keskiviikko 3. elokuuta 2011

Pentti Saarikoski: Eino Leino - Legenda jo eläessään

Tämäkin kirja on roskakatoslöydön vaihtarisatoa. Tällä kertaa retkeilin antikvariaatti Punaiseen Planeettaan. Oikein suositeltava divari tämäkin: valikoima oli tasokas ja hyllyt hyvässä järjestyksessä. Hipelöin Mika Waltarin ihanaa satukokoelmaa Kiinalainen kissa, mutta kun kirja pikkuisen rähjäisessä kunnossa oli ja maksoi 20 euroa, niin jätin kumminkin ostamatta. Divarin tasokkuus näkyi siinäkin, että vain osa tuomistani kirjoista kelpasi, loput lahjoitin Fidan kirpputorille. Vaihtoarvolla otin divarista täydennystä Saarikoski-kokoelmiini: Legenda jo eläessään -sarjassa julkaistun Eino Leinon. Kovakantinen kirja on vuodelta 1974.

Kirjasarjan idea kuvataan kansiliepeessä. "WSOY:n uusinta - ja erilaista elämäkertasarjaa 'Legenda jo eläessään' ei voi muuta kuin tervehtiä ilolla: niin poikkeava se on käsittely- ja toteutustavaltaan", kehui Uusi Maailma.

Kuten Saarikosken kohdalla aina, kirja on läpinäkyvä: työprosessi ja Saarikosken oma persoona kulkee tekstissä aiheen käsittelyn rinnalla. Jo esipuhe on mainiota luettavaa: Saarikoski kuvaa kustantamon tilaamaa työtä ja omia arvelujaan sen suhteen:

"Minun oli siis ymmärrettävän vaikea suostua kustantajan pyyntöön, sitäkin vaikeampaa kun heti arvasin mistä oli kysymys. Samoin kuin Leinon perustui minunkin maineeni ja kuuluisuuteni pikemminkin hurjiin ja epäsovinnaisiin elämäntapoihin kuin kirjallisiin saavutuksiin, pikemminkin siihen mikä näkyi ulospäin kuin siihen mikä oli tehty työhuoneen yksinäisyydessä, poissa ihmisten silmistä."

Minulle lukeminen oli jo senkin vuoksi antoisaa, että teos on runomuotoinen, eikä sitä ole sisällytetty Saarikosken yhteiskokoelmaan Runot. No, Runot on Otavan julkaisema ja tämä Eino Leino WSOY:n. Aloitin lukemisen hieman varoen, sillä minulla oli sellainen mielikuva, ettei tätä teosta jostain syystä kauheasti arvosteta Saarikoski-kaanonissa.

Eino Leinon itsensä runous on minulle tuttua, se taitaa periytyä runoudesta kiinnostuneille lukiolaisille sukupolvesta toiseen. Kirjahyllyni ylimmällä hyllyllä jököttää tukevasti Eino Leinon Elämän koreus -kokoelma, ja osaan useita Leinon runoja ulkoa. Helkkyvät helkavirret kalevalamittoineen, kuohuvat tunteet, lyyriset luontonäkymät ja suomen kielen notkea taivuttelu - siinäpä Leinon parhaimman runouden tyyli.

Joten nämä kehut, joita seuraa, ovat puhtaasti subjektiivisia. Niille, jotka ovat kiinnostuneita Pentti Saarikoskesta ja Eino Leinosta, tämä kirja on antoisaa luettavaa, mutta voi olla että ihan kaikille ei ole. Suhtautukaa mielipiteisiini sen mukaisesti.

Varovainen asenteeni sai nopeasti kyytiä, sillä runot olivat aivan mahtavia. 

"Meillä on kiire herra Leino
tuomet kukkivat jo,
meidän on oltava säännöllisiä tavoissamme,
käytettävä tarkoin hyväksi nämä valoisat hetket,
aamiainen ei ole ruhtinaallinen mutta terveellinen,
sinun aikanasi ei tunnettu vitamiineja,
älä rupea leuhkimaan, minä tiedän sen Viipurin pohatan,
teidän bacchanalianne Kämpin kabinetissa."

Minulle oli lukunautinto jo itsessään upottautua taas kerran minulle rakkaaksi tulleeseen Saarikosken kieleen. Kuulasta kieltä mukaansatempaavassa vapaassa rytmissä - puhdistava kokemus kaiken arjessa ympäröivän roinakielen jälkeen. Erityisen hienoa on, miten Saarikoski miksaa runoihinsa Leinon omia säkeitä ja sitaatteja tai pastisseja muiden Leino-kirjoituksista. Esipuheessa Saarikoski kuvaa lukeneensa runsaasti kirjallisuusaineistoa Leinosta, mutta kertoo ettei merkitse lähteitä. "Kollaashit lukija samoin tunnistanee kollaasheiksi; se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska runo toimii tai on toimimatta siitä riippumatta, millaisista elementeistä se on kokoonpantu, vanhoista vai uusista."

Tutkimusta ei siis olla tekemässä, mutta kyllä silmien edessä virtaavat Leinon vaiheet rusoposkisesta lupaavasta ylioppilasrunoilijasta kirjattomaan karjattomaan mieheen. Todella herkullista on kirjan kuvitus. H. Aspelin on kerännyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista näytteitä Eino Leinon omakätisistä teksteistä, ja niitä onkin laidasta laitaan. On runoaihioita tunnetuista runoista, kuten Nocturnesta, mutta myös viestejä, muistiinpanoja, shakkipelin siirtoja ja vaikka mitä. Hieno kokonaisuus!

Kaikenlaisia kiinnekohtia voi löytää myös nykyhetkeä koskien. Kannattaa kokeilla, mitä itse löytää. ;)

Kaivoin hyllystä myös Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerran kakkososan. Olinkin ollut väärässä tämän kirjan arvostuksesta - aikalaisvastaanotto oli hyvinkin myönteistä. No, Tarkan kirjan lukemista on jo kahdeksan vuotta aikaa, eihän sitä kaikkea voi muistaa... Näin Tarkka kirjoittaa (s. 345):

"Leino-kirja oli menestys. Vaikka se pilkkasi akateemista kirjallisuudentutkimusta, yliopistonopettajat suhtautuivat siihen arvostavasti Joensuun (Hannes Sihvo), Tampereen (Marja-Leena Vainionpää) ja Turun (Pirkko Alhoniemi) sanomalehdissä. Yllättävin oli Helsingin yliopiston kunnianarvoisan emeritusprofessorin Rafael Koskimiehen kiitos konservatiivisessa Uudessa Suomessa."

Tarkka kuvaa Saarikosken saaneen taas lisää nostetta julkiselle suosiolleen, joten otetaan lainaus myös sivulta 347:

"Lehdet piirittivät väsymättä Saarikoskea, joka alkoi ottaa palkkioita haastatteluistaan. Eevan kahdeksansivuisesta haastattelusta hän sai 300 markkaa, Hymy maksoi tuhat markkaa jutusta, jossa hän listasi naisihanteensa: 1) kirjailija Tuula Saarto, 2) koulutussihteeri Inkeri Mäki, 3) laulaja Arja Saijonmaa, 4) kirjailija Kaari Utrio 5) juoksija Nina Holmén. Hänellä oli myös ilmaispalveluja: esitellessään Leino-kirjaansa hän vakuutti suurelle lehtimiesjoukolle, että hänen polvivammansa, fractura patellae comminuta, oli korvauksetta koko lehdistön käytettävissä."'

Kiitos Punaiselle Planeetalle. Tämä oli odotettua parempi löytö.

Klikkaa kuvaa niin näet sen suuremmassa koossa.

11 kommenttia:

  1. Vau, löydät kyllä mitä erikoisimpia kirjoja :-) Ei ehkä mene minun lukulistalleni, mutta oli kiinnostavaa lukea kuvauksesi.

    VastaaPoista
  2. Siis mikä tämä on, runomuotoinen elämäkerta? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Olen lukenut Legenda jo eläessään -sarjasta Aila Meriluodon kirjoittaman Lauri Viidan. Yksityiskohdat ovat unohtuneet, mutta vahva mielikuva jäi.

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen löytö tosiaan! Ja osuva tuo Saarikosken analysi oman ja Leinon maineen syistä ;).

    VastaaPoista
  4. Hienosti kirjoitettu arvio kirjasta, itse kiinnostuin heti. Olen lukenut paljon kaikkea Leinoon liittyvää, mutta tämä on jäänyt välistä. Pitänee etsiä käsiinsä, samalla pääsee osalliseksi Pentti Saarikosken mahtavasta kielestä ja jäi kiinnostamaan myös nuo kiinnekohdat nykyhetkeen, mistä mainitsit.

    VastaaPoista
  5. Todella mielenkiintoinen kirja, ja esittelysi oli tempaavasti kirjoitettu! Kiitos! :-)

    Saanko liittää tämän Kirjallista elämää -haasteen koosteeseen, jonka julkaisen loppuvuonna?

    VastaaPoista
  6. Ei tämä sinänsä minulle kovin erikoinen hankinta ollut, olen keräillyt vaivihkaa Saarikoskea omaan hyllyyn...

    Toivottavasti julkkismaine alkaa olla jo menneen talven lumia, jotta ihmiset lukisivat Saarikoskea hänen hienon kielenkäyttönsä vuoksi. Nykyrunoilijat eivät onneksi taida yrittää julkkisjuopoiksi profiloitumista, tuntuisi kovin kuluneelta. On aikakin muuttunut, tekeekö Hymy muka nykyään runoilijahaastatteluja - edes naisihanteita koskien?

    Nykyaikaan liittyvät tulkinnat ovat toki henkilökohtaisia, mutta kyllä tässä joitakin ilmiöitä ja asioita oli, joista nykyäänkin puhutaan - mutta usein ihan eri tyyliin kuin vuonna 1974. Osa aiheista taas oli jäänyt sen ajan ilmiöiksi.

    Haasteeseen liittäminen sopii tietenkin!

    VastaaPoista
  7. Oi. Tämä pitäisi kyllä lukea uudelleen, luin varmaan lukioikäisenä tai sinnepäin, ja muistaakseni tykkäsin kyllä, Saarikosken kielenkäytön suurena ihailijana.

    Minultakin löytyy aika paljon Saarikoskea hyllystä, samaan tapaan olen pikkuhiljaa keräillyt ja saanut lahjaksi, erityisesti proosatuotantoa, mutta on runojakin, ja päiväkirjoja. Harmittavasti en ole vielä itselleni hankittua Tarkan elämäkertapläjäystä, luettu nekin toki on :) Kunpa ne joku päivä tulisivat divarissa vastaan!

    Hymyn jutuista tuli tässä nyt mieleen lehden legendaarinen reportteri Veikko Ennala, pitäisi kaivaa miehen kokoelma hyllystä taas. Artikkelien aiheet 70-luvulla olivat tosiaan vähän muuta kuin nykyään! :)

    VastaaPoista
  8. Jee, lisää Saarikoski-faneja ilmoittautuu! Vinkki: Antikka.netistä löytyy tällä hetkellä kumpikin osa Tarkan Saarikoski-elämäkerrasta. :)

    VastaaPoista
  9. En ollut kuullutkaan tästä kirjasta enkä muutenkaan yhdestäkään runomuotoisesta elämäkerrasta, ihan mahtava kirjavinkki siis!

    Oletko esitellyt Saarikoski-kokoelmaasi joskus laajemmin blogissa? Olisi hauskaa kuulla siitä enemmänkin. En ole lukenut juurikaan Saarikoskea, mutta fanitan häntä silti. Ja se kootut runot -teos odottaa jo valmiina hyllyssäkin, jospa sen nyt saisi vaikka tänä syksynä vihdoin luettua.

    VastaaPoista
  10. Lisäsin kuvan Saarikoski-kokoelmasta postauksen loppuun. Oikeanpuoleisimmasta kirjasta ei näy selkämystä, se on Saarikosken ja Jorma Ojaharjun Wiinan kauhistuksen ylistys.

    Vaikka Eino Leinoa voi sanoa runomuotoiseksi elämäkerraksi, niin tyyliin kuuluu sirpalemaisuus. Jos ei tiedä Leinon vaiheita etukäteen niin ei välttämättä kauhean hyvin osaa niitä konstruoida tämän luettuaankaan.

    Kaiken kaikkiaan suositeltava teos, tosin minulla Saarikosken teokset alkavat mennä niiden "liian henkilökohtaisten" kirjojen puolella, katson niitä subjektiivisesti enkä objektiivisesti. :)

    VastaaPoista
  11. ps. Aiheutitkin Jenni minulle 28 euroa rahanmenoa, kuvan ottaminen sai aikaan sen että päätin vihdoin hommata uuden Jalkapolun tuon hyllyssä olevan sijaan. Nykyinen kappale on huutiksesta ostettu kirjastopoisto. Antikka.netistä löytyi yksi kappale 25 eurolla, panin tilaukseen ja postikulut päälle. :)

    VastaaPoista