Peter Kimani (toim.): Nairobi Noir

Kansi: Akashic Books.

In the time she has been here, she has learned to block out the monotonous chant of the hawkers, the hooting of the buses, the loud Afrobeat music seeping from the stores that sell not-so-original designer jeans and misspelled Timberland boots, and she roams inside her head. An uncaged animal running free in the wild.

 

Luin toissa vuonna Akashic Noir -sarjaan kuuluvan Addis Ababa Noirin ja sen innoittamana hankin luettavakseni Nairobi Noirin. Yhdysvaltalaisen Akashic Noir -konseptin ideana on synkkäsävyinen novelliantologia, joka on kustannustoimitettu laadukkaasti ja joka sijoittuu yhteen kaupunkiin. Homma toimii: kirjailijoiden kotiseuturakkauden ansiosta tapahtumapaikka herää eloon. Ja vaikka ainakin itselleni kenialainen kirjallisuus on jokseenkin vierasta, on tämä novellikokoelma helposti lähestyttävää luettavaa - arvelen konseptiin kuuluvan, että (yhdysvaltalainen) keskivertolukija pitää ottaa huomioon ja tarjoilla tarinat kohtuullisen sulavassa muodossa.

Eksotiikkaa ja erikoisuuksia riittää joka tapauksessa. Nairobi Noirin tarinat maalaavat kuvan kuohuvasta ja kaoottisesta suurkaupungista, jossa köyhyys tulee iholle ja rikkaat elävät muurien takana. Rikkaiden elämästäkin on kokoelmassa välähdyksiä, mutta suurin osa kirjoittajista kuvaa köyhiä nairobilaisia. On ahtaita slummeja ilman viemäröintiä, laittomia baareja, väkivaltaisia ja lahjuksia vailla olevia poliiseja, katulapsia, kulkukoiria...

Näin suomalaisesta näkökulmasta tarinat pursusivat yhteisöllisyyttä. Tarinoiden jännite rakennettiin usein tiiviin yhteisön ympärille. Ristiriitojakin oli: useammassakin tarinassa sivuttiin Keniaan suunnanneiden somalipakolaisten huonoa asemaa ja heidän kohtaamaansa syrjintää. Siirtomaa-ajan menneisyyttä käsiteltiin joissakin tarinoissa, mutta enimmäkseen huomio oli nykyajassa. Kirjan lukeminen oli kuin nojatuolimatkailua, niin elävä ja monipuolinen kuva nairobilaisista syntyi.

Antologia oli tasalaatuinen ja kovatasoinen. Minuun kolahtivat eniten Troy Onyangon A Song from a Forgotten Place, josta ylläoleva sitaattikin oli sekä Caroline Mosen Plot Ten. Siinä ratkotaan suljetun paikan murhaa. 

Tunnetasolla huomioni kiinnittyi tarinoista pursuavaan yhteisöllisyyteen ja elämäniloon, vaikka pohdin että tulkitsenko tällaista liikaa Afrikka-stereotypioiden kautta. Toivottavasti en: tarinoiden henkilöillä piisaa energiaa, elämäniloa, toiveikkuutta ja tulevaisuudenuskoa, vaikka elinolot olisivat kuinka karmaisevat näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. No, ehkä nairobilaislukijoille perisuomalaiset tarinat yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja pessimismistä olisivat eksoottista luettavaa.

Kirjan lopputeksteissä esitellään kirjailijat ja sieltähän löytyikin myös linkki Suomeen: Wanjikũ wa Ngũgĩ on kirjoittanut mm. Maailman Kuvalehteen.

Akashic Noir -sarjassa on ilmestynyt pitkälti yli sata teosta, joten tiedän mistä etsin luettavaa, kun seuraavan kerran haluan lähteä kovatasoiselle nojatuolimatkalle suurkaupunkien sykkeeseen.

 

Lue myös nämä:
Maaza Mengiste (toim.): Addis Ababa Noir
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Petina Gappah: Muistojen kirja