sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Nälkävuoden palkitseminen


Perjantaina Akateemisessa kirjakaupassa jaettiin palkintoja. Kirjakauppa jakoi omat Varjo-Finlandia palkintonsa myydyimmille Finlandia-ehdokkaina olleille kirjoille. Tietokirjapalkinnon sai Björn Wahlroosin Markkinat ja demokratia, lasten- ja nuortenkirjapalkinnon sai Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu pihalla ja kaunokirjapalkinnon Ulla-Lena Lundbergin Jää. Aki Ollikaisen Nälkävuosi palkittiin kirjakaupan esikoiskirjapalkinnolla ja bloggaajien Blogistanian Finlandialla - joka siis käytännössä tarkoittaa kunniakirjaa ja kukkakimppua. :) Kurkkaa myös Lumiomenan raportti palkinnonjaosta!


Café pour les idiots -blogin Marissa hoiti haastattelun mallikkaasti. Ollikainen juttelikin kirjablogien merkityksestä varsin lämpimästi. Ollikainen arveli, että on osin kirjablogien ansiota, että Nälkävuosi lähti hyvin lentoon. Bloginäkyvyyttä tuli runsaasti ja pitkin vuotta. Kuulemma oli kesäinen souturetkikin pitänyt kerran keskeyttää, kun vaimo huuteli laiturinnokalta että uusia blogijuttuja on ilmestynyt. :)


Seuraavaksi päästään äänestämään vuoden 2012 parasta käännöskirjaa. Blogistanian Globaliaa emännöi Karoliina uudessa blogiosoitteessaan Anna-lehden alla.

13 kommenttia:

  1. Salla, mukava lukea tilaisuudesta, kun en itse tällä kertaa päässyt osallistumaan!

    VastaaPoista
  2. Tuo souturetki-juttu oli hauska! Tilaisuus oli kaikin tavoin onnistunut ja olen entistä iloisempi siitä, että Ollikaisen kirja voitti.

    VastaaPoista
  3. Harmi, etten päässyt tilaisuuteen ja vielä harmimpi, etten ole vielä lukenut Nälkävuotta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos raportoinnista, ja hauska tuo souturetki-juttu minustakin :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos raportista, näiden kuvien ääressä on mukava tunnelmoida!

    VastaaPoista
  6. Oi jospa oisin saanut olla mukana! :) Ootte mahtavia, sinä, Morre, Marissa ja kaikki yleisön tukijoukot - ja tietty kirjailijat hienojen teostensa takana!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista! :) Joko uskaltaa sanoa perinteeksi tapahtumaa, joka on toistunut kahtena vuonna? :)

    VastaaPoista
  8. Jostainhan se perinnekin alkaa :) Onko muuten olemassa mitään Blogistanian Tieto-Finlandiaa, jos kerran Globaliakin on? Jos ei ole, voisiko semmoisen perustaa ;)

    VastaaPoista
  9. Tietokirjaäänestyksestä on tainnut olla aika ajoin keskustelua, mutta se on kai jäänyt siihen, että kauhean monessa blogissa ei lueta tuoreita tietokirjoja. Kovin laajaa äänestystä kunkin vuoden tietokirjoista ei välttämättä saisi kasaan.

    VastaaPoista
  10. Olipa mukava lukea tilaisuudesta kun itselläni ei ollut mahdollista tulla paikalle. Hienosti oli bloggarit edustettuna :)

    VastaaPoista
  11. Tuosta Globaliasta.

    Muistan kun Salla, kirjoitit tekstiesi oikeuksista kun kustannustalo oli poiminut käyttöönsä sinun kirjoittamaasi.

    Blogistanian Globalia on nyt kaupallisen yrityksen verkkosivuilla. Eikö kyse ole nyt vähän samasta asiasta?

    Minulla ei sinänsä ole mitään Anna- lehteä vastaan, mutta sisällöntuottajaksi en ajatellut ryhtyä. Heillähän on toimituskuntansa ja toimittajansa omasta takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Globaliaa emännöi Karoliina, joten neuvoisin sinua olemaan suoraan yhteydessä häneen ajatustenvaihdon merkeissä. Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään sitä vastaan että uuden blogiosoitteen myötä Globalia-kisa käydään Anna-lehden verkkosivujen alla, koska kyseessä on kuitenkin bloggaajien oma äänestys, ei Anna-lehden äänestys. Karoliinahan on vakiintunut kirjabloggaaja jolla on paljon lukijoita ja itse kyllä aion äänestää Globaliassa.

      Poista