keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Blogistanian Globalia -ehdokkaani

Blogistanian Finlandian jälkimainingeissa syntyi myös sisarsarja, käännöskirjallisuudelle tarkoitettu Blogistanian Globalia. Joukossa on voimaa! :)

Olen lukenut melko vähän vuonna 2011 käännettyjä kirjoja, mutta lukemistani poimin parhaimmistoon nämä. Lista on aakkosjärjestyksessä, ei paremmuusjärjestyksessä.

Annabel Lyon: Aleksanterin opettaja

Aleksanteri Suuresta ja Aristoteleestä kertova romaani erottuu historiallisten romaanien massasta modernin kielensä ja kerrontansa ansiosta.

Suomentaja: Jaakko Kankaanpää

Suomennoksen taso: Keskitasoa parempi. Tuntuu siltä, että englannista suomennetaan kirjoja usein liian kirjaimellisesti. Kankaanpää ei tyrkytä anglismeja vaan kirja on luontevaa suomea, vaikka pieneltä englannin sivumaulta ei tämäkään suomennos ihan täysin ole välttynyt.

Benoît Sokal: Ensimmäiset tutkimukset

Tarkastaja Ankardon varhaisten sarjakuvaseikkailujen julkaiseminen suomeksi yksien kansien välissä on kulttuuriteko. Huumori on mustaa, piirrosjälkikin melkein yhtä synkkää.

Suomentaja: Juhani Tolvanen

Suomennoksen taso: Ihan hyvä. Ei kuitenkaan yllä aivan samalle tasolle kuin Heikki Kaukorannan suomennokset. Olen osan näistä tarinoista lukenut Tapiiri-sarjakuvalehdistä, mutta kokoelma ilmestyy yksien kansien välissä ensi kertaa vasta nyt.

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

Ženja kuuntelee totuutta värittävien naisten tarinoita. Siinä sivussa lukija saa kuvan ajasta, jolloin Neuvostoliitto muuttui taas Venäjäksi.

Suomentaja: Arja Pikkupeura

Suomennoksen taso: Erinomainen. Elävää, ilmeikästä kieltä. Pari pikkuvirhettä bongasin, mutta suomennosten yleiseen tasoon nähden kokonaisuus oli todella hyvä.

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät

Tässä minun ääneni hyvälle hömpälle. Weiner ei petä odotuksia, vaan Ikuiset ystävät oli vetävää ja viihdyttävää luettavaa, joka myös herätti ajatuksia. Kirjan tapahtumia ja henkilöitä olen pohtinut jälkeenpäinkin ja aion myös lukea kirjan joskus uudestaan.

Suomentaja: Aila Herronen

Suomennoksen taso: Kohtuullinen. Kommentoin käännöstä näin: "Dialogiin oli jäänyt minun makuuni liian kirjaimellista kääntämistä, kuten liiallista sinä-sanan hokemista, ja pari muutakin pientä kömpelyyttä silmiin osui." Ei suomennoksen lukeminen kuitenkaan liian tuskaisaa ollut vaan ihan mukiinmenevää.

Mielenkiinnolla odotan mitkä kirjat Globalian kärkeen nousevat... :)

11 kommenttia:

  1. Ihana kun otit kantaa myös suomennoksen tasoon. Sie olet tarkka muutenkin ottamaan niitä esiin arvioinneissasi ja minulle se on aina yhtä suuri ilo ja kiinnostus, sillä en itse osaa kauhean hyvin arvioida teoksen suomennosta suhteessa yleiseen tasoon.

    Aleksanterin opettajasta ja Naisten valheista iloitsen erityisesti. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva että sinultakin tuli ääni sarjakuvalle. :)

    VastaaPoista
  3. Minä mietin pitkään sarjakuvaromaanin laittamista omalle listalleni, mutta päädyin sitten antamaan sille erikoismaininnan ;)

    VastaaPoista
  4. Minä luin taas 98 käännöskirjaa, joten monet minullekin erittäin hyvät jäivät listaltani pois, koska eivät mahtuneet mukaan.

    Aleksanterin opettajan kansi on huikea!

    VastaaPoista
  5. Tuo on todellakin kaunis kansi. Minun potentiaalisten listani oli tosiaan melko vaatimaton: vuonna 2011 käännettyjä kaunokirjoja laskin lukeneeni neljä kappaletta, sarjakuvia kolme. Sarjakuvista ykkönen olisi ollut Hugo Prattin Samarkandin kultainen talo, mutta se ei ollut kisan tarkoittamalla tavalla vuoden 2011 suomennos, koska suomennos oli 1980-luvulta, vaikka itse laitos tuossa asussaan julkaistiin viime vuonna.

    Hanna, suomennosarvioita olisin lukenut mielelläni muiltakin, koska itse toivon tämän kisan nostavan minullekin hyviä käännöskirjaehdokkaita lukulistalle, mutta seurataanpa tuloksia. :)

    VastaaPoista
  6. Äh, taas tulee mieleen, että Opettajakin piti lukeaa.. Ja tuo Naisten valheet kuulostaa sekin hyvältä. Kiinnostava lista!

    VastaaPoista
  7. Nämä taitaa olla niitä positiivisia ongelmia - niin paljon kiinnostavaa luettavaa joista valita. :)

    VastaaPoista
  8. Ah, Aleksanterin opettaja ja Weiner kiinnostaisi näistä. Hirveitä nämä ihmisten listaukset, koko ajan tulee lisää "haluan lukea tämän, tämän ja tuon" -listalle, mutta onneksi samat kirjat edes vähän toistuvat :D.

    VastaaPoista
  9. Muistelin että olit Weineria lukenut mutta muistin sit kai väärin? No, Keyesistä pitävälle sopii mielestäni hyvin Weinerkin.

    VastaaPoista
  10. Minullahan on hyllyssä kaikki käännetys Keyesit ja Weineriltakin useampi. Kokonaisuutena pidän ehkä enemmän Keyesistä vaikka harmittaakin se, että käännökset kuulema pätkitään.

    Weinerin Tietyt tytöt oli jotenkin puuduttavan tylsä, mutta tässä Ikuisissa ystävissä sitten taas alkoi olla sitä tuttua Weinerin kipinää!

    VastaaPoista
  11. Minulla on muutama lukematon Weiner jläjellä. Olisivat kyllä oivallista sähkökirjakamaa. Pitäisi ehkä ostaa lukulaite ihan vaan flunssan varalle. Sitten kun makaa sairastamassa, olisi niiiin kätevää vain näppäillä lukulaitteeseen hyviä sähkökirjoja (kuten Weinereita) luettavaksi. Kipeenä kun ei pääse kirjastoon eikä kirjakauppaankaan, eikä verkkokirjakaupan ostokset tule päivässä tai kahdessa.

    VastaaPoista