tiistai 4. joulukuuta 2012

Finlandia-palkinto Ulla-Lena Lundbergille

Minulla oli ilo käydä seuraamassa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon jakoa Vanhalla ylioppilastalolla. Tänä vuonna Finlandia-palkinnon valitsi presidentti Tarja Halonen. Avauspuheessa Suomen Kirjasäätiön edustaja muistutti asiaankuuluvasti joulumyynnin merkityksestä, sitten Halonen piti palkintopuheen. Minusta puhe oli hyvä - jokaiseen ehdokaskirjaan löytyi hyvä näkökulma, joten valinta oli selvästi tehty perusteellisesti harkiten.


Ja voitonhan vei Ulla-Lena Lundberg kirjallaan Jää, alkuteos on ruotsinkielinen ja nimeltään Is. En ole itse kirjaa lukenut, mutta olen kuullut siitä vain hyvää, joten eiköhän sen voisi joskus lukeakin. Kirja on saanut blogeissa laajalti kiitosta, kannattaa tutustua vaikka Ilselän, Lumiomenan, Sinisen linnan kirjaston ja Täällä toisen tähden alla -blogin arvioihin.

Myös useita muita Finlandia-ehdokkaana olleita kirjoja on luettu blogeissa paljon, katsotaan, näkyykö tämä myös Blogistanian Finlandian äänestyksessä!


Palkinnon kunniaksi tarjoiltiin kakkukahvit. Tilaisuus itsessään oli näin ensikertalaisen silmiin tyylikäs, tosin muutamia perisuomalaisia ilmiöitä nähtiin. Juuri kun Halonen aloitti puheensa, ryhtyi erään rouvan kännykkä pirisemään äänekkäästi, ja rouvaparalla kesti ikuisuus löytää puhelimensa ja sammuttaa se. Samalla tarjoilijat siirsivät kahvipöytää keskemmälle ja oikein jyrisyttivät pöydänjalkoja lattiaa vasten. No sattuuhan näitä paremmissakin piireissä...


Ehdin jo miettiä, olenko liian vaatimattomasti pukeutunut, mutta tässäkin suhteessa vieraiden tyylikirjo oli laaja. Jään suomennoksen kustantaja on Teos, ja Teoksen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Niklas Herlin edusti kustantamoaan aika vapaamuotoisessa asussa. 

Ulkokirjallisista seikoista erityisen hieno juttu on, että Ulla-Lena Lundbergilla on jo 50 vuotta kestänyt kirjailijan ura takanaan. Eli ainakaan tällä kertaa kukaan ei pääse sanomaan, että kirjailijana voi menestyä vain hyvin brändätty nuori missukka. Onnittelut Lundbergille!

11 kommenttia:

  1. Kiitos näistä tunnelmapaloista! Aivan mahtavan kirjan Halonen valitsi, parhaan. :)

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava päästä fiilikseen mukaan tämän postauksen myötä. Vähän kiherrytti tuo pöydänjalkojen jyrisyttäminen & kännyn pirinä. Ollaan niin mukavan tasa-arvoisen tyylittömiä välillä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva päästä kurkistamaan juhlatunnelmaa. Minulla on Jää vielä kesken, mutta ainakin tähän mennessä olen pitänyt hurjan paljon.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä! Oli mukava kurkistaa Finlandian jakoon tekstisi kautta.

    Laitoin jo aiemmin joululahjalistalle Jään. Toivotaan, että pukki on kuulolla. Olen ainakin pitänyt kovasti muutamasta aiemmin lukemistani Lundbergin kirjasta.

    VastaaPoista
  5. tuo kirja on jo lukulistalla, mutta ehkä sitä pitäisi nostaa vähän ylemmäs...

    VastaaPoista
  6. Jotenkin olin iloinen tästä valinnasta, vaikka en ole vielä edes lukenut kirjaa. Arviot ovat olleet niin kehuvia, että on tullut käsitys todella hyvästä kirjasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteistanne! Tuolla oli tosiaan mielenkiintoista käydä.

    VastaaPoista
  8. Radiossa uumoiltiin ennen valintaa, että kun Tavja on valitsemassa voittajaa niin onko kahdella miehellä mitään saumaa: nope. ;)

    VastaaPoista
  9. Heh, no en itse usko että sukupuoli on ollut ratkaiseva tekijä, vaikka kyllähän valitsijan painopisteistä käydään usein melkoisia väittelyitä. :)

    VastaaPoista
  10. Olipas varmasti hienoa päästä mukaan!

    Haluaisin lukea tuon voittajan alkuperäiskielellä ruotsiksi. Olin todella hämmästynyt, kun yritin tällä viikolla saada sitä käsiini kirjastosta ja huomasin, ettei teosta ole Turun seudun kirjastotietokannassa vielä lainkaan ruotsiksi. Mutta hankinnassa on useampikin kappale, ja minä olen varausjonossa jollakin sijalla 25. Siispä vain kärsivällisesti odottelemaan... :)

    VastaaPoista
  11. Vau! Mun pitäis verrytellä ruotsiksi lukemista lastenkirjoilla ennen aikuisten kirjoihin tarttumista, voisinpa yrittää saada aikaiseksi...

    VastaaPoista