sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Dorothy L. Sayers: Strong Poison

Kuva: Amazon.
Brittidekkaristi Dorothy L.  Sayersin nimi oli minulle vain epämääräisesti tuttu, mutta Liisan kirjoitus Strong Poison -kirjasta viime syksynä oli niin houkutteleva, että ostin kirjan Kindleeni Liisan bloggauksen luettuani. Kiitos Liisa - tämä oli erinomainen vinkki! Luin Strong Poisonia laukkukirjana - siis ajankuluna julkisissa liikennevälineissä istuessani - mutta mitä pitemmälle kirja eteni, sitä nopeammin se piti saada loppuun. Dekkarin ahmiminen toi myös helpotusta hitaasti etenevään paperikirjaan, jota olen iltaisin lueskellut. Tästä lisää myöhemmin - hassua miten ihan hyvä ja melko lyhyt kirja voikin olla niin hidaslukuinen. Strong Poison taas oli ihanan viihdyttävä ja mukaansatempaava.

Lukemassani Kindle-painoksessa on dekkaristi Elizabeth Georgen esipuhe, ja kirjan luettuani voin kiittää esipuheen osuvuutta. "Sayers, in short, did what I call "taking no prisoners" in her approach to the detective novel. She did not write down to her readers; rather, she assumed that her readers would rise to her expectations of them."

Alun perin vuonna 1930 ilmestynyt Strong Poison kuvaa arsenikkioikeudenkäyntiä. Liisan blogissa on hyvä taustoitus kirjaan ja siihen miten sen voi tulkita heijastelevan kirjailijan tilannetta. Minua kiehtoivat kirjan henkilöhahmot ja toki tapa, jolla jännitys tiivistyi. Kirjassa on joitakin sykähdyttävän jännittäviä ja koukuttavia kohtauksia - jotka ovat erityisen nautinnollisia ulkoisen vähäeleisyytensä vuoksi. Sayers ei mässäile väkivallalla, vaan hän osaa panna lukijan hikoilemaan melko arkisten asioiden vuoksi. Sihteeri yrittää murtaa laatikon lukkoa tai täysihoitolan asukas koettaa ystävystyä sairaanhoitajan kanssa. Nämä osaset palvelevat isompaa kokonaisuutta.

Päähenkilö, lordi Peter Wimsey on sympaattinen ja terävä-älyinen harrastajasalapoliisi. Hän alkaa tutkia Harriet Vanen tapausta. Dekkarikirjailija Vane on joutunut syytetyksi arsenikkimurhasta, mutta Wimsey uskoo naisen viattomuuteen. Tutkimukset vievät hänet vapaamielisiin kirjallisiin piireihin ja hänen avustajansa spiritistisiin istuntoihin...

Tykkäsin kirjasta löytyvästä feministisestä juonteesta. Feminististä näkökulmaa ei alleviivata, mutta monet ratkaisut vievät ajatukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Esimerkiksi Wimseyn värväämät vanhapiika-avustajat ovat tehokkaita osin juuri sosiaalisen roolinsa vuoksi. Ulkoisesti vaatimaton naimaton nainen tuntuu olevan mainio tiedonhankkija. Harriet Vane taas on herättänyt epäilyksiä jo pelkästään siksi, että hän on suostunut elämään susiparina - siis avoliitossa - rakastajansa kanssa.

Kirjan nostalginen brittitunnelma oli herkullista läpi kirjan. Sayersin kielenkäyttö on rikasta ja kaunista ja hän viljelee niin paljon kulttuurillisia viittauksia, että Kindlen sisäänrakennetun sanakirjan lisäksi myös e-kirjan toimintoihin kuuluva Wikipedia-haku tuli usein tarpeeseen. Kirjan loppuratkaisu piti sisällään melko mielikuvituksellisia ja pitkälle vietyjä käänteitä, mutta kaipa ne ovat olennainen osa arvoitusdekkarien perinnettä. 

Ensitutustumisen perusteella vaikuttaisi siltä, että toiseen klassiseen dekkaristiin Agatha Christieen verrattuna Sayers tuntuu kirjoittavan syvällisempiä henkilöhahmoja. Ihastuin lordi Peter Wimseyn seuraan sen verran, että kuin huomaamatta tuli ostettua Kindleen toinenkin Wimsey-dekkari, Have His Carcase. Onneksi pääsen aloittamaan sitä jo huomenna bussissa! 

8 kommenttia:

  1. Ah, Have His Carcase on hyvä myös, vaikka keksinkin siinä yhden olennaisen koukun alkuvaiheessa kirjaa...

    Ja sanotaanko vaikka että lukuisissa Sayersin kirjoissa on brittiläisiksi arvoitusdekkareiksi aika kaukaa haettuja ja tarpeettoman monimutkaisia juonia, perustuvat enemmän kiinnostaviin henkilöihin ja miljööseen sekä tietty kieleen ja tyyliin.
    Ja feminismiä tosiaan sivutaan ja Gaudy Nightissa se nousee keskeiseksi teemaksi.

    VastaaPoista
  2. Luin varmaan kaiken Sayersilta suomennetun aikoinaan Christien tuotannon luettuani. Pidin kovasti! Lordi Wimsey on siirretty myös tv-sarjaksi, jota näytettiin aikoinaan Suomessakin. Ei hassumpaa.

    VastaaPoista
  3. Voi, ihanaa että innostuit lukemaan tämän. Suosittelen lämmöllä Sayersin koko tuotantoa. Jos suinkin jaksaa, kannattaa lukea englanniksi, koska osa suomennoksista ei tee oikeutta juuri tuolle nostalgiselle brittitunnelmalle.

    VastaaPoista
  4. Ooh, lordi Peter Wimsey on ihana. :) Dorothy L. Sayers on omassa vanhojen dekkaristien arvoasteikossani hyvinkin Christien tasalla.

    VastaaPoista
  5. Jee! Olen hurjan iloinen, että luit tämän - ja vielä iloisempi, kun pidit noin paljon.

    Kuten hdcaniskin totesi, juonenkäänteet eivät Sayersilla aina ole maailman uskottavimpia. Mutta henkilöpsykologia sen sijaan on suurimmaksi osaksi todella uskottavaa, ja juuri henkilöhahmot tekevätkin kirjoista niin herkullisia.

    Suosittelen myös kovasti lukemaan vaikka kaikki Wimsey-kirjat. Gaudy Night on oma suosikkini, mutta kaikissa kirjoissa on oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos asiantuntevista kommenteista! Tämä oli tosiaan mainio tuttavuus ja ihanaa kun on monta Wimsey-kirjaa edessä. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkistä. Kaupunginkirjastosta löytyi 80-luvun painos.

    VastaaPoista
  8. Kiva jos innostuit!

    VastaaPoista