Kiitän jälleen kerran kirjastonhoitajia houkuttelevien "esittelyhyllyjen" kokoamisesta. Helvi Juvosen koottujen runojen kokoelman Aukea ei koskaan metsään ovi nappasin lainaan jo kesällä viihtyisästä Vallilan kirjastosta. Laina on tullut uusittua aika monta kertaa ja nyt vihdoin luin kirjan. Runoja on tänä syksynä lukenut myös Reeta Karoliina.
Minua on välillä vaivannut "runokirjatrauma", joka tarkoittaa sitä, että tuntuu siltä että jos paksua runokokoelmaa alkaa lukea, se pitäisi lukea kannesta kanteen järjestyksessä ja jättämättä yhtään runoa välistä. Tämä on välillä estänyt hyviin runokokoelmiin tarttumisen. Olen rauhoitellut itseäni ja tsempannut, että ei runokokoelmaa ole pakko järjestyksessä päntätä - sitä voi lukea sieltä täältä, pitää välillä taukoa ja jatkaa myöhemmin. Varsinkin kun runoilijat ovat yleensä samanlaisia kuin näyttelijät - paranevat vanhetessaan. Runoilijoiden ensimmäiset kokoelmat ovat harvoin tuotannon parasta laatua, vaan ne helmet syntyvät vasta uran myöhemmässä vaiheessa. Tämä päti Helvi Juvoseenkin.
Helvi Juvosen nimi oli tuttu, ja tajusin että hänen tunnetuimpia runojaan on varmasti siteerattu koulun äidinkielen oppikirjoissa. Lööppeihin tämä vuonna 1959 kuollut runoilija joutui kaksi vuotta sitten, jolloin lehdet kirjoittivat että hänen hautapaikkansa hoitosopimus oli umpeutumassa eikä kukaan ollut jatkamassa sitä. Aiheesta kertoo Suomen Kuvalehden artikkeli. Muistaakseni Juvosen kustantaja WSOY jatkoi hoitosopimusta. Mutta juuri muuta en Juvosesta tiennytkään. Tämän kirjan lopussa on runoilijakollega Mirkka Rekolan kirjoittama hieno, tiivis elämäkerta Juvosesta. Rekola on toimittanut kokoelman yhdessä Liisa Enwaldin kanssa. Elämäkerrasta löytyi minulle kiinnostava tieto - Juvonen suoritti mottimetsä-kansalaisvelvollisuuttaan kesällä 1944 Paltamossa Kiehimänjoella. Siis minun kotijoellani, jonka rannalla vanhempani vieläkin asuvat!
Kirjaan on koottu Juvosen kuusi runokokoelmaa: Kääpiöpuu, Kuningas Kultatakki, Pohjajäätä, Päivästä päivään, Kalliopohja ja Sanantuoja. Viimeisin, Sanantuoja, julkaistiin postuumisti. Lisäksi kirjassa on Juvosen Parnassoon kirjoittamia esseitä ja vuonna 1974 julkaistu satukokoelma Pikku Karhun talviunet. Monessa kokoelmassa on mukana Juvosen runosuomennoksia. Minua kiinnostivat erityisesti Emily Dickinsonin runojen suomennokset.
Takakansitekstissä määritellään näin: "Helvi Juvosen (1919-1959) runoilijantyö ajoittui modernismin murrokseen, joka näkyi hänen tuotannossaan tietoisuutena niin perinteisestä kuin uudesta runoudesta." Lukiessani minua miellytti se, että Juvosen runot ovat modernin makuisia, mutta samalla melko helppotajuisia. Hän käyttää paljon luontokuvia tai kirjoittaa pieniä tarinoita. Jotkut uudet runoilijat kirjoittavat niin syvällisesti, että runoista on vaikea saada otetta. Joskus aivopähkinät ovat hauskoja, mutta kyllä tämäkin on mukavaa, että runoja voi lukea nauttien ja ymmärtäen. Tässä näytteeksi pätkä runosta nimeltä Elokuun ilta:
"ja lohikäärme katselee
"ja lohikäärme katselee
ja miettii, sitten
nielee kuun
ja kylläisenä yllä maan
se loistaa koko vatsallaan."
Ensimmäisessä kokoelmassa, Kääpiöpuussa, poljento on perinteisempi ja mukana on todella paljon hengellistä kuvastoa. Hartaus, joka näkyy niin luonto- kuin jumalsuhteessa, jatkuu kokoelman loppuun asti, mutta liudentuen. Sen sijaan sellainen seikka ei näy runoissa mitenkään, että Juvonen jakoi elämänsä naisen kanssa. Tästä Rekola kertoo lyhyesti. Tulee muistaa, että 1950-luvun Suomessa homoseksuaalinen suhde oli rikos. Juvosen elämänvaiheisiin kuului lisäksi sairautta, mutta myös opiskelua ja työntekoa.
Tässä näyte Dickinson-suomennoksesta:
"Pois tuuli lähti sotiinsa,
jäi lehdet aloilleen.
Graniittihatun marraskuu
toi naulaan nukkaiseen."
Juvosen kokoelman lukeminen virkisti ja piristi lukumieltäni, mutta myös haastoi. Runoja en pysty ahmimaan satoja sivuja päivässä, niitä pitää lukea vähän kerrallaan ja sulatella välillä. Mutta runoissa voi sanoa asioita tiiviisti, yllättävästi, inspiroivasti - siksi runojen lukeminen ruokkii lukemisen ystävän aivotoimintaa. Minulla olisi hyllyssä Arto Mellerin tuhti kokoelma Runot, joka ansaitsisi perusteellisen läpilukemisen. Osin tuon "runokokoelmatrauman" vuoksi sen lukeminen on jäänyt satunnaiseksi plarailuksi. Lupaan itselleni, etten enää ota paineita ja yritä tankata sitä kertaheitolla, vaan voin lukea sitä sieltä täältä, vähin erin.
Tekstit
Ne esittelyhyllyt on oikeasti käteviä löytöjen tekemiseen. :)
VastaaPoistaNäin on, Velma. :)
VastaaPoista