lauantai 5. helmikuuta 2011

Essi Kummu: Karhun kuolema

Ensin sivuraiteille: IHANAA! On olemassa minun ikäiseni suomalainen naiskirjailija, jonka kirjassa ei juoda cappuccinoa Esplanadilla, ei kuvata haahuilevia trendipellejä muodikkaissa etelähelsinkiläisissä työpaikoissa, eikä vatvota sitoutumiskyvyttömien nuorten aikuisten parisuhdeongelmia.

Sitten asiaan. Essi Kummun Karhun kuoleman bongasin Jennin blogista. Jenni oli saanut kipinän Rooibokselta, ja Jennin vanavedessä myös Marjis on ehtinyt tämän lukea ja kehua. Minä aloitin kirjaa hieman epäluuloisena: ensivilkaisulla kirja vaikutti vähän tekotaiteelliselta, ja sille olen pahasti allerginen. Mutta kirja oli samaa maata kuin Seija Vilénin Mangopuun alla: kun jatkoi eteenpäin, teksti otti minut mukaansa, ja antoi jotain uutta, kiehtovan elämyksen.

Kirja sijoittuu Suomen ja Ruotsin rajalle, pieneen kylään jossa puhutaan kahta kieltä. Ensimmäisessa luvussa esitellään päähenkilöt. Fanny hoitaa vanhaa, sairasta äitiään. Fannyn sisar Stella elää samassa pihapiirissä lasten kanssa. Naapurin mukava Alfred käy Fannyn seurana usein. Fannyn poika Alex on valokuvaaja, hän on Grönlannissa työkeikalla.

Siihenpä loppuukin kaikki tavallinen, mitä kirjasta voi sanoa. Kirjassa on vahvoja mytologisia ja symbolisia elementtejä. Yleensä niiden kanssa mennään vaivaantumisen ja epäuskottavuuden puolelle, mutta Kummu osaa hämmästyttävän taitavasti pitää mukana kaksi tasoa koko ajan. Toinen taso kuvaa pienen syrjäisen kylän pienten ihmisten tavallista elämää piha- ja kotitöineen. Toisessa ihmiset kuolevat, mutta heidän henkensä jäävät vaeltamaan maan pinnalle, karhu kiertää talonnurkkia hakien ihmistä morsiamekseen ja parantajan taidoistaan tunnettu Stella lähtee lapsineen juhla-asussa karhun perään.

Eräässä jaksossa keskitytään kuvaamaan Alexia Grönlannissa. Juurettomuuden ja tarkoituksettomuuden tunteista kärsivä valokuvaaja, joka etsii lohtua nimettömistä seksisuhteista, on periaatteessa kliseinen hahmo, mutta Kummu välttää kliseisyyden tunteen ja Alexista tulee herkkä ja kiinnostava ihminen.

Kirjaa leimaa muutenkin surumielisyyden ja etäisyyden tunnelma. Samaan aikaan lukukokemus oli vetävä ja kiinnostava, koska kirja ruokki uteliaisuutta ja tarjosi jatkuvasti ennalta-arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä. Perheenjäsenten suhteista huokui tunne siitä, kuinka kovin kaukana joskus voi olla niistäkin ihmisistä, joiden tietää olevan kaikkein lähimpiä. Koin kirjan jollakin lailla puhdistavana.

Älyllisellä tasolla kirjassa viehätti myös siitä välittyvä yleissivistyksen tunne. Kummu hallitsee isot kokonaisuudet, käsittelee luontevasti suomalaismytologioiden lisäksi karjalaisuutta, Amerikan siirtolaisuutta, Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin kulttuurivaihtoa. Minusta Kummulla on historian ja kulttuurien tajua.

Kirjassa on persoonallinen ote, mutta lukiessa heräsi hyvällä tavalla häivähdyksiä ja mielleyhtymiä kirjasukulaisista. Pohjoissuomalaisuuden kuvaamisessa henkistä sukulaisuutta löytyy ainakin Helmi Kellokummun, Jari Tervon, ehkä hieman Kauko Röyhkänkin suunnalta. Metsäkuvauksissa mielessä kävi Heikki Turunen. Grönlanti-jakson ansiosta ei voi olla muistamatta Peter Høegia. Olen vissiin itse asunut liian kauan etelässä, kun tunnistan ja kiinnitän huomiota pohjoissuomalaisuuden erityispiirteisiin. Tässä kirjassa niitä olivat juurevuus, luonnon läsnäolo, valo, routivan maan kylmyys ja ihmisten itsetietoisuuden ja kollektiivisen paineen kumma sekoitus.

En muista olenko blogissani antanut juuri koskaan ostosuosituksia, mutta tämän kirjan kohdalla voisin sellaisen antaa. Osuupa kerrankin kohdalleen jo siksikin, että kirja on ilmestynyt viime vuoden puolella, kai tätä vielä kirjakaupoista löytyy vai joko viime vuoden sesonkikirjat on hävitetty hyllyiltä? Kirja on sivumäärältään ohut, mutta sisällöltään intensiivinen. Minusta tuntuu, että tämä kirja tulee kestämään aikaa ja uusia lukukertoja hyvin. Joten jos joku harhailee kirjakaupassa sillä fiiliksellä, että voisi ostaa jonkun sivistyneen nykykirjan, kannattaa panna paukut Karhun kuolemaan. On varmasti niitäkin lukijoita, jotka jättävät tämän kesken heti alkuun ja toteavat ettei tässä ole mitään järkeä, mutta varmasti myös meitä, jotka arvostavat sitä, ettei tämä kirja ole puhkiselitetty ja alleviivaavan yksinkertaistettu. Joten siinäkin mielessä tämän rinnastaminen Mangopuun alla -kirjaan sopii hyvin, vaikka kirjoissa aivan erilaiset miljööt onkin.

Itse asiassa tekisi mieli lukea kirja uusiksi heti, koska tuntuu, että osa asioista jäi minulta hieman pimentoon. Mikä tässä oli tarinan opetus? Erilaisuuden kokemukset ja erilaisuuden hyväksyntä? Onnellisuuden salaisuudet? Irtiotot ja muutokset? Jokin ihan muu? Mutta ehkä annan tarinan kypsyä mielessäni ja kuulostella, jos saisin niitä oivalluksia lisää jälkijunassa.

20 kommenttia:

  1. Onpas kiehtovan erikoinen kirja! Ehdottomasti tahdon lukea tämän!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla! Rupesin vielä miettimään tuota ensimmäistä huomautustani cappuccinoista ja trendipelleistä. Olen lukenut hyviäkin kirjoja, joissa tällaisia asioita kuvataan, mutta välillä on ollut sellainen epätoivoinen olo, että onhan sitä muitakin aiheita, miksei niitä oteta esille? Helsinki ei ole koko maailma eivätkä kaikki kolmekymppiset ole historiasta tietämättömiä muotihaukkoja.

    Joten aiheen valinta Pohjois-Suomesta ja pienestä kylästä oli siinä mielessä piristävä. Mutta tämä on todellakin sivuhuomio. :)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttava arvio ja hienoa, että sittenkin pidit kirjasta! Minullekin jäi siitä olo, että se pitäisi lukea uudelleen, vaikka mitä jäi varmasti huomaamatta - ja mieluusti myös kokisin uudelleen sen pohjoisen taianomaisen tunnelman.

    VastaaPoista
  4. Tiedätkö Jenni, mä mietin siinä kirjan aikana, että kirjablogeista on näköjään tullut mulle hyvä auktoriteetti - jos luotettavat ja hyvät kirjabloggaajat ovat kirjaa kehuneet, niin ei mun vaan kannata jättää sitä kesken ensimmäisillä sivuilla, vaan mun kannattaa antaa sille mahdollisuus! Hauska havainto. :)

    VastaaPoista
  5. Kirjablogit ovat minusta olleet aivan briljantti lähde hyvän luettavan löytämiseen :-) Suorastaan liian hyvä, mulle käy kohta niin kuin sille aasille, joka nääntyi nälkään kun ei osannut valita kahden heinäpaalin väliltä... kymmenittäin hyviä kirjoja laulamassa seireeninlaulua hyllystä! Kuvauksesi on niin houkuttava että joudun lisäämään tämänkin listalle.

    Kysymys vielä toisesta aiheesta: mitä Ravilon kirjaa suosittelisit häneen ensimmäistä kertaa tutustuvalle? Olen tässä lueskellut juttujasi Ravilasta, ja lukisin mielelläni ainakin yhden. Mistä kannattaa aloittaa? (Jos on loppuunmyyty, voin yrittää kinuta kirjastolta.)

    VastaaPoista
  6. Joo, kyllä minäkin huomaan että yhä enemmän toiset kirjablogit vaikuttavat valintoihini, kun etsin lukemista. Mutta onhan näissä blogeissa onneksi hyvin laaja kirjo, tässä vaiheessa ei olla menossa kohti yhtä muottia kuitenkaan. :)

    Raviloa suosittelen oikein mielelläni! Kokeilepa vaikka Yö yllä viljan -kirjaa tai Mesimarjani, pulmuni, pääskyni -kirjaa. Edellisestä olen blogannut, jälkimmäisestä en - vielä. Mesimarjan uudelleenlukeminen on ollut mielessä kun muutama vuosi on aikaa viimeisimmästä lukukerrasta.

    VastaaPoista
  7. Olenkin miettinyt, milloin kirjoitat tästä kirjasta. Mahtavaa, että sinakin tykkäsit siitä. Onneksi Karhun kuolema on saanut näkyvyyttä blogeissa, kun muualla en siihen ole oikein törmännyt. :)

    VastaaPoista
  8. Tammen sivuille olikin tupsahtanut uutinen: kirjan käännösoikeudet on myyty Italiaan. Toivottavasti käännös syntyy, luulisi että tällainen pohjoisen meininki olisi italialaislukijoille kiehtovan eksoottista. :)

    VastaaPoista
  9. Meni heti tilaukseen. :) Kirjoitit kirjasta sen verran kiehtovasti! Kiitos suosituksesta!

    VastaaPoista
  10. Kivaa, ja oispa mukava kuulla sinunkin mielipiteesi tästä sitten aikanaan. :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa, että tykkäsit! Minulle Karhun kuolema oli tosi iso lukukokemus ja ihana lukea, että tykkäsit ja tosi kiva, että kirjasta blogataan, vaikka ei tosiaan ole pidetty muuten ääntä. Tämän kirjan kohdalla sitä miettii, että miksi oi miksi ei ole rummutettu enemmän, kun on kuitenkin näin hieno teos kyseessä.

    VastaaPoista
  12. Katsoin Kritiikkiportin tiedot. Kirja on arvosteltu Hesarissa ja Parnassossa ja viidessä maakuntalehdessä (mahdollisesti muuallakin, palveluunhan eivät nouse ne arviot, jotka julkaistaan vain paperilehdessä). Mutta kyllä minäkin koen, että ei tätä mitenkään näkyvästi ole rummutettu. En muista nähneeni tätä ikinä missään mainoksessa. Tosin en mä nyt mitenkään satavarmasti ole kirjamainosten tavoitettavissa, mutta luen kuitenkin lehtiä ja aikakauslehtiä ja bongaan niistä aika usein kustantamojen ja kirjakauppojen mainoksia.

    Laadun puolesta tämä olisi ihan hyvin voinut olla vaikka Finlandia-ehdokkaana, mutta olen jo aiemminkin tilittänyt etten yleensä ole samalla kartalla kuin Finlandia-ehdokasasettelut, niin eipä siitä sitten sen enempää. :)

    VastaaPoista
  13. Salla - ihan samaa mieltä tuosta F-ehdokkuudesta. Olisi ansainnut paikan listalla, mutta ei ollut siellä :(.

    VastaaPoista
  14. Oon huomannu, että monesti miulla menee maku yksiin siun kanssa. Jos siis kehut jotain kirjaa, todennäköisesti tykkäisin.
    Kiinnostaisi muuten tietää, aiotko lukea HeHeHe:n viimein julkaistun esikoisen? Olisi todella kiva lukea nimenomaan siun arvio siitä.

    VastaaPoista
  15. Kiitos S, kiva kuulla! Mä olen seurannut Helmisen blogia, mutta vilkaisin sitä lukunäytettä nettisivulta enkä nyt mitenkään ylettömästi ihastunut. Mutta sivuan aihetta pikkuisen tämän jutun loppupuoliskossa, skrollaa jonnekin puolivälin kieppeille ja kommentteihin. Mutta kyllä mä uskon että voit ihan hyvin itse kokeilla tuota kirjaa, on siitä blogattu jo muualla. :)

    VastaaPoista
  16. Tuo olikin aika hyvä viestiketju :) Mutta ei miutakaan HeHeHe:n romaani niin kiinnosta, että itse viitsisin lukea. Ajattelin vain, että jos sattumalta aikoisit lukea sen. Nimenomaan arvio itsessään kiinnostaa - tosin onhan sekin jo arvio, jos lukunäytteen perusteella ei ihastuta.

    VastaaPoista
  17. Kiitos hyvästä vinkistä! Eikös Essi Kummu ollut se kirjailija, jonka esikoinen oli kovin synkkä? Tuo Mangopuu-kiinnostaa myös kovin.

    VastaaPoista
  18. S: kiitos kovasti luottamuksesta! Mulla on nyt luvun alla amerikkalaista klassikkokamaa, joten ensi kerralla pitäisi olla taas luvassa jotain erilaista...

    Päkä: en ole lukenut Kummun esikoista, mutta se on nimeltään Mania. Hesarin arviossa ei mitenkään ylistetä, mutta voisipa tuota joskus kokeilla tämän kirjan vanavedessä.

    VastaaPoista
  19. Moi, Salla! :) Essi kertoo täällä miltä tuntuu, kun omaa kirjaa luetaan saksaksi eli kielellä, jota ei ymmärrä.

    http://oulunkirjailijaseura.blogit.fi/%E2%80%9Dwhat-is-it-with-you-finns%E2%80%9D/

    Essi on aloittanut vuoronsa Oulun kirjailijaseuran blogissa ihan äsken.

    VastaaPoista
  20. Mielenkiintoinen sivu! Kiitos Heidi!

    VastaaPoista