhthaita niin tohin nuot korijaukset essiintuua. Nämäthän ova pikku puutheja kokonaisuuven sisällä. Riemastuttava välhäys oli Töpöliputtajan käyttö. Sehän on Ceylonilla elelevö värikäs lintunen joka oli mm Avarassa luonnossa tänä talavena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksista kirjan murteeseen! Ja hah, enpä ole tajunnut mitä Töpöliputtaja tarkoittaa... :)

      Poista