tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lue ja syö -haaste: Frikadellikeitto

Lurun luvuissa kutsuttiin tammikuun alussa kirjabloggaajia Lue ja syö -haasteeseen. Olen tarkkaillut lukemiani kirjoja haasteeseen osallistumista silmällä pitäen ja nyt tuli oiva tilaisuus osallistua, sillä minulla on meneillään Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat.


Mainiossa haasteessa on siis tehtävänä kokata jossakin kirjassa esiintyvää ruokaa. Luru teki itse haasteen tiimoilta runebergintorttuja, Minna on tehnyt Haruki Murakamin innoittamana kuumia udon-nuudeleita ja Linnea on ehtinyt tehdä kahtakin haasteruokaa: Muriel Barberyn innoittamaa glutoffeeta ja Elizabeth Bardin inspiroimaa jogurttikakkua.

Kun kyyhkyset katosivat liikkuu useissa eri aikatasoissa, enimmäkseen tapahtumat sijoittuvat Viron 1940-luvun sotavuosiin ja 1960-luvun neuvostovuosiin. Päähenkilö Edgar Parts haaveilee toistuvasti mamman frikadellikeitosta ja harmittelee, ettei Juudit-vaimo vaivaudu keittoa laittamaan. Tosin Edgar toteaa 1960-luvun jaksossa, ettei frikadelleja kannata edes tehdä ellei pysty hankkimaan lihaa luotettavalta ystävältä - valmiiseen jauhelihaan sekoitetaan hänen mukaansa rotatkin joukkoon.

Frikadellikeiton reseptin löysin Lautasellesi - Sinu taldrikule -ruokablogista. Blogia kirjoitetaan sekä suomeksi että viroksi. Ilmeisesti frikadellikeitto on siitä tyypillinen peruskotiruoka, että sitä voi varioida monella tavalla. Noudatin blogin ohjetta muuten tunnollisesti, mutta kokonaisten mustapippurien sijaan panin keittoon maustepippureita.

Lihapullilla höystetyt keitot ovat minulle sinänsä tuttuja, sillä olen tehnyt itse muun muassa kaalikeittoa, johon tulee lihapullia. Olen kuitenkin aina paistanut lihapullat ennen niiden lisäämistä keittoon. Tässä keitossa pienet frikadellit eli jauhelihapullerot pannaan keiton joukkoon raakana ja ne kypsyvät keiton kiehuessa. No mikäs siinä, sinnehän pikku pallerot upposivat ja kypsyivät ripeästi.

Keitosta tuli varsin maukasta. Lisäksi keitto oli suorastaan talouskoulun oppien mukaista ihanneruokaa: siinä on runsaasti juureksia, jotka ovat terveellisiä, hyvän makuisia, näin talvisaikaan sesongin mukaisia ja kaiken hyvän lisäksi vielä edullisia. Lisättyä rasvaa ei tarvinnut käyttää, toki frikadelleihin käyttämässäni sika-nautajauhelihassa on makoisa määrä rasvaa mukana. Sikanaudan dissaajia muistuttaisin siitä, että lihapulliin kannattaa minun mielestäni käyttää nimenomaan sikanautaa, jotta pullista tulisi meheviä.

Jälkiruoaksi nautin appelsiinin, sillä eräässä Kun kyyhkyset katosivat -kirjan 1960-luvun kohtauksessa Juudit on onnistunut jonottamaan kaupasta pussillisen appelsiineja, mutta Edgarin kanssa riidellessä appelsiinipussi hajoaa ja hedelmät vierivät minne sattuu.

Kiitos Lurulle kivasta haasteesta!

8 kommenttia:

  1. Vau, hieno haastepostaus ! Näyttää herkulliselta tuo keitto !

    VastaaPoista
  2. Venäjällä ainakin vanhemmat ihmiset suhtautuvat edelleen hyvin epäilevästi jauhelihaan, varmasti juuri tuon takia mikä Oksasenkin kirjassa tuli esiin: ei ollut mitään takeita siitä, mitä jauheliha sisälsi.

    Herkullisen näköistä keittoa ja hyvä muistutus Lurun haasteesta. Pitääpä lukea kirjoja sitä(kin) silmälläpitäen.

    VastaaPoista
  3. Kiitti! Tämä oli lisäksi varsin helppotekoinen!

    VastaaPoista
  4. Kiva että keksit näin oivan kirjallisen reseptin, kuulostaa hyvältä! En ole minäkään kokeillut tuota lihapullakeittometodia, mutta näppärältä ja makoisalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
  5. Hauskan kuuloinen haaste! Taidankin osallistua :)

    VastaaPoista
  6. Tämä oli tosiaan mukava haaste! Kyllä kannattaa osallistua. :)

    VastaaPoista
  7. Hyvin onnistui sinun frikadellikeitto. Olen huomannut, että Suomessa käytetään enemmän maustepippuria. Anoppini laittaa joka ikiseen ruokaan just maustepippuria, mitä ihmettelen, mutta äitini taas käyttää kokonaisia mustapippureita.

    Olkoon sanottu, että äitini valmisti jauhelihan kotona itse. Silloin oli kunnon liha jauhelihataikinassa.

    VastaaPoista
  8. Hih, näin sitä tuli toteuttaneeksi kansallisia stereotypioita! Kiitos sinulle reseptistä. :)

    VastaaPoista