torstai 13. elokuuta 2020

Taina Kinnunen: Kalifornia kutsuu

Kansi: Gaudeamus.
Kansi: Gaudeamus.
Kulttuuriantropologi Taina Kinnusen Kalifornia kutsuu - kertomuksia eliittisiirtolaisuuden katveista kuvaa Piilaaksoon miehen työn perässä muuttaneiden naisten kokemuksia uudessa kotimaassa. Teos käsittelee mielenkiintoisesti identiteettikysymyksiä. Mitä on olla suomalainen - entä ulkosuomalainen? Edellyttääkö naisen hyvä arki aina omaa työpaikkaa vai voiko koulutettu, moderni nainen heittäytyä "miehen rahojen varaan"? Miltä suomalaisuus näyttää ja kuulostaa kun sitä katsoo vähän kauempaa?

Luin itse kirjaa ensi alkuun hieman epäileväisenä, sitten innostuen. Hyppään suoraan minua kaikkein eniten kiinnostavaan kysymykseen: kotirouvan taloudelliseen tilanteeseen. Piilaaksoon rekrytoiduille huippuosaajille maksetaan huimia palkkoja ja kulttuuriin kuuluu, että varsinkin pienten lasten äiti jää kotiin homemakerin rooliin. Miehen palkka ja vakuutukset riittävät kyllä koko perheen elatukseen.

Suomalaiset naiset tuntuvat kuitenkin pääsääntöisesti kipuilevan kotirouvan roolin kanssa. Päällisin puolin elämä on aineellisesti varmasti parempaa kuin silloin, jos nainen elättäisi itseään ansiotyössä sinkkuna Suomessa. On isot talot, voi viettää aikaa samassa elämäntilanteessa olevien kaverien ja tuttavien kanssa, voi palkata apua kotiin. Työssäkäyvän naisen ihanne on kuitenkin sitkeässä ja avioeron osuessa omalle kohdalle ristiriidat odotuksissa ja asenteissa tulevat silmille.

Mieleeni on jäänyt HS:n toimittaja Laura Saarikosken analyysi siitä, miten raha ja rakkaus kulkevat Yhdysvalloissa käsi kädessä. Kenties tällaiseen kulttuuriin kasvaneet osaavat paremmin laskea, että aviomies on kotirouvalle tavallaan myös työnantaja. Jos tulee kenkää, aviomiehen rahoista pitää saada niin iso siivu, että se korvaa ne vuodet, jotka nainen on ollut poissa työelämästä. Suomalaisilta teknovaimoilta tämä ei oikein tunnu sujuvan. Kinnunen kuvaa, miten Piilaakson avioeroissa suomalaiset vaimot välttelevät oikeudenkäyntejä, tyytyvät liian pieniin erorahoihin, eivät yleensä ottaen tunne lainsäädännön heille erotilanteessa suomia oikeuksia ja joskus ylpeyden nimissä kieltäytyvät miehen rahoista kokonaan. 

Kenties tällainen kertoo naisten itsenäisyyshalusta, mutta lukiessani oikein harmittelin, että tällainen itsenäisyydenjulistus osuu eroavien naisten kohdalla kerta kaikkiaan väärään hetkeen. Parisuhteen taloudellinen ulottuvuus olisi hyvä nähdä - jos se vaikuttaa päätöksiin silloin, kun nainen on valmis panemaan oman uransa tauolle miehen perässä muuttamisen vuoksi, sen soisi vaikuttavan myös silloin, kun eropaperit isketään nenän eteen.

Muuten kirja kuitenkin huokui kalifornialaisen auringon valoa, iloa ja energiaa. Piilaakson valtavat mahdollisuudet, innostava elinpiiri, sallivuus ja moniäänisyys kuuluvat naisten kertomuksista. Suomi näyttäytyy umpimielisenä, tasapäistävänä ja ennakkoluuloisena. Asetelma on samanlainen kuin maaltamuuttokeskustelu Suomen sisällä: pikkukylän ilmapiirin taakseen jättänyt saattaa helposti kokea, että vanhoilla kotikulmilla häntä pidetään "liian kaupunkilaisena", joka ei osaa arvostaa kotiseutuaan.

Kepeästi kirjoitettu kirja peilaa ansiokkaasti myös amerikkalaisen unelman kääntöpuolia: epävarmuutta, taloudellisia riskejä, yhteiskunnallisten turvaverkkojen ohuutta. Kansainvälisten ekspattien piireissä on hyväksyttävä se, että ystäväpiiri saattaa vaihtua sitä mukaa, kun työnantajat pyörittävät organisaatiomuutoksia tai uudelleenjärjestelyjä.

Taina Kinnusen tuotantoon kuuluu monia muitakin erittäin kiinnostavan kuuloisia tietokirjoja. Täytyypä napata niitä joskus luettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Esittelyssäsi kiinnitti huomiotani tuo kirjan alaotsikko Kertomuksia eliittisiirtolaisuuden katveista. Minusta se on tosi hyvin mietityn tuntuinen otsikon lavennus. Tuntuisi oikeastaan ihan liioitellulta puhua ulkosuomalaisista sikäli kuin on kyse tietyn tarkasti rajatun alan huippuosaajista. Eivät minusta suomalaiset NHL-kiekkoilijat ole ulkosuomalaisia. He tekevät lyhyen, joitakin vuosia kestävän osan urastaan Amerikoissa ja sitten jatkavat jossain muualla, usein Suomessa. Samoin voisin kuvitella tietotekniikkamaailman osaajista.

    Toinen jännä seikka on tuo avioerojen korostuminen. En ole ihan vielä 60, mutta kai sen verran vanhanaikainen, että ajattelen avioliiton tarkoitetun kestämään kymmeniä vuosia, ehkä koko parin elämän loppuun saakka. Sen puoleen avioerojen nouseminen teemaksi tällaisessa teoksessa tuntuu minusta tosiaankin NHL-kiekkoilulta, siellähän pelaajia kaupataan sumeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomioistasi!

      Ehkä hieman ylikorostin avioerojen osuutta tämän kirjan sisällössä, mutta minusta tuo avioerojen ja rahanjaon logiikka on todella kiinnostava aihe ihan jo feministisestä näkökulmasta. Parisuhteilla on aina taloudellinen ulottuvuutensa ja tällaisessa asetelmassa ne kärjistyvät aina.

      Kirjaan haastatelluista naisista noin kolmannes oli kokenut eron Kalifornian vuosina. Osuus tuskin on poikkeuksellisen suuri Suomessa elettäviin parisuhteisiin verrattuna. Muistelen, että 2000-luvulla solmitun avioliiton keskiarvoennustekesto on noin yhdeksän vuotta.

      Poista