perjantai 30. marraskuuta 2007

Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta

Työmatkalla ehti myös lukea. Taannoin kävin divarissa viemässä kirjahyllystä siivottuja kirjoja vaihtoon ja etsimässä vanhoja sarjakuvalehtiä, ja samalla reissulla bongasin Helvi Hämäläisen Finlandia-runokokoelman Sukupolveni unta. Säädyllisen murhenäytelmän jälkilämmössä tämä lähti mukaan.

Erilaista runoutta tämä ainakin oli, minulle. Suomalainen moderni runous on tyypillisimmillään melko sisäänpäin kääntynyttä: liikutaan runoilijan pään sisällä. Helvi Hämäläinen naulaa tässä otsikkonsa viimeisen päälle: sukupolvikuvausta on tosiaan paljon, talvisotaa, toista maailmansotaa, keskitysleirejä. Vanhan ja elämässään paljon nähneen naisen ääni kuuluu myös: runoilijaminä enteilee ja odottaa kuolemaa, kertoo monista itkuistaan, kaipaa kuollutta lastaan. Ulospäin kääntynyt yhteiskunnallinen katse puhutteli, samoin Säädyllisessä murhenäytelmässä lukijalle välittynyt tunne siitä, että Hämäläinen on kirjailijana näkijä, joka pystyy katsomaan historiassa vuosikymmeniä eteenpäin ja taaksepäin siinä, missä joku toinen ei kykene näkemään viikkoakaan eteenpäin saatikka muistamaan mennyttä. Tuli mieleen Eino Leinon runonsäe: "Kansat katoo, ei katoa mahti, jonka on laulanut mahtaja kansansa sielun."

Nyt on luvassa täysin epäprofessionaalia ja subjektiivista analyysiä. Saarikoski-fanina tunnuin löytävän yhtäläisyyksiä Saarikosken Tiarnia-sarjan ja tämän Sukupolveni unta välillä. Ajallisestihan ne eivät ole edes kaukana toisistaan, Sukupolveni unta julkaistiin vuonna 1987. Tuttuja tuntoja löysin esimerkiksi näistä pätkistä. Huom. nämä eivät ole kokonaisia runoja, vaan pätkiä runoista. Lisäksi nämä pätkät itsessään eivät aina ole suoraan vastinpareja, vaan runot, joihin ne kuuluvat, herättivät mielessäni assosiaatioita. Ei olisi kuitenkaan järkeä kopioida tähän kovin pitkiä pätkiä tekstejä, siksi poimin vain joitakin säkeitä sieltä täältä.

Hämäläinen: "Kuljit kanssani auringon kasvaessa,
kun medentuoksuisten kammioitten hämärässä
syntyi kuningattarien uni
kuljit kanssani keltaisessa päivässä,
niittyjen tummassa kullassa ja punassa,
varjoissa, jotka painoivat kuin kultaesineet nummella."

Saarikoski: "Sillä tammikuun kuudentena päivänä
tapahtui että
mehiläiset heräsivät
ja opastivat minut
mäen päälle jossa kynttilät kirkkorakennuksessa
loisti"

Hämäläinen: "hän kuoli sinussa kituen kuin mies joka sairastaa,
hän yski toivottomana pois keuhkonsa,
hän kuoli pää kääreessä niinkuin kuumesairas"

Saarikoski: "Tuuli yski keuhkonsa rikki
joskus kauan sitten, kun olin nuorukainen"

Lisäksi Hämäläisenkin runoissa esiintyy paljon hevosia. Pidin myös hänen tyylistään puhutella suoraan historiallisia henkilöitä, tässä tapauksessa esimerkiksi John F. Kennedyä ja Thomas Jeffersonia. Ja varsinkin talvisotaa ja sotaveteraaneja kuvaavat runot olivat todella autenttisia - 1980-luvun loppupuolella ne lienevät olleen suorastaan rohkeita, veteraanien kunnianpalautus kun taisi olla vasta alkamassa?

Kokoelman loppupuolen runot ovat enemmänkin luonnonmystiikkaa. Alkupuolen ulospäinsuuntautunut katse ja näkijän ote historian kertomiseen miellyttivät, ehkä varsinkin juuri siksi, että nuorista nykyrunoilijoista kovinkaan moni ei tämmöisiä kirjoita. Aina vaan sitä oman elämän jauhamista ja kääntelyä ja vääntelyä.

Kadotetun puutarhan saan toivottavasti pikapuoliin näppeihini. Olisikohan se minulle sitten se joulun teholukupaketti?

4 kommenttia:

  1. TeeVee1.12.07

    Kuten olen tainnut jo aiemminkin sanoa, hyvä blogi, mutta itse ainakin kaipaisin hieman ulkoasuun jotain muutosta, värikkyyttä kenties.

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitos. Ulkoasun vaatimattomuus on kyllä melko tietoista. Blogspotin vakiopohjista tämä on mielestäni luettavin. Blogspotiin ei käsittääkseni myöskään ole yhtä helppo ladata vapaamuotoisia pohjia kuin vuodatuksen blogeihin, jonne saa tehtyä melkein millaisia taustoja vaan.

    Toisaalta, haluan että pääpaino on teksteillä. Kirjat ovat sanoja, kirjojen visuaalinen ulkoasu on toissijaista. Hyvä kirja repaleisissa kansissa ja kehnolle paperille painettuna on parempi kuin huono kirja loisteliaalla kuvituksella ja kiiltopaperilla. Koska kommentoin kirjoja, on minullekin tärkeintä sanat ja sisältö itse, ei ulkoasu. Ja onhan semmoisia visuaalisesti koreita blogeja vaikka kuinka paljon, voihan niitä käydä lukemassa jos värikkyyttä haluaa. Itse en yleensä laita edes kansikuvaa kirjasta tänne, ja vaihtuvathan nekin aina painoksen mukaan, joten mitä väliä.

    Mutta laitoinhan minä tänään tuonne oikean reunan linkkilistan itsestäni Meez-hahmon! Tämä onkin huimin visuaalinen uudistus koko blogin olemassaolon ajan. :)

    VastaaPoista
  3. TeeVee1.12.07

    Nojoo, mutta eihän kirjaa lukiessa katso samanaikaisesti kirjan kantta, kun taas blogissa on kaikki samalla parketilla, heh.

    Mutta, hyväksyn kuitenkin selityksesi - tietysti hyvä sisältö ja hieno ulkoasu samassa paketissa olisi se paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
  4. On nuo ulkoasuasiat joskus mielessä käyneet, mutta hirmuinen vaivahan siinä olisi ruveta semmoisia uudistamaan. :) Ei taida jaksaa, ei kehata.

    VastaaPoista