Juhani Aho: Papin rouva

Papin rouvan luin, kun isäni oli suositellut sitä minulle monta kertaa. Juhani Ahon tuotantoa olen aiemmin lukenut hävettävän vähän. Rautatie taidettiin koulussa pakkolukea, ja se tuntui silloin todella tylsältä. Näinköhän siihen olisi yhtään enempää jännitystä tullut, jos yrittäisin uudestaan?

Papin rouvaa olen joskus aiemminkin aloittanut, ja parin sivun jälkeen kirja jäi kesken. Tällä kertaa kuitenkin kirja tuli luettua parissa päivässä. Teema on sama minkä muistelen olevan myös Ahon Juha-tarinassa: kolmiodraama, jossa tylsän miehen kanssa naimisissa oleva nuori vaimo ihastuu komeaan ja kiinnostavaan vieraaseen mieheen.

Tosin maisterismies Olavi ei ole Tyynelän pastorin Elli-rouvalle ihan vieras. Olavi ja Ellin tuleva mies Mikko Aarnio kävivät jo Ellin lapsuudenkodissa kesävieraina, ja yhden päivän kestäneen vierailun ajan Elli ehti rakastua Olaviin. Naimisiin meno myöhemmin Mikon kanssa ei Ellillä perustunut mihinkään tunteeseen, vaan äidin kehotteluun ja siihen järkeilyyn, että jonkun kanssa on pakko naimisiin mennä kuitenkin ja siten turvata tulevaisuutensa.

Niinpä Olavin yllättävä tulo kesänviettoon Tyynelään herättääkin Ellissä melkoiset tunnekuohut. Lukijahan tietää koko ajan alusta asti, että tästä ei voi seurata mitään hyvää. Kokemattoman, rajoittunutta elämää viettäneen Ellin kiihkeät tunteet eivät jää huomaamatta matkustelleelta ja kokeneelta maailmanmieheltä, ja hyväntahtoisen, yksioikoisen pastori-Mikon selän takana pelataankin melkoista peliä. Elli lietsoo ihanteelliseksi kokemaansa rakkauden tunnetta täysin sydämin, kyynistynyt ja kyllästynyt Olavi ei jaksa ihan yhtä täysillä mukaan mennä. Jännite ja tunnelataus kasvavat täysin kierroksin aina kirjan loppuun asti, jolloin Olavi päättää tehdä ratkaisujaan.

Eli tylsyyttä ei tarvitse lukijan pelätä, kunhan muistaa, että yli sata vuotta vanhassa kirjassa kerronta ei aivan yhtä hektistä ole kuin MTV-sukupolven tuotoksissa. Ihmisluonteen tarkkailun lisäksi pidin kirjassa kovasti aivan mahtavasta maalaismaiseman kuvauksesta. Tämä oli sukellus siihen myyttiseen "ennen vanhaan" Suomeen, jota vanhat suomifilmit myös väläyttävät. Savolaisessa järvimaisemassa pastorin rouva kulkee heinäpellolla, soutelee järvellä, matkustajat haetaan veneellä ulapalla kulkevasta matkustajalaivasta, piiat ja rengit toimittavat talon töitä, mökkiläisten lapset onkivat. Rauhallisen, verkkaisen kesän Tyynelän pihamaalla ja seinien sisällä lukija aistii melkein koko ruumiillaan. Mahtavaa! 1800-luvun lopun tapakulttuuri aikalaisen silmin kuvattuna oli minusta myös todella kiehtovaa luettavaa.

Lisäksi Juhani Aho viljelee henkilöidensä suulla rakkaudesta ja avioliitosta näkemyksiä, jotka ovat mahtaneet olla varsin vapaamielisiä kirjan ilmestymisaikana. Olavi kertoo Ellille heidän yhteisestä tuttavastaan, naimisissa olleesta naisesta, joka karkasi rakastajansa kanssa ulkomaille. Ajatus avioerosta tuntuu Ellistä säpsähdyttävän erikoiselta ja vieraalta. Olavi kuitenkin perustelee melko huolettomaan sävyyn, että eikö ero ole järkevämpää kuin yhteen jääminen, jos rakkautta liitossa ei ole. Hupaisa on myös kohtaus, jossa miesten ollessa uimareissulla pastori-Mikko utelee Olavilta tämän Pariisin-kokemuksia:

"- Asuitko perheessä?
- Asuin omassani.
- Että mitenkä?
- Omassa perheessäni...
- Oliko sinulla tyttö itsepäälläsi? kysyi pastori iskien silmää lasiensa yli ja naurahti viekkaasti.
- Se on tietty se... niinkuin kaikilla muillakin.
- Se on sitä elämäänsä se...
- Mitäs pahaa siinä on?
- On siinä toki... vai niin, vai niin... no tuota... se oli näet semmoinen grisetti.
- Mimmoinen grisetti?
- Eikös niitä sanota... mitenkä niitä... elikkä mitä koketteja ne on... niitäpä niitä kameelidaameja!"

Ahon käyttämä kieli on myös erittäin mukavaa luettavaa. Se on hyvällä tavalla vanhahtavan kuuloista suomea, josta huomaa myös Ahon olevan savolaiselta murrealueelta kotoisin. Esimerkiksi henkilöt sanovat koko ajan johdonmukaisesti "elkää" eivätkä "älkää". Aikakauden sanasto, uskottava dialogi ja kohtelias puhetapa teitittelyineen virkistävät lukijaa.

Googlettelin Ahosta hieman kertaustietoa, ja totesin että kunhan kohdalle osuu, niin pitääpä lukea myöskin Papin tytär. Se sijoittuu Papin rouvaa edeltävään aikaan ja käsittelee Ellin tyttövuosia hänen lapsuudenkodissaan. Lisäksi kiinnostavalta vaikuttaa myös romaani Yksin, jossa nuori mies tilittää elämäntuskaansa Pariisissa opiskellessaan.

Lue myös nämä:
Juhani Aho: Yksin
William Makepeace Thackeray: Turhuuden turulla
Henry James: Washingtonin aukio