Eino Leino: Pankkiherroja

Antti Favén: Eino Leinon muotokuva.
Kuva: Kansallisgalleria.

Samoin ettei suurinkaan teatteri-ilta, ei kuuluisimmankaan taiturin konsertti, kauneinkaan taidenäyttely tai parhaankaan kirjan ilmestyminen ollut enää mikään merkkitapaus Helsingissä, vaan ennemmin jonkun uuden atleetin, uuden ulkomaisen tanssijattaren tai oopperatenorin esiintyminen. Isänmaasta ja isänmaan politiikasta ei kukaan puhunut enää. Se oli haihtunut kuin pilveen, kuin yleiseen, aisteja huumaavaan juopumukseen, jossa ei kukaan ajatellut eikä tuntenut mitään ja jossa olisi ollut naivia yrittääkään ottaa ketään tai mitään syvällisemmin.

Koska olen kotoisin Paltamosta, on minut suorastaan marinoitu Eino Leinon runojen tärkeydellä - onhan Leino syntynyt Paltaniemellä. Mielikuva Leinosta on melko yksiulotteinen: hänet mielletään romanttiseksi rappioalkoholistiksi, joka ojan pohjalta käsin, jonkun hellän naisen hoivaillessa häntä, syöksee kalevalamittaista helkavirttä, jossa ylistetään kainuulaista maaseutumaisemaa. Epäilemättä myös hiljakkoin edesmenneen Vesa-Matti Loirin laulamat Leino-tulkinnat ovat vankistaneet tätä mielikuvaa.

 

Pankkiherroja, vuonna 1914 ilmestynyt romaani, ei kuitenkaan sovi lainkaan tähän Leinon nykyimagoon. Romaani kuvaa terävästi helsinkiläisiä finanssipiirejä ja seurapiirejä. Se keskittyy urbaaniin ympäristöön, lähes kaikki tapahtumat ovat kävelymatkan päässä Esplanadilta. Siinä asioidaan yhtä soittoa korkealuokkaisissa ravintoloissa, seurustellaan hienostopiireissä, matkustellaan laajalti ja tehdään bisnestä. Leinohan työskenteli Helsingissä pitkään toimittajana ja hänen tarkkasilmäisyytensä ja älykkyytensä tulevat hyvin kirjassa esiin. 

 

Latasin kirjan luettavaksi Project Gutenbergista. Nopealukuisen kirjan jälkeen minulla oli sellainen olo, että kaipaan sen rinnalle jotain analyyttista, taustoittavaa lisätietoa. Tällaista löytyikin Suomen Pankin sivuilta: vuonna 2014 pääjohtaja Erkki Liikanen esiintyi Eino Leino -seurassa ja piti Pankkiherroista puheen, jossa hän nostaa tosielämän vastaavia tapahtumia esiin.

Pankkiherrojen päähenkilö on Antti Puuhaara, jolla kirjan alkusivuilla on hyvä työpaikka, mukavasti varallisuutta ja kiva perhe. Finanssipiirejä ravisuttelevat talousskandaalit romahduttavat sekä häneltä että monelta muultakin suurimman osan näistä menestyneen elämän tunnuspiirteistä. Samalla Leino ihmettelee velkavetoista kulutusyhteiskuntaa. Todella ajankohtainen kirja siis!

Puntaroin lukiessani kirjan henkilöhahmojen psykologista uskottavuutta ja tulin siihen tulokseen, että se kantaa edelleen. Tietynlainen asetelmallisuus joistakin kirjan henkilöhahmoista paistaa, mutta sillä ei ole väliä, koska jokseenkin samanlaisia elämänvalintoja voisi kuvitella myös nykyihmisten tekevän. Kukaan hahmoista ei ole erityisen miellyttävä. Antti on vähän ajopuumainen mukautuja, hänen ystävänsä Soisalo on laskelmoiva kyynikko, naiset heidän ympärillään lyhytnäköisiä ja itsekkäitä.

Kirjan kieli on viehättävää ja monet sanat kuulostavat suorastaan eksoottisilta nykylukijan korviin. Project Gutenbergiin on lisätty paljon Leinon tuotantoa, joten taidanpa jossakin välissä lukea hänen romaanejaan lisää. Leinon runoutta olen lukenut - kunnon paltamolaisen lailla - hyvinkin runsaasti, mutta romaanituotanto on jäänyt minulta vähemmälle huomiolle.

Lue myös nämä:
Karo Hämäläinen: Erottaja
Kari Nars: Miljoonahuijarit
Veikko Huovinen: Kasinomies Tom