perjantai 13. tammikuuta 2012

Agatha Christie: Kuolema Niilillä

Kuva: WSOY.
Monet kirjabloggaajat kuuntelevat ahkerasti äänikirjoja. Minäkin olen tykännyt parista äänikirjakokeilustani, mutta olin ehtinyt ajattelemaan, ettei minulla oikein ole käteviä tilaisuuksia kuunnella äänikirjoja. Kännykän nappikuulokkeet lienevät tuhannen solmussa jossakin kaapin perukoilla. Taloudessamme on kyllä laadukkaat Sennheiser-kuulokkeet, joilla kuuntelin Simpauttajaa, mutta märkänä ja kylmänä vuodenaikana niitä ei kannata ulkokäytössä pitää... Pienen pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin kokeilla äänikirjan kuuntelua ihan perinteisesti cd-soittimelta, ja sopiva aikaikkuna avautui aamuaskareiden yhteydestä. Jotkut superlukijathan pystyvät lukemaan kirjaa jopa meikatessaan, mutta itse en näihin lukeudu. Sen sijaan osoittautui, että äänikirja sopii  erinomaisesti ripsivärin töhöttämisen taustalle. Kokeilukappaleeksi valikoitui Agatha Christien Kuolema Niilillä, kiitoksia vain WSOY:lle arvostelukappaleesta.

 Alkuperäisteos on nimeltään Death on the Nile ja se on ilmestynyt vuonna 1937. Suomentaja on Kiti Kattelus, suomennosvuotta ei kerrota, mutta kirjaston tietokannan antamien tietojen perusteella arvaan tämän suomennoksen olevan peräisin 1970-luvulta. Suomennos oli mielestäni aika onnistunut. Äänikirjan lukijana on Lars Svedberg, ahkera ääninäyttelijä, jonka ääntä olen varmasti kuullut radiossa ja televisiossa useita kertoja.

Kokonaisuutena kuuntelukokemus antoi minulle paljon uutta sekä äänikirjoista että Christiestä. Aloitan ensimmäisestä. Äänikirjan pätkäkuuntelu toimi tämän kirjan yhteydessä mainiosti. Christien kirjat ovat sen verran helppolukuisia, että jos olisin lukenut tämän kirjana, olisin varmasti ahmaissut tämän nopeasti. Mutta kuten ruoankin ahmimisesta, myös kirjojen ahmimisesta tulee helposti ähky. Nyt, kun kuuntelin tarinaa yleensä puoli levyä kerrallaan, huomasin miettiväni ja pohtivani tarinan tapahtumia paljon perusteellisemmin. Tähän vaikuttaa kai sekin, että äänikirjaan pitää tavallaan keskittyä enemmän, sillä jos ei keskity, ei myöskään voi vilkuilla edellistä sivua ja kerrata. Pitäisi mennä kelaamaan lukuja taaksepäin ja se on aika ärsyttävää. Myöskään ei voi hyppiä sivuja yli ja pikalukea tarinaa eteenpäin, vaan tarina on pakko vastaanottaa juuri siinä tahdissa kuin lukija sen lukee, mikä oli tässä tapauksessa hyvä juttu.

Kirjassa on aika paljon dialogia, ja tässä erityisesti ääninäyttelijän vahvuus pääsi oikeuksiinsa. Lars Svedberg eläytyi kirjan hahmoihin hienosti ja loihti äänenpainoillaan henkilöihin uusia ulottuvuuksia.

Joko näistä seikoista tai jostakin muusta johtuen koin pääseväni Agatha Christie -suhteessani uudelle tasolla. Tuntuu vähän hassulta sanoa näin, olenhan blogiaikanakin jo pari Christietä lukenut. Koetanpa selittää. Christiet olivat supersuosittuja ikäisteni keskuudessa joskus 12-15 vuoden iässä, samalla lailla kuin aivan erityyppiset V.C. Andrewsin kirjat. Minäkin luin ensimmäiset Christieni jo silloin, mutten hurahtanut näihin samalla lailla kuin moni muu. Nyt luulen hoksaavani mistä se johtui. Suurin osa tunne-elämän kuvauksesta on piilotettu rivien väleihin näissä kirjoissa, ja minuun taisi tuonikäisenä upota enemmän romanttinen historiallinen viihde, joissa tunteita oikein tulvi. Nyt Kuolema Niilillä oli paikoin hyvinkin avartava, sillä aikuinen tekee omat johtopäätöksensä tapahtumista esimerkiksi silloin, kun mainitaan nuoren viehättävän naismatkustajan saapuvan lounaalle myöhässä, silmät loistaen ja hengitys hieman kiihtyneenä.

Ja varmasti on paljonkin syitä, miksi Agatha Christien kirjoittamia dekkareita nautiskellaan edelleen, kun moni muu 1930-luvun kirja on painunut unohduksiin. Rikosjuonen lisäksi tähän kirjaan on annosteltu taitavasti huumoria ja romantiikkaa. Ihmisluonteen pimeää puolta tarkastellaan analyyttisesti, vaikka toki englantilaisella seurapiiriväellä on kulissit kunnossa, ainakin ensi näkemältä.

Kuolema Niilillä taisi olla ensimmäinen Hercule Poirot -dekkari minulle. Telkkarista olen toki joskus ohimennen nähnyt Poirot-seikkailuja. Tarina sijoittuu luksusristeilylle Egyptiin. Kaunis ja rikas Linnet Ridgeway on mennyt pikaisesti naimisiin entisen parhaan ystävänsä entisen poikaystävän kanssa. Pari on lähtenyt häämatkalle Niilille, mutta kiusallista kyllä, hylätty morsio Jacqueline de Bellefort vainoaa pariskuntaa hankkiutumalla samalle risteilylle. Tyylikäs belgialainen salapoliisi Hercule Poirot on lomalla samassa laivassa, kuten myös lukuisa joukko laatutietoisia eurooppalaisia ja amerikkalaisia matkailijoita.

Kirjan maailma on nyky-yleisön silmiin lähes rasismiin asti kolonialistinen. Egyptiläiset ovat lähestulkoon rekvisiittaa, niin näkymättömiin ja sivuosiin he jäävät. Laivan matkustajat ovat eniten kiinnostuneet toisistaan - onko joku sukua jollekin tärkeälle tai kuka on kenenkin tuttava. Ja köyhäksikin mainittu matkustavainen pystyy elämään pääomatulojensa koroilla.

Tarinaa pohjustetaan aika perusteellisesti. Kun puoliväli alkoi lähestyä, ryhdyin jo odottelemaan että koskas niitä murhia oikein tulee. No tulihan niitä, useampikin kuin yksi. Kenties juuri tuon kuvaamani keskittyneen kuuntelukokemuksen ansiosta tarinan rakenne tuntui erityisen onnistuneelta. Pohjustus oli tarpeellinen, ja sitten kun alkoi tapahtua, ryhdyttiin kaivamaan luurankoja vähän jokaisen kaapista. Parina viime päivänä olen oikein ehtinyt päivälläkin makustella johtolankoja ja jännittää, että kukas se murhaaja onkaan. Onneksi Poirot sen ratkaisi. :)

Seuraavaksi voisinkin sitten lähteä kirjaston äänikirjavalikoimia kartoittamaan. Aamuinen äänikirjan kuuntelu toimi vieläpä mahtavana rentoutusefektinä, ei ehtinyt miettimään mitä palavereja on tiedossa, kun sai lipua helteisellä Niilillä ja selvitellä kanssamatkustajien motiiveja ja alibeja.

16 kommenttia:

  1. Loistava postaus. Pidän myös Lars Svedbergin äänestä.

    Luin teoksen toiseen kertaan kesällä ja vähän analysoin. Christie antaa kyllä oikeat vinkit, mutta enemmän vääriä vihjeitä kuin oikeita.

    Kuvan näkeminen tilanteista auttaisi, sillä jotain jää eräästäkin kohtauksesta kertomatta :)

    Kirjan kansi on myös komea, hienompi kuin nykypokkarin

    VastaaPoista
  2. Olihan siinä kieltämättä joitakin kohtia, joissa kävi ilmi että lukija ei sittenkään tiennyt aivan kaikkea. :) Mutta kokonaisuus oli kyllä hyvä! Ja minä ainakin epäilin vuoronperään varmaan jokaista matkustajaa, sen verran hyviä täkyjä heistä heiteltiin... :) Tykkäsin myös lievästä itseironiasta, aika usein henkilöhahmot kommentoivat jostakin asiasta tyyliin "jos tämä olisi salapoliisiromaani, tapahtuisi asia X".

    VastaaPoista
  3. Minulla oli juurikin joskus 13-14 -vuotiaana Christien ahmimiskausi. Ehkä se liittyi siihen, että silloin monet aikuisten kirjat tuntuivat liian raskailta, mutta nuortenkirjat usein liian lapsellisilta. Christie oli ikään kuin aikuistenkirjallisuutta, mutta kuitenkin helppolukuista. Luimme ystäväni kanssa Christieitä kilpaa, ja välitunneilla selostimme toisillemme juonia niistä kirjoista joita toinen ei vielä ollut lukenut.

    Minäkin olen aina pitänyt erityisen paljon niistä Christieistä, joissa murhaa ja henkilöitä pohjustetaan perusteellisesti ennen ensimmäistä murhaa.

    Kuolema Niilillä on kyllä ihan syystä klassikko. Vaikka se kuuluu niihin kirjoihin, joista todennäköisesti muistaa murhaajan ja juonen, se kestää uudelleenlukemista henkilöiden ja ajankuvan vuoksi.

    VastaaPoista
  4. Liisa, kaipa siihen on joku hyvä syy miksi Christie sopii tuonikäisille. Veikkaan että just tuo rivienvälisyys merkitsee paljon. Vähän nuorempi lukija lukee silloin kirjaa "yksioikoisemmin", ennen kaikkea juonen tasolla. Aikuiselle nuo herkulliset sivukuviot merkitsevat paljon. Minua ainakin huvitti likaisiin housuihin pukeutuva äksy nuorimies sekä nuo romanssikuviot. Ah kuinka äkkiä edettiinkään kosintoihin asti!

    VastaaPoista
  5. Olen pitkästä aikaa lukenutChristietä uusiksi ja huomannut miten lukumaku on muuttunut. ne kirjat, jotka teininä olivat minusta pitkäpiimäisen tylsiä, esim. Helmeilevä kuolema ja Syyttävä sormi, olivatkin nyt mitä mainioimpia dekkareita, hyvin rakennettuja ja kirjoitettuja.

    ja kyllä teinit edelleenkin lukevat Christietä!

    VastaaPoista
  6. Oi, Svedberg.... Ei, vakavasti puhuttuna, Christiellä on ansionsa ihan paperillakin. =) Mutta allekirjoitan tuon, että kuunneltuna kirjat ovat erilaisia. Ainakin minulle pakotettu hidastuminen jokaiseen lauseeseen tuo ihan erilaisen näkökulman kirjan.

    VastaaPoista
  7. Christie on usein oivaltanut tämän "kaikilla on jotain salattavaa". Poirot on onneksi yleensä armelias näitä kohtaan :)

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa että Christiet kiinnostavat nykyteinejäkin. Kyllä Agatha Christie on jo klassikko!

    Juuri tuo kulissien taakse kurkkiminen on varmasti yksi syy näiden kiinnostavuuteen. Ja minäkin luulen, että pitkäpiimäisyyden tuntu nuorempana johtuu juuri siitä, ettei kovin nuorena välttämättä osaa esim. suhteuttaa kirjojen sisältöä niiden kirjoitusajankohtaan. Vanhan ajan englantilaisen seurapiirin käytöskoodit ovat olleet melkoisen muodollisia ja jäykkiä, ja tässäkin kirjassa tiettyihin johtolankoihin kuului näiden käytöskoodien tarkastelu ja tulkinta.

    VastaaPoista
  9. Christietä fanitan minäkin, tosin tuo lukutapojen ero teininä ja nyt pätee kyllä. Siellä on toisaalta se juonivetoisuus joka menee nuoremmallekin lukijalle mutta toisaalta rivien välissä ja kulisseissa tapahtuvat asiat vetoavat nyt enemmän. Tosin olen siirtynyt lukemaan lähinnä englanniksi koska kieli vilisee myös mainioita fraaseja...

    Muistelen tosiaan tämän Kuoleman Niilillä olleen mainion dekkarin, jotkut kohdat oli muistaakseni kuvattu niin epämääräisesti että lukijalla ei ihan kaikkia lankoja ole käytettävissä mutta hyvin se epäily saadaan johdatettua henkilöstä toiseen.
    Tapahtumapaikkana Egyptiä ei tosiaan paljoa käytetä, pointtina on ollut lähinnä saattaa joukko sekalaisia henkilöitä jotka näennäisesti eivät tunne toisiaan samaan suljettuun tilaan. Christie on käyttänyt tuota "kuolema matkalla" teemaa useampaan kertaan koska se toimii.

    VastaaPoista
  10. Totta, nämä sopisivat erinomaisesti englanniksi luettaviksi!

    Kävin lukemassa Wikipediasta Christie-juttuja ja erityisen mielenkiintoista oli lukea sitaatteja aikalaisarvioista. Tosin ei nyt pidä liikaa Wikipediassa surffailla, ettei aivan spoilaa itseään, kirjojen juonet on siellä selostettu tarkasti. :)

    Taidan ottaa tähtäimeen että lukisin tai kuuntelisin ainakin keskeisimmät Christie-kaanoniin kuuluvat kirjat. Idän pikajunan arvoitus ja Roger Ackroydin murha varmaan nyt ainakin. Ensinmainittu löytyy myös äänikirjana, jälkimmäinen löytyi kirjastosta englanninkielisenä äänikirjana muttei suomenkielisenä.

    VastaaPoista
  11. Minulta on jäänyt lukijana Christie ihan unohduksiin, mutta Porot'n ja Marplen seikkailuja olen kyllä seurannut televisiosta tiiviisti. Isoäidiltä löytyi kuitenkin pois heitettävien kirjojen joukosta pari Christietä ja kirjamessuilta ostin Kymmenen pientä neekerinpoikaa, joten varmasti minäkin pääsen tutustumaan pian myös Christien kirjallisiin ansioihin!

    Idea äänikirjan lukemisesta aamulla kuulostaa kieltämättä hyvältä, ja juuri tuo kirja kiinnostaisi nyt kuulla ihan hyvän lukijankin takia.

    VastaaPoista
  12. Tätä voi kyllä suositella, ja minä taidan katella nimenomaan äänikirjamuodossa lisää.

    VastaaPoista
  13. Mä olen lukenut Christieltä ainoastaan Kymmenen pientä neekeripoikaa. Paperimuodossa joskus kauan sitten yritin paria muutakin, mutta ne tuntui niin tylsiltä.

    Äänikirjoina niitä on saatavilla aika paljon. Mulla on tämä samainen kirja odottamassa kuuntelua. Jos homma toimii sen kanssa, aion kuunnella lisääkin.

    VastaaPoista
  14. Minäkin itse asiassa ehdin jo eilen kirjastoon lainaamaan pari lisää näitä... :)

    VastaaPoista
  15. Minä en vieläkään ole saanut kokeiltua, miltä tuntuisi äänikirjat..vaikka koko loppuvuoden aioin kyllä. Joskus parikymppisenä lainasin kirjastosta jonkun kasettikokoelman jostain romaanista, mutta kesken se jäi silloin.

    Vähän on hankalaa ehkä kun ei oikein ole sellaisia hetkiä, jolloin olisi luonteva rauhassa kuunnella, mutta ehkä loppuvuodesta tilanne muuttuu riippuen tuleeko työmatkat ja millaiset.

    VastaaPoista
  16. Susa, minullakin on mielipide äänikirjoista muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa. Ei siitä ole montakaan vuotta kun ajattelin että äänikirjat ovat "liian passiivisia ja helppoja", nyt taas tuntuu siltä että asia on melkein päinvastoin. :)

    VastaaPoista