tiistai 13. joulukuuta 2011

Aulikki Oksanen: Kolmas sisar

Kuva: Siltala.
Aulikki Oksasen Kolmas sisar oli oikein täsmäluettavaa synkkään joulukuuhun. Olen omasta mielestäni sietänyt tänä vuonna pimeyttä ja vesisadetta kohtuullisesti, mutta nyt synkkyys tuntuu ottaneen ylivallan. Kun katsoo ulos, tuntuu että iskee masennus ja ilmastoahdistus. Ilmastoahdistusta voi yrittää torjua ruohonjuuritasolla muistilistaan tutustumalla ja käytännön keinoja kokeilemalla.

Olen tavannut hurmaavan Aulikki Oksasen syksyllä Siltalan illanvietossa ja hän lausui joitakin kokoelman runoja ääneen. Kokoelmaan ovat ennen minua ehtineet ihastua jo Ina, Nora, Katja ja marjis.

 Synkkyyden vastalääkkeenä toimivat Oksasen runoista ja laulurunoista välittyvät tunteet: rakkaus ja yksinäisyys, vapauden ja kauneuden kaipuu, oman tiensä löytäminen... Kokoelman avausruno Villit peurat on kolahtanut moniin, kannattaa käydä katsomassa Jennin ITE-taidetta runoon perustuen.

Vuosikymmeniä aktiivisena taiteilijana työskennelleen Oksasen tuotannosta esimerkiksi klassikkokappale Sinua, sinua rakastan on toki tuttu, mutta viime vuosina tutuksi ovat tulleet Vuokko Hovatan levyttämät Oksasen laulurunot. Hovatan Lempieläimiä-levyn laulunäytteitä voi kuunnella MySpacesta.

Laulurunous on jännä kirjallisuuden laji - ihan aina kappaleet eivät toimi paperille kirjoitettuna, vaikka ne lauluina olisivat pysäyttävän kauniita. Joissakin Kolmannen sisaren laulurunoissa esimerkiksi toisteisuus vähän häiritsi, koska saman sanan tai säkeistön toistaminen ei tietenkään luettuna vaikuta samalta kuin sävellyksena kuunneltuna.

Kokoelman loppu oli mielenkiintoinen. Muut tekstit olivat melko lyhyitä, mutta viimeisenä oleva nimikkoruno Kolmas sisar oli kolmiosainen ja kesti monta sivua. Eräänlainen Kristus-tarina oli kyseessä. Kokoelman kuvituksen Oksanen on piirtänyt itse. Kuvat ovat viehättävän välimerellisiä. 

Otetaanpa loppuun runon Villit sanoivat ensimmäinen kappale:

"Villit sanoivat:
Tätä metsää
älä koskaan myy.
Anna kuolla sen, mikä hiljaa rämettyy,
ja palaa sen, mikä syttyy itsestään.
Mutta sielusi sisintä korpea
älä luovuta kellekään."

6 kommenttia:

  1. Kiitos, kiitos! Lueskelen tätä kahvikuppi kädessä ja tämä oli ihana aamun aloitus (pahoitteluni, että paljastan aloittavani aamun näin myöhään, mutta kyllä munkin on pian lähdettävä ja vielä tarvottava kilometrejä mutapellolla).

    No, asiaan. En ole vieläkään saanut tätä kirjaa itselleni, mutta nyt jo tuosta kirjankannesta säteili oikein energiaa. Sitten kirjoitit vielä niin lämpimästi, että tuli oikein hyvä mieli. Summa summarum: päätin nyt lopullisesti, että ostan tämän itselleni joululahjaksi. Pimeyden keskelle tarvitaan tosiaan vastapainoa, ja tämä teos vaikuttaa todella jotenkin virkistävältä ja uudistavalta. Villit sanoivat -runon alku on vaikuttava. Tuollainen runous, jonka ymmärtää heti mutta joka jättää tulkinnanvaraa, on parasta.

    VastaaPoista
  2. Totta, tämä kokoelma toimii hyvin synkkyyden vastapainona. Vaikka runojen tunnelma vaihtelee, nousee omaan mieleeni päällimmäisenä kauneus ja jonkinlainen villi levollisuus.

    Joitakin runoja lukiessa teki tosiaankin mieli alkaa laulaa mukana. Olen ollut aika ihastunut Vuokko Hovatan levyihin ja etenkin Oksasen sanoittamiin lauluihin.

    VastaaPoista
  3. Minulla on Liaani-levy vielä kuulematta, mutta Lempieläimiä-levyä olen kuunnellut paljon. Joitakin Liaanin tekstejä on tässä kirjassa.

    Oksasen laululyriikkaosaaminen näkyy erityisesti runojen kauniissa soinnillisessa rytmissä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos blogistanian, olen vasta nyt viime aikoina herännyt Oksasen tuotannon suhteen. Olen miettinytkin, olisiko tämä juuri se, millä tutustumisen aloittaisin.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti luet ja bloggaat. :) Minullekin tämä oli ensi kosketus Oksasen kirjoihin, vaikka hänen työnsä ovatkin tuttuja musiikin maailmasta.

    VastaaPoista
  6. Pitää muistaa kirjastossa käydessä kurkata hyllystä ja jos ei ole, laittaa ehdottomasti varaukseen eikä enää vain aikoa :)

    VastaaPoista