Meri Valkama: Sinun, Margot

Kansi: WSOY.

Meri Valkaman esikoisromaani Sinun, Margot oli kirjasyksyn 2021 iso hitti, eivätkä sen lyömät laineet ole vieläkään laantuneet. Kirjan käännösoikeuksia on myyty useaan maahan ja siitä suunnitellaan tv-sarjaa. Kirjan ympärillä on ollut myös monta erikoista ja dramaattista käännettä. Kirjailija irtisanoutui työstään ja myi asuntonsa voidakseen kirjoittaa esikoisteoksensa valmiiksi. Kirjan ilmestyttyä valtava suosio tuli yllätyksenä, eikä uusintapainoksia meinannut saada ulos, sillä korona-ajan tuotantovaikeudet hidastivat lisäpainosten myyntiin tuloa. Parnassossa ilmestyi asiaton kritiikki, jonka seurauksena Julkisen sanan neuvosto antoi Parnassolle langettavan päätöksen. 

Nämä kirjalliset taustakohut pyörivät jonkinlaisena etäisenä hälinänä mielessä, kun nappasin Sinun, Margotin kirjaston hyllystä lainaksi. Onneksi vahva romaani kestää myös ulkoisen hälyn. Yritin etsiä tietoa kirjan painosmäärästä, mutta tuoretta tietoa en löytänyt. Kirjailija Meri Valkaman Facebook-sivulta löytyy kuitenkin tieto syksyltä 2022: kirjan painosmäärä oli ylittänyt 50 000 kpl, mikä on nykyään todella kova luku suomalaiselle romaanille. Käännöskieliä ovat tähän mennessä ainakin liettua, viro, ruotsi, tanska, norja, saksa ja unkari.

Sinun, Margot on tehnyt valtavan vaikutuksen niin lukijoihin kuin kriitikoihin. Ja kyllä minäkin tykkäsin, tosin paikoin jäin miettimään, luenko kaunokirjallisesti kovatasoista taideromaania vai sittenkin sujuvaa, trilleriin vivahtavaa lukuromaania. Lukuromaani-termistä lisätietoa kaipaaville linkitän Lumiomena-blogin, jossa lukuromaanin olemusta eritellään tyhjentävästi. Huomaan olevani samoilla linjoilla kuin Tuijata, joka myös määrittelee Sinun, Margotin lukuromaaniksi, jossa on painavia aiheita.

 
Kirjan vahvuus ja erottuvuustekijä todella on sen aihe: Itä-Saksa eli DDR ja sen hajoaminen. Suomalaisia kyllästetään nykyään todella paljon englannin kielellä ja angloamerikkalaisella kulttuurilla. Historiallisesti suomalaisilla on ollut vahvat, vuosisataiset siteet Saksan suuntaan. Olipa piristävää lukea saksankieliseen ympäristöön sijoittuvaa kirjaa!

Pidän siitä, että kirjailijalla on painavaa sanottavaa, mutta hän sanoo sen kaunokirjallisin keinoin – romaani ei ole pamfletti. Meri Valkaman painava asia on se, että Itä-Saksa oli ihan mukava paikka asua. Tässä vaiheessa nykysuomalainen yleensä reagoi, että eipäs varmasti ollut, sehän oli suljettu ja köyhä totalitaristinen yhteiskunta. Mutta Valkama näyttää, että arki on arkea, vaikka sitä eläisi romahtavassa reaalisosialismissa. Eikä Sinun, Margot esitä Itä-Saksaa kiiltokuvana vaan tuo esille, että vaikka suomalainen kirjeenvaihtajaperhe pystyi matkustelemaan ja liikkumaan vapaasti, tavallisille itäsaksalaisille tällainen vapaus oli mahdotonta.

Kirjan lähtöasetelmassa toimittajana työskentelevä Vilja matkustaa Berliiniin lapsuusmuistojensa jäljille. Hänen isänsä on kuollut ja isän jäämistöstä löytyi Margot-nimellä kirjoittavan naisen kirjeitä. Kuka Margot oli? Viljan äiti ei halua menneitä muistella.

En halua spoilata juonenkäänteitä, koska niiden keriytyminen auki oli nautinnollista luettavaa. Kirjan henkilöhahmoja haluan kuitenkin hieman kuvailla, koska Valkama on taitava kuvaamaan ihmisluonteen monipuolisuuden: sama henkilö voi olla toisen silmissä hyvä ja toisen silmissä paha tai hän voi pitää itseään olosuhteiden uhrina samalla, kun tietoisesti jatkaa toimintaa, joka satuttaa muita.

Kaikkein samastuttavin henkilöhahmo minulle oli Viljan äiti Rosa, vaikka hän ei suinkaan ole erityisen miellyttävän oloinen nainen. 80-luvun jaksoissa Rosa elää pikkulapsiperheen arkea ja on varsin tunnistettavasti päätynyt siihen pisteeseen, että arki tuntuu uuvuttavalta raatamiselta, jossa rasittavat velvollisuudet seuraavat toistaan. Niinpä Rosa suorittaa hampaat irvessä perhearkea ja parisuhdetta, koska eihän lapsia voi hoitamattakaan jättää. 

Viljan isä Markus taas edustaa ihmistyyppiä, joka saa tosielämässä minulta karvat pystyyn: hän on ihmissuhteissaan päättämätön ajelehtija, jolle asiat tuntuvat vain tapahtuvan. Markus on heittäytyvän idealistinen ja toisin kuin Rosa, hän tuntuu kulkevan omien halujensa perässä, kunhan seurauksia ei tarvitse liikaa pohtia tai johtopäätöksiä tehdä. 

Aikuinen Vilja jää vanhempiinsa verrattuna hieman etäiseksi, mutta ehkä sekin on juonen käynnistäjän osa: hän kaivautuu menneisyyden jälkiin ja vaikka tehtävä tuntuu ensin mahdottomalta, alkaa aikojen takaa nousta esiin muistoja, tarinoita ja ihmisiä. 

Yli 500-sivuinen kirja oli varsin nopealukuinen, mikä kenties johtuu siitä, että Valkama kertoo historiaa sammakkoperspektiivistä käsin. Lukijaa ei rasiteta turhalla infodumppauksella, vaan Valkama herättää DDR:n taitavasti eloon henkilöhahmojen näkemien ja kokemien arkiasioiden kautta. Paikoin mietin, olisiko tekstimassasta voinut hieman karsia erilaisia arjen askareiden selostuksia. Muistelen kuulleeni, että kirjojen sivumäärä alkoi kasvaa, kun tekstinkäsittelyohjelmistot yleistyivät ja tämä kommentti nousi kirjaa lukiessa välillä mieleen. En sano, että Sinun, Margotissa olisi tyhjäkäyntiä, mutta ehkä sellaista lievästi pitkitettyä henkilöhahmojen kotona pyörimistä paikoin on.

Sinun, Margot kannatti ehdottomasti lukea ja olen iloinen siitä, että kirja leviää kansainvälisesti näin hienosti. Mielikuvani kirjasta kuitenkin muuttui lukemisen jälkeen: se on hieman kevyempi ja viihteellisempi kuin lukemieni arvioiden ja lukijakommenttien perusteella oletin. Ehkä otan nämä ennakko-oletukseni omaan piikkiini.

Lue myös nämä:
Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
Pajtim Statovci: Tiranan sydän