sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Barbara Cartland: Kreivin uusi onni

Anoppilan kirjahyllystä löytyi mainio kirja: Barbara Cartlandin Kreivin uusi onni. Kirjan alkuperäisnimi on The Complacent Wife, se on ilmestynyt vuonna 1972, suomennos on julkaistu vuonna 1980. Kovakantinen kirja nostalgisine kansipapereineen on säilynyt loistokuntoisena!

Romantiikan kuningattaren kirjat lienevät tuttuja useimmille naisille - onhan niitä nettilähteiden mukaan myyty yli miljardi kappaletta. Minulle tämä kirja taisi olla vasta toinen lukemani Cartland, vaikka toki esimerkiksi kauppojen harlekiinihyllyissä kirjailijan nimi on usein näkynyt. Olen joskus kauan sitten ostanut muistaakseni lentokentältä yhden Cartlandin, mutta pidin sitä kehnona roskana. Olisinko ollut jotenkin ylikriittisessä mielentilassa, vai onko todennäköisempi selitys että kirjailijan tuotantoon mahtuu laadunvaihteluja - hän kirjoitti 723 kirjaa.

Kreivin uusi onni olikin paljon positiivisempi lukukokemus kuin aiempi kokeiluni. Tyylipuhdasta hömppää, jossa riitti sopivasti jännitettä pitämään mielenkiintoa yllä. Heti ensimmäisessä luvussa tehdään selväksi, mitä on luvassa:

"Kreivi oli aina ollut sitä mieltä, että vaaleat naiset näyttivät parhaimmilta safiireissa ja turkooseissa. Äkkiä hänen mieleensä nousi muistikuva äidistä tulemassa hänen makuuhuoneeseensa, kun hän oli pieni poika, päässään turkoositiara ja kaulassaan turkoosikoru, jotka olivat saaneet hänen ihonsa näyttämään häikäisevän valkoiselta ja hiukset elävältä kullalta.

Oli merkillistä ettei hän ollut koskaan välittänyt vaaleista naisista lemmensuhteissaan. Georgette Sibleyssä, jolla oli korpinmustat hiukset ja magnolianvärinen hipiä, oli kauneutta joka herätti hänen halunsa heti kun hän vain näki tämän. Lady Sibley oli parhaimmillaan rubiinein koristautuneena.

Timantit kimaltaisivat kuin tähdet noissa kypsän kultaisissa punaiseen vivahtavissa hiuksissa, jotka kehystivät vallattomina Karinan pientä päätä. Kreivillä oli tunne, että alas laskettuina ne olisivat varmasti hyvin pitkät."

Kuva Free Classic Images -sivulta.
Vaikka useimmille Cartlandin lukijoille nämä timantit, turkoosit, brokadit, batistit ja palatsimaiset kartanot ovat yhtä kaukaisia kuin kuu, kirjailijalle itselleen ne lienevät olleen ainakin jossain määrin totta, joko itse koettuna tai Britannian suihkuseurapiireissä luksuselämää nähneenä. 98-vuotiaaksi elänyt Cartland oli näkyvä julkisuuden henkilö, josta tuli myös prinsessa Dianan isoäitipuoli. Cartlandin monipuolisesta elämästä kannattaa lukea Wikipediasta.

Jalokivien, hiusten värin ja silmien värin intensiivisten kuvausten ohella kirja kuvaa kauniin Karinan ja kokeneen Droxfordin kreivin avioliittoa. Hömpän peruskaavahan on huipentaa kirja hääkellojen kuminaan, mutta tässä kirjassa käytetään yleistä alikaavaa, jossa pääpari naitetaan heti toisilleen järkiperustein ja velvollisuuden vuoksi, ja sitten seurataan kuinka oikeat tunteet heräävät vastoinkäymisten ja väärinymmärrysten hidastaessa asiaa. Selväksi tulee, että neitsyeet ovat hyviä ja seksuaalisesti aktiiviset naiset pahoja. Luonnollisesti Karina ei joudu neitsyydestään luopumaan edes hääyönä, koska kreivi Altonin irstaat aikeet kauhistuttavat häntä. Vasta viimeisellä sivulla kreivi kantaa rakkauden ja intohimon liekeissä kärvistelevän vaimonsa kohti yhteistä sänkyä. Ja ilman muuta Karinan tielle on tätä ennen osunut miehiä, jotka rakastuvat häneen ensi silmäyksellä tai himoitsevat häntä niin, että ovat valmiita mihin tahansa saadakseen Karinan omakseen.

Kirja sijoittuu 1830-luvulle, ja onkin mielenkiintoista verrata kirjan tyylilajia 2000-luvun chick litiin. Kirjan neitsyysolettama voi tuntua moralistiselta, mutta kirjaan mahtuu sivuhenkilöiksi naimisissa olevia naisia, jotka hurvittelevat estottomasti lemmensuhteissaan. Nykyhömpässä sinkku on seksuaalisesti aktiivinen, mutta parisuhteessa siveysvaatimukset ovat ehdottomia: pienikin merkki kumppanin uskottomuudesta uhkaa romuttaa koko suhteen. Tässä vanhemmassa hömpässä neitsyys on siveän neidon tärkein aarre, mutta kun avioliitto on solmittu, seurapiirit sallivat vapaamielisesti kaikenlaiset puolisalaiset lemmensuhteet, kunhan niissäkin noudatetaan tietynlaista etikettiä.

Vaikka uskottavuus ei ole se termi, joka tällaisiin kirjoihin liitetään, niin väitän silti että kyllä Cartland tässä kirjassa kuvaa englantilaista ylhäisöä ulkoisten puitteiden osalta ainakin samalla lailla uskottavasti kuin BBC:n draamasarjoissa. Ascotin laukkakilpailuja kuvataan kiinnostavasti, samoin sääty-yhteiskunnan tiukat rajat näkyvät ylhäältäpäin: palvelijat ovat olemassa vain täyttääkseen isäntäväen toiveet, muuten he ovat käytännössä näkymättömiä eikä heillä ole henkilökohtaisia ominaisuuksia tai elämää. Olisikin joskus kiva lukea jotain sellaista historiallista viihdettä, jossa näkökulma olisi palvelusväellä.

Kirjan kansiliepeissä mainostetaan kahta muuta kirjaa: Jacqueline Briskinin Paloverdeä ja Howard Fastin Uutta sukupolvea. Briskinin nimi kuulostaa tutulta, mutta Howard Fastiin en muista törmänneeni. Vanhoissa kirjoissa tällaiset mielenkiintoiset sivuseikat ovat kiinnostavia. Aikansa hittikirjailijoita Briskin ja Fast ovat varmaan olleet.

11 kommenttia:

  1. Cartlandia täytyy kunnioittaa, teen niin, vaika en ole koskaan lukennut hänen kirjojaan.

    Tuo ylhäisön kuvaaminen BBC:n laatusarjojen tapaan, kuulosti mielenkiintoiselta.

    ***

    Kaino pyyntö: haluaisitko joskus kirjoittaa arvion jostain minun kirjastani...? Olisi mielenkiintoista lukea. Niitä kaikkia löytyy kirjastoista, ei tarvi ostaa :)

    VastaaPoista
  2. Voisinpa kurkata niitä joskus kirjastossa käydessä. :) En nyt osaa kuitenkaan suoralta kädeltä bloginäkyvyyttä luvata, koska tälläkin hetkellä kirjapino on melkoinen...

    VastaaPoista
  3. Hih, hauskaa, että kirjablogissa arvioidaan ihan vakavalla mielellä myös Cartlandia :D Luin niitä joskus yläasteella ja muutamia löytyy varmaan vieläkin vanhempieni autotallista, tosin minun lukemani olivat kaikki divarista ostettuja pokkareita.
    Tuo Kreivin uusi rakkaus tuntuu kovin tutulta otsikolta, vaikka loppujen lopuksi ne lukemani Cartlandit ovat kaikki sulautuneet yhtenäiseksi massaksi, jossa on vaikea erottaa kreivejä herttuoista ja orpotyttöjä kapinallisista aatelisneidoista :D
    Muistan muuten lukeneeni, että aivan kaikkia kirjojaan Cartland ei kirjoittanut itse, vaan hänellä oli pieni sihteeriarmeija, joka kirjoitti tarinat loppuun hänen sanelunsa perusteella, itse ymmärsin silloin rivien välistä, että loppupuolella Cartland vain ideoi tarinat, mutta ne kirjoitti siis joku muu. Tiedä sitten, onko moinen huhu vain tarua..?

    VastaaPoista
  4. P.S Olikos Karinalla muuten sattumoisin sydämenmuotoiset keijukaiskasvot? :DDD

    VastaaPoista
  5. Hömppä on mulle läheinen ja tärkeä laji, joten kyllä täällä aika ajoin hömpästä kirjoitellaan. Ja ovathan Dame Barbaran saavutukset aivan omaa luokkaansa...

    Sihteeriarmeija kuulostaa ihan uskottavalta, tuotteliampina vuosina häneltä ilmestyi netin mukaan jopa 24 kirjaa.

    Karinan kasvoissa huomiotaherättävin piirre olivat valtavan suuret vihreät silmät, sydämenmuotoisuudesta tai keijukaismaisuudesta ei ollut puhetta. :)

    VastaaPoista
  6. Mä luin kirjaston Cartlandeja yläaste- ja lukioiässä. Pari vuotta sitten taisin viimeksi yrittää eikä napannut. Cartlandissa on sama juttu kuin muissakin tuotteliaissa (esim. Nora Roberts), että joukossa on ihan hyviä ja paljon myös heikkoja.

    Minun käsittääkseni hän saneli (ainakin viimeiset kirjansa) sohvalla istuen. Eli sihteeri kirjoitti, mutta ei omia sanojaan.

    "Olisikin joskus kiva lukea jotain sellaista historiallista viihdettä, jossa näkökulma olisi palvelusväellä." Tuli mieleen Eva Ibbotsonin A countess below the stairs, vaikka olisi epärehellistä väittää päähenkilöä oikeasti palvelijaksi. Mutta suosittelen tuota hyvänä laatuhömppänä ja samaan kastiin kuuluu Ibbotsonin aikuisten kirjoista Morning gift ja Magic Flutes. Pidän myös hänen laajemmista nuorten kirjoistaan, mutta niiden otsikkoja en aamulla raapustanut ylös.

    VastaaPoista
  7. Hyvä vinkki, kiitos! Ibbotsonin lastenkirjoja olen lukenut lapsena, erityisesti Pelastakaa kummitukset on jäänyt mieleen.

    VastaaPoista
  8. Barbara on omaa luokkaansa. Hurmaava kansimaalaus!

    VastaaPoista
  9. Joo, nää vanhat piirroskannet on mahtavia!

    VastaaPoista
  10. Et satu muistakaan mikä se ensimmäinen lukemasi Cartland oli?

    VastaaPoista
  11. Enpä muista yhtään. Sankarittaren nimi alkoi F:llä. Ei taida kelvata yksiselitteiseksi rajaukseksi. :)

    VastaaPoista