Max Barry: Jennifer Valtiovalta

Kansi: WSOY.

Kesäkuun lukupiirikirja oli Max Barryn Jennifer Valtiovalta. Kirja oli minulle nimeltä tuttu, mutta huomasin lukiessani, että olin varmaan sekoittanut sen johonkin toiseen kirjaan. Odotin jotain essee- tai tietokirjatyyppistä kapitalismikritiikkiä, mutta Jennifer Valtiovalta olikin fiktiota. Tyylilajiksi voisi kai nimetä toiminnallisen trillerin.

Kirja ilmestyi alun perin vuonna 2003 ja se suomennettiin heti tuoreeltaan vuonna 2004. Kirjassa kuvataan dystooppista tulevaisuutta: suuryritykset ovat syrjäyttäneet julkishallinnon lopullisesti englanninkielisten maiden johtotehtävistä ja valtiovallan rooli on lähes merkityksetön. Suuryritykset palkkaavat omia asevoimiaan, pyörittävät omia kouluja omalla agendallaan ja kaikki, ihan kaikki, on kaupan.

Kirja oli varsin vauhdikasta luettavaa. Teksti oli elokuvakäsikirjoitusmaista: paljon toimintaa, melko vähän mitään päänsisäistä pohdintaa. Tämä olisi helppo siirtää valkokankaalle. Romaanien elokuvakäsikirjoitusmaisuus on minusta melko ärsyttävää, tuntuu kuin kirjailija jättäisi käyttämättä ison osan kirjoitetun tekstin mahdollisuuksista. Ylipäätään en ole mikään toimintaviihteen ylin ystävä, joten siinä mielessä kirja ei puhutellut minua kovinkaan paljon. Hyvänä puolena toki oli nopealukuisuus, tuntui että tekstiä pystyi ahmimaan, mikä on välillä kirjoille ihan mukava juttu.

Kirjan sanoma taas oli hyvinkin ajankohtainen. Länsimaissa eletään läpikaupallisessa maailmassa jo nyt, ja vaikka Barry kärjistää aihetta reippaasti, on lopputulos silti monin paikoin pelottavan uskottava. Tästä heräsikin lukupiirissä mukavasti keskustelua.

Koska lukupiirimme tapaan kuuluu kokoontua ravintoloissa ja kahviloissa, jäi kirjan sijaan mieleeni melkeinpä paremmin tämänkertainen kokoontumispaikkamme. Korkeavuorenkadulla sijaitseva Lungi Kortteliravintola oli akustiikan puolesta aika hälyisä, mutta ruoka oli maistuvaa ja miljöö mukava.

Käännöksestä

Jukka Saarikiven suomennos vaikutti hieman hätäiseltä. Kieli ei ollut kaikilta osin kovin viimeisteltyä. Kovin ihmeellistä kieltä teos ei varmasti alkuperäiskielelläkään tarjoa, koska tarinaa kerrottiin niin toimintavetoisesti. Olisin silti kaivannut suomennokseen vielä viimeistä tarkistuskierrosta ja kunnon loppusilausta.

Lue myös nämä:
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli