sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ville Pirinen: Yhesti yhes toises paikas & Yhesti yhes kolmannes paikas

Kuva: Suuri kurpitsa
Kuva: Suuri kurpitsa
Ville Pirisen urbaanilegendoista ammentavat Yhesti yhes paikas -sarjakuvat osoittautuivat ensitutustumisella niin hauskoiksi, että piti hommata luettavaksi niitä lisää. Lyhyet minialbumit ovat niin nopeaa luettavaa, että vetäisin niitä kaksi putkeen. Kvaak.fi -foorumilta löytyy arvio sekä kakkosesta että kolmosesta.

Yhesti yhes toises paikas sisältää kolme hieman perusteellisempaa tarinaa ja yhden nopean välipalan. Mustavalkoiset rennolla otteella piirretyt ja kerrotut tarinat sijoittuvat määrittelemättömille suomalaisille seuduille, puhetavan perusteella Itä-Suomi jyllää. Arkipäivän sattumukset paisuvat absurdeiksi tapahtumaketjuiksi.

Minuun kolahti eniten Löyhäyttelijä-niminen tarina, jossa tavataan kahjonpuoleinen paitakauppias. Pirinen revittelee sekopäisesti käyttäytyvän kauppiaan ja hölmistyneen asiakkaan vuorovaikutuksella. 

Yhesti yhes kolmannes paikas ammentaa taas huumoria päihteiden maailmasta. Ulvoin naurusta Sekakäyttäjien erhe! -nimiselle tarinalle. Tätä ei voi suositella herkkävatsaisille, sen verran ällöjä käänteitä savolaisten amispoikien epäonninen pillerikokeilu saa.

Albumien underground-henkeä korostaa sinne tänne rönsyilevä tekstitys - suoria viivoja ei ole sen enempää sarjakuvaruutujen reunoissa kuin teksteissäkään. Mutta mitäpä niillä tekisikään. Yhesti yhes paikas -tarinat ovat sarjakuvamuotoon mainiosti tallennettua jutuniskentää. Kaikessa karuudessaan näissä on jotain perisuomalaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti